keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

"Intuitiivinen tieto" ja evoluutio

Olen tänä kesänä lukenut toimittajana ja Darwin-seuran puheenjohtajana toimivan Osmo Tammisalon kirjoittamaa kirjaa "Rakkauden evoluutio". Osmo Tammisalo on myös aktiivinen kristinuskon vastustaja. Hän on innokas ateisti Dawkinsin ajatusten siteeraaja, ja myös Osmo Tammisalo puhuukin "uskonno(i)sta" jonkinlaisena yhtenä könttänä. Kirjassaan (s. 157) hän kirjoittaa "intuitiivisesta tiedosta" ja evoluutiosta näin:

"Uskonnoissa on myös monia elemementtejä, jotka sotivat evoluution myötä saatua intuitiivista tietoa vastaan. Kokeissa on havaittu, että pikkuvauvatkin "tietävät", että kappaleet eivät voi leijailla ilmassa tai mennä toistensa läpi (Pinker 1997); Bloom 2004). Kuitenkin uskonnollisten kirjoitusten mukaisesti tällaisiin järjettömyyksiin uskotaan."
Mutta hetkinen!

Tuollainen lasten "intuitiivinen tietohan" - joka on Tammisalon mukaan "evoluution myötä saatua" - olisi virheellistä. Nykytieto asiastahan on se, että tiedetään olevan lentäviä kappaleita. Jos joku ei tätä vielä ole tiennyt, niin kannattaa katsella taivaalle, jos vaikka onnistuisi näkemään siellä esim. helikopterin.

(Myös katsomalla taivaalle vaikkapa kaukoputken avulla, voi havaita jotain kappaleiden kyvystä "leijua": Maa-planeettakin taitaa leijua lentäen kovaa vauhtia avaruudessa, ainakin tarkasteltuna esim. Marsin perspektiivistä.)

Kuitenkin Tammisalo kirjoitti, että uskominen kappaleen kykyyn leijailla ilmassa on "järjettömyys".

*****

En ole tietoinen siitä, miten Tammisalon viittaamissa esimerkeissä on tarkalleen ottaen tutkittu ja mitattu vauvojen "tietämistä", enkä siis tiedä myöskään sitä, miten näissä tutkimuksissa on tarkalleen ottaen havainnoitu ja arvioitu sitä, mitä lapset "tietävät" kyvystä lentää. Darwin-seuran puheenjohtaja Tammisalo on viitannut lähteisiinsä sivunumeroja antamatta, vaikka esim. Pinkerin kirja on yli 600-sivuinen. Jälkimmäinen lähde "Bloom (2004)" puolestaan loistaa poissaolollaan Tammisalon kirjan lopussa olevasta kirjallisuusluettelosta. Tämän "Bloom-lähteen" tarkemmat lähdetiedot on Osmo Tammisalo siten ilmeisesti jättänyt jostain syystä kertomatta. Ainakaan minulla ei ole mielenkiintoa tarkkoja lähdetietoja omaamatta lähteä erityisesti etsiskelemäänkään sitä, mistä Osmo Tammisalo voisi olla lähdetietonsa saanut, joten tarkemmat lähdetiedot jäänevät ainakin toistaiseksi salaisuudeksi.

Pinkerin kirjasta voisi kuitenkin yhden mielenkiintoisen, virkkeen mittaisen siteerauksen (sivulta 162) tähän lainata:
"Because there are no alternatives, we would almost have to accept natural selection as the explanation of life on this planet even if there were no evidence for it".
Kohdan voisi suomentaa:
"Koska ei ole vaihtoehtoja, meidän tulisi melkeinpä hyväksyä luonnonvalinta tämän planeetan selitykseksi vaikka evidenssiä väitteen tueksi ei olisi".
Evoluutiopsykologi Pinker kertoo tässä, että hän uskoisi luonnonvalintaan ilman evidenssiäkin. Esittämäni sitaatin jälkeen hän jatkaa tekstiä väitteellä, että evidenssiä luonnonvalinta-selityksen puolesta olisi. Evoluutiopsykologi Pinker näki kuitenkin siis luonnonvalinnan ainoaksi vaihtoehdoksi jo lähtökohtaisesti. Hän ei siis kelpuuta luonnonvalinta"-selitykselle" vaihtoehdoksi esim. minkäänlaista älykästä suunnittelua.

*****

Monilla vauvoilla on kodeissaan jonkinlaiset "mobilet", jotka roikkuvat ohuilla naruilla esim. katosta, leijaillen siten ilmassa. (Kuvaksi tähän valitsemassani mobilessa on kuitenkin selvästi näkyvä teline, mutta ilman tuollaista suurta telinettäkin olevia mobileita on: ne roikkuvat usein esim. kattolampusta tai katossa olevasta koukusta.)

Ihminen on utelias olento, ja moni uusia asia kiinnostaa myös ihmislasta. Todennäköisesti sellaiset vauvat, joilla on kotonaan mobile, "tietävät" mobilea (tai muita leijuvia esineitä) koskaan aiemmin näkemättömiä vauvoja enemmän siitä, että kappaleet voivat myös leijua ilmassa.

Sitä Osmo Tammisalon kertomaa tietoa en ollut ennen kuullut, että syy ihmisten uskolle kappaleiden kykyyn leijua ovat "uskonnolliset kirjoitukset", joista tämä tieto löytyy. Helikopterin näkemällä voi ehkä saada tälle uskolle kappaleiden lentokykyyn vahvistusta. Jos asiaa tarkastellaan siitä tiedosta käsin, että väitteen esittävä Osmo Tammisalo on kristinuskon ja myös kristillisten tekstien vastustaja, ei se liene ehkä niin suuri ihmetyksen aihe, että Osmo Tammisalo näytti kirjoituksessaan vastustavan kappaleiden leijumiskykyä pitäen kappaleiden leijumiskykyyn uskomista "järjettömyytenä".

En väitä, että Osmo Tammisalo itse ei uskoisi esim. helikoptereiden leijumiskykyyn. Minusta vain oli mielenkiintoista havaita, että Darwin-seuran puheenjohtaja Osmo Tammisalo oli "uskontokritiikkiään" (jota lainaamani kohdan ja sen kontekstin kai oli ainakin tarkoitus olla) esittäessään valmis käytännössä myös väittämään uskoa erääseen (ihmiskunnan yleisen tulkinnan mukaan) varsin ilmiselvästi rationaaliseen käsitykseen "järjettömäksi".

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älykkään suunnittelun koko sisältö: Minä HALUAN, että on olemassa Jumala.

Tieteellisyyden kaapuun puettua puppua.
Ei tällaisen takia kannata blogia ylläpitää. Yksinkertaisen asian perustelua tyhjin sanoin.

Ei siinä mitään, saa ihminen kaivata jumaluutta, mutta eikö tuo perinteinen uskonto ole siihen parempi.

analyysi kirjoitti...

Hei, en ylläpidä tätä blogia siksi, että "haluaisin" "että on olemassa Jumala".

Kirjoittelen tätä blogia siksi, että itse näen kysymyksen älykkäästä suunnittelusta mielenkiintoisempana, kuin millaisena moni muu tätä kysymystä ilmeisesti pitää.

Blogini lukeminen ei ole pakollista, vaan vapaaehtoista. Jos blogini sisältö ei miellytä sinua, sinun ei ole pakko tulla tähän blogiini lukemaan tekstejäni.