Näytetään tekstit, joissa on tunniste Skepsis ry. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Skepsis ry. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, elokuuta 29, 2006

"Occamin partaveitsi"

Skepsis ry:n kotisivulta löytyy sanakirja, jossa määritellään myös käsite "Occamin partaveisti". Linkissä lukee mm. näin:

Occamin partaveitsi on saanut nimensä filosofi Wilhelm Occamilaisen (n. 1285–1350) mukaan. Hän ilmaisi asian latinaksi: ”Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem”; asioita ei tule monimutkaistaa tarpeettomasti.
Lähdeviitteitä Skepsis ry:n kotisivulla ei ole käytetty. Kyseinen tietolähde täyttää siten Skepsis ry:n oman kriteerin "huuhaa"-tekstien tuntomerkeistä (ks. s. 10). Tälle väitteelle lähdeviitteen löytäminen olisi ollut ilmeisesti kuitenkin jopa harvinaisen vaikeata. William Occhamilaisen omista teksteistä ei nimittäin ole tiettävästi löydetty tuota esitettyä lausetta: "Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem". (Ks. esim.ja esim.). Monet nykyisin katsovatkin, että kyseinen Skepsis ry:n sivustolle päätynyt lause on todennäköisesti lähtöisin jonkun muun, kuin William Occhamilaisen omasta kynästä. (Ks. esim. ja tämän linkin sivu 23).

William Occhamilaisen kirjoituksista on löydetty kyllä merkitykseltään varsin samantapaisia lauseita, kuten:

"Pluralitas non est ponenda sine neccesitate"
"Frustra fit per plura quod potest fieri per pauciora"


Skepsis ry:n sivustolta löytyvää nimenomaista lausetta sen sijaan ei tiettävästi ole tosiaan kuitenkaan William Occhamilaisen omista kirjoituksista löydetty.

Kun kerran on legenda laskettu liikkeelle, ja Occhamin suuhun laitettu lause, jota hänen kirjoituksistaan ei kuitenkaan ole löydetty, on legendaa vaikeaa enää pysäyttää. Skepsis ry:kin lähdekritiikin sijasta näyttääkin pyrkivän edesauttamaan kyseisen legendan edelleen levittämisessä.

Saa nähdä, tuleeko tähän Skepsis ry:n kotisivulla olevaan tekstiin "Occamin partaveitsi" muutosta tai linkkiä tähän blogaukseen. Hypoteesini on, että ei tule: kyseinen järjestö ei ole aiemminkaan korjannut sivuillaan olevia tekstejä tai liittänyt aiemminkaan teksteihin linkkejä, joissa järjestön sivuilla olevia tekstejä kritisoidaan. (Itse esimerkiksi olen kritisoinut jo aiemminkin useita Skepsis ry:n kotisivuilla olevia tekstejä.) Olen siis skeptinen sen suhteen, että Skepsis ry aikoisi korjata tätäkään väitettä sivustoltaan.

[Ps. Näemmä Skepsis ry:n käyttämä sanajärjestyskin on poikkeuksellinen: yleensä kyseinen virke on muualla esitetty sanajärjestyksellä "Entia non sunt multiplicanda praeter necessitatem", ei muodossa "Non sunt multiplicanda entia praeter necessitatem", mitä Skepsis ry käyttää.]

Humen giljotiini ja "naturalistinen virhepäätelmä"


Löysin Skepsis ry:n sivustolta artikkelin, jonka otsikkona on "Humen giljotiini". Siteeraan jäljessä kyseistä Skepsis ry:n kotisivulta löytyvää artikkelia, ja näytän että "Humen giljotiini"-periaatetta ei kyetä tosiasioista käsin johtamaan: siihen joudutaan joko uskomaan "annettuna" tai sitten olemaan uskomatta. Osoitan myös, että "Humen giljotiinilla" ei ole suuremmin tekemistä ihmiselon arjen ja siihen liittyvien moraalisten valintojen kanssa. Ainoa asia, jonka "Humen giljotiini" ehkä kertoo (jos se pitää paikkansa) luotettavasti, on seuraavanlainen asiantila: jos kohtaamme arvoväittämän: esim. jonkin "pitäisi"-väittämän, voitaneen päätellä että kyseinen väite ei ole seurannut jostain "objektiivisesta havainnosta", vaan esimerkiksi henkilön oman paradigman aiheuttamasta tulkinnasta siitä, miten jonkin asian olisi ihanteellisempaa olla.


Tästä alkaa siis Skepsis ry:n artikkelin kohtalaisen pitkän pätkän siteeraus:

"Humen giljotiini

(engl. Hume’s guillotine). Humen giljotiinilla tarkoitetaan periaatetta, jonka mukaan tosiasioista ei voida johtaa arvoja tai moraalisia sääntöjä. Tälle tärkeälle periaatteelle nimensä antanut filosofi David Hume tuo sen lähes ohimennen teoksessaan A treatise of human nature (1739): ”En voi pidättäytyä lisäämästä näihin päätelmiin havaintoa, jolla voidaan, ehkäpä, nähdä jonkinlaista merkitystä. Jokaisessa kohtaamassani moraalijärjestelmässä olen aina huomannut, että kirjoittaja etenee jonkin aikaa tavalliseen päättelytapaan, ja osoittaa Jumalan olemassaolon tai tekee huomioita ihmiselämästä; sitten täysin yhtäkkiä huomaan hämmästyksekseni, että tavallisten väitteiden ’on’ ja ’ei ole’ sijaan en kohtaa yhtäkään väittämää, johon ei liity ’pitäisi’ tai ’ei pitäisi’. Muutos on huomaamaton, mutta kuitenkin merkittävä. Sillä tämä ’pitäisi’ tai ’ei pitäisi’ ilmaisee jonkin uuden suhteen tai väitteen, ja olisi välttämätöntä, että se tulisi havaita ja selittää, ja samaan aikaan tulisi perustella, mikä näyttää täysin käsittämättömältä, kuinka tämä uusi suhde voidaan johtaa muista, jotka ovat täysin erilaisia sen kanssa. Mutta koska kirjoittajat eivät yleensä hyödynnä tätä varausta, aion suositella sitä lukijoille, ja uskon, että tämä pieni huomiointi muuttaisi kaikkia sivistymättömiä moraalijärjestelmiä ja näyttäisi meille, että paheen ja hyveen ero ei löydy ainoastaan asioiden suhteista, eivätkä ne ole järjellä pääteltävissä.”

Yksinkertaistetusti sanoen, moraalisia periaatteita tai arvoja ei voida loogisesti johtaa tai perustella — edes perustelluilla — väitteillä maailmasta: siitä kuinka maailma on tai kuinka se toimii ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla tai toimia."
Väite kuulostaa hienolta, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa, että väitteen perustelu on tehty sisäisesti ristiriitaisella tavalla. Ensin kerrotaan siitä, että Hume on havainnut, että ihmiset hyppäävät teksteissään "olemis"-väitteistä "pitäisi"-väitteisiin. Sen jälkeen Humen tekstissä lukee näin:
Sillä tämä ’pitäisi’ tai ’ei pitäisi’ ilmaisee jonkin uuden suhteen tai väitteen, ja olisi välttämätöntä [="pitäisi"], että se tulisi [="pitäisi"] havaita ja selittää, ja samaan aikaan tulisi [="pitäisi"] perustella, mikä näyttää täysin käsittämättömältä, kuinka tämä uusi suhde voidaan johtaa muista, jotka ovat täysin erilaisia sen kanssa.
Hume siis näköjään demonstroi havaintoaan siitä, että alussa esitettävistä "olemis"-väitetteistä ihmiset tapaavat päätyä "pitäisi"-väittämiin, sillä hän itsekin päätyi tuossa tekstin pätkässä jollain ilveellä "pitäisi"-väittämiin.

No, oletetaanpa että "Humen laki"/"Humen giljotiini" pitäisi paikkansa. Oletetaan siis, että väite tyyliin "siitä kuinka maailma on tai kuinka se toimii ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla tai toimia." pitäisi paikkansa. Jos edellinen väite on totta, tällöin myöskään havainnosta, että ihmiset pomppaavat "olemisväitteistä" "pitäisiväitteisiin" ei voida johtaa väitettä, että niin ei voitaisi tehdä.

Lause "siitä kuinka maailma on tai kuinka se toimii ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla tai toimia" voidaan lukea joko deskriptiivisenä eli kuvailevana lauseena, tai sitten normatiivisena. "Humen giljotiini"-väitteen ideana on väittää, ettei deskriptiivisistä lauseista voida loogisesti johtaa normatiivisia väitelauseita.

Oletetaan siis, että meillä olisimme maailmaa katselemalla (kuten Hume) havainneet, että "siitä kuinka maailma on tai kuinka se toimii ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla tai toimia". Koska nyt virke on tekemämme havainnon kirjallisena ilmaistu muoto, olemme siten saaneet deskriptiivisen virkkeen aikaiseksi. Kyseisellä deskriptiivisellä tulkinnalla luettuna virke ei velvoita ketään, eikä väitä, että olisi väärin johtaa "pitäisi"-väitteitä "olemis"-lähtökohdista. Jos virke nimittäin sisältää kyseiset ominaisuudet: siis käsityksen siitä, miten on väärin toimia tai miten tulisi päätellä, tällöin rikottaisiin "Humen giljotiini"-periaatetta. Silloin olisi nimittäin johdettu havainnosta siitä, että ihmiset eivät näytä kykenevän johtamaan "pitäisi"-väittämiä "olemis"-väittämistä normi. Eli olemisväittämästä olisi johdettu "pitäisi"-väittämä. Eli olisi toimittu tavalla, joka on "Humen giljotiini"-periaatteen oikeellisuuteen uskovien mielestä virheellinen päätelmä.

Tulkintani mukaan Skepsiksen artikkelissa kuitenkin nimenomaan esitellään "Humen giljotiini" (myös) normina. Siis esitetään (normatiivisena) väitteenä, että "siitä kuinka maailma on tai kuinka se toimii ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla tai toimia" Eli väitetään käytännössä siis, että tosiasioista EI PITÄISI johtaa arvoja. Eikä tässä vielä kaikki: Skepsis ry:n sivustolla olevassa artikkelissa väite "siitä kuinka maailma on tai kuinka se toimii ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla tai toimia" perustellaan puolen artikkelin mittaisella kertomuksella Humen tekemistä havainnoista. Mutta havainnoista käsinhän ei voinut "Humen giljotiinin" mukaan tehdä normeja, eli maailmasta tehtävistä havainnoista käsin ei voi myöskään päätellä sitä, miten päättelyäkään tulisi tehdä.

Skepsiksen artikkelin kirjoittaja jatkoi alussa siteeratun pidemmän pätkän jälkeen näin:
Esimerkiksi yhteiskunnallisen eriarvoisuuden säilyttämistä ei voida suoraan loogisesti perustella olemassaolevilla eriarvoisilla olosuhteilla, kuten ei myöskään syövän parantamista syöpäkasvaimen olemassaololla tai sen kausaalisilla seurauksilla.
Herää välittömästi kysymys: ja miksi muka ei voitaisi? Kokeillaanpa esittää täysin hatusta vedettynä esimerkin vuoksi jokin sellainen väite. Väite voisi kuulua vaikkapa näin: "yhteiskunnallinen eriarvoisuus kannattaa säilyttää edes jossain määrin (ehkäpä suurinpiirtein X:n verran), koska sellaista on esiintynyt kautta historian, ja ihmiskunta on jo tottunut sellaiseen tilanteeseen, ja innovatiivisuus näyttää olevan suurempaa yhteisöissä joissa esiintyy suurinpiirtein määrä X yhteiskunnallista eriarvoisuutta kuin esim. yhteisöissä joissa on Y:n verran yhteiskunnallista eriarvoisuutta." Nyt on yllä esitetty (esimerkin vuoksi) eräs perusteltu väite yhteiskunnallisen eriarvoisuuden säilyttämiseksi ainakin tietyssä määrin. Perustelut väitteelle ovat "tosiasioita". Ne voivat upota etenkin sellaiseen ihmiseen, jonka sisäisen paradigman (eli tässä maailmankatsomuksen) mukaan perustelut edustavat jotain, joka on kannattamisen arvoista. Ihmiset katsovat asioita maailmankatsomuksensa läpi. Jos ihminen on paradigmaltaan "konservatiivinen", ja vastustaa muutosta ajatellen että nykyisin oleva tilanne kannattaa säilyttää, voi tällä seurata havainnosta siitä, millaista eriarvoisuutta tällä hetkellä esiintyy, johtopäätös siitä, minkä verran eriarvoisuutta tulevaisuudessa olisi "hyväksyttävää" esiintyä. Onko kyse sitten virhepäätelmästä? Ei ilmeisesti, vaan toisenlaisesta paradigmasta. Kyseisen paradigman läpi maailmaa katsottaessa kyseinen johtopäätös on looginen ja oikeutettu. Kyseisen paradigman/uskomuksen omaamattoman mielestä se ei taasen sellainen ilmeisestikään ole.


Johtopäätökset

a) "Tosiasioista ei voi johtaa arvoja"-väittämää ei voida johtaa tosiasioista käsin, koska jos näin voitaisiin tehdä, alkuperäinenväittämä ei pitäisi paikkaansa. Väittämää ei voida siis johtaa mistään. Se uskotaan paikkansapitäväksi joko annettuna, tai sitten sen paikkansapitävyyteen ei uskota.

b) Väite "Kun tosiasioista johdetaan arvoja, kyseessä on naturalistinen virhepäätelmä." voidaan kirjoittaa myös muodossa: "kun tosiasioista johdetaan arvoja, ollaan tehty virhepäätelmä". Kun jotain väitetään virheeksi, on väitteeseen jo sisäänrakennettu ainakin jokin normi: käsitys siitä, miten asioita pitäisi päätellä. Tässä tapauksessa väite siitä, että kyseessä olisi "virhepäätelmä" nojaa oletukseen, jota itseään ei ilmeisesti kyetä osoittamaan paikkansapitäväksi, kuten kohdasta a) ilmeni. Myös väitteen "kun tosiasioista johdetaan arvoja, ollaan tehty virhepäätelmä" paikkansapitävyys otetaan joko annettuna, tai sitten sen paikkansapitävyyteen ei uskota. Tosiasioita käsin tuotakaan väitettä nimittäin ei kyetä koskaan paikkansapitäväksi johtamaan. "Naturalistinen virhepäätelmä" voi siten olla virhepäätelmä, mutta edellä ilmenevistä syistä johtuen on myös mahdollista että onkin virhepäätelmä väittää kyseisen tyyppistä päätelmää (jossa tosiasiat ja arvot ovat tiiviisti yhteydessä) "virhepäätelmäksi".

c) "Humen giljotiini" on jokseenkin hyödytön periaate, sillä sillä ei ole ihmiselon arjen kanssa juuri kosketuspintaa. Ihmiset eivät ole "tyhjiä tauluja", vaan katsovat maailmaa paradigmojensa lävitse. Kun ihminen katsoo asioita paradigmojensa läpi, tällöin ihmisen käsitykseen siitä, miten asian "tulisi" olla, voi vaikuttaa oleellisesti myös tieto siitä, miten asia on tällä hetkellä, tai miten kyseisen asian laita historiallisesti on ollut.

lauantaina, heinäkuuta 15, 2006

"Skeptikko" 2/2006

"Skeptikko"-lehdessä on taas kerran kirjoitettu älykkääseen suunnitteluun viitaten. Osmo Tammisalo ja Jussi K. Niemelä uusimmassa tekstissä viitataan myös tähän blogiin.

He kirjoittavat:

(Ks. esim. id-idea.blogspot.com ja www.intelligentdesign.fi). Näiden ”asiantuntevien” sivustojen takana lienevät Suomen johtavat ID-kreationistipiirit, vaikkakaan he aitojen pelkureiden tavoin välttävät esiintymistä omalla nimellään. Selvää on, että häikäilemätön propagandasota on alkanut täälläkin.
Tämän blogin takana "lienevät" siis "skeptikkojen" Tammisalo ja Niemelä mukaan "Suomen johtavat ID-kreationistipiirit". "Skeptikko"-lehteä lukemalla voi näköjään oppia monenlaista "uutta", sillä minä en moisesta ollut itse kuullutkaan. Tiedä sitten, pitäisikö uskoa enemmän itseäni, joka tiedän, kuka olen - vaiko "skeptikkoja" Tammisalo ja Niemelä, jotka eivät tiedä kuka olen, mutta ilmeisesti jonkinlaisen stereotypiansa pohjalta ovat olettaneet jotain henkilöllisyydestäni ja sitten esittävät väitteensä siitä, millainen ihminen tämän sivuston takana heidän kuvitelmiensa mukaan on?

Niemelä ja Tammisalo kutsuvat minua siis "aidon pelkurin" tavoin toimivaksi, koska kirjoitan nimimerkin takaa. Ehkäpä julkisuudenhakuisille Niemelälle ja Tammisalolle ei ole tullut mieleen sellainen vaihtoehto, että kaikki muut ihmiset eivät ole yhtä julkisuudenhakuisia. Ehkä joku voi haluta keskustella asioista, eikä hae julkisuutta itselleen?

Miksi sitten kirjoittaa pseudonyyminä?
Asiantilassa on edellä mainitun lisäksi vielä mm. tällaisia etuja:
1) Anonyymi joutuu perustelemaan tarvittaessa tarkoin kaikki esittämänsä väitteet, kun ei voi tukeutua "auktoriteetin suojiin". Pseudonyymiys siis haastaa ainakin itseäni perustelemaan väitteitä.
2) Usein moni hyvä argumentti jää sivuutetuksi siksi, että sen esittäjä on "väärä": hänellä ei ole esim. tiettyä, toivotun laista auktoriteettiasemaa. Toisaalta myös väitteen esittäjän auktoriteetin johdosta taasen joku huono argumentti voi helposti jäädä kyseenalaistamatta. Tässäkin tapauksessa itse argumentti saattaa jäädä sivuutetuksi sen esittäjän johdosta. Pseudonyymiys antaa mahdollisuuden keskittyä argumentteihin ja niiden hyvyyteen argumentin esittäjän ja hänen hyvyytensä sijasta. Pyrinkin siihen, että argumenttini seisoisivat omilla jaloillaan, eivät esittäjänsä jaloilla.

Jussi K. Niemelän on kertonut itse minulle, että hänen mukaansa omalla nimellä kirjoittamattomuus on epätieteellistä. Itse en ole vieläkään kyseistä tieteen määrittelytapaa muualta kuin Niemelän käytöstä tavannut. Itse olen yhä sitä mieltä, että hyvin perusteltujen väitteiden totuusarvo ei ole kiinni siitä, onko väite esitetty oman nimen takaa, vai ei. Jatkan siten edelleen nimimerkin takaa eli pseudonyyminä kirjoittamista, vaikkeivat itse julkisuutta haluavat "skeptikot" Niemelä ja Tammisalo siitä pitäisikään.

Ps.
Osallistuin taannoin keskusteluun, johon myös nämä "Skeptikko"-lehdessä nyt kirjoittaneet Niemelä ja Tammisalo ottivat osaa. Kävin tällöin keskustelua heistä Jussi K. Niemelän kanssa. Hän lopetti keskustelun kanssani näinkin kohteliaalla tavalla:
"Kiitän lämminhenkisestä ja antoisasta keskustelusta nimettömänä esiintyvän, älykkäältä (suunnittelijalta?) vaikuttavan henkilön kanssa. Lopetan sen osaltani tähän, ja keskustelen vastedes vain sellaisten kanssa, jotka uskaltavat avoimesti, omalla nimellään, seisoa sanojensa takana."
Jussi K. Niemelä on ilmeisesti yhä keskustelulakossa suhteessa minuun. Jos kirjoitan heille vastineen, mitään vastausta heidän taholtaan ei ole siis takaisin minulle ilmeisesti enää odotettavissa. Aion kuitenkin käydä Niemelän ja Tammisalon nyt julkaistuja tekstejä ja myös niiden tällä kertaa sisältämiä virheitä jossain vaiheessa (tänä vuonna) tarkemmin läpi.

keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006

Skeptikko

Uusin "Skeptikko"-lehti alkaa pääkirjoitussivultaan näin:

"Ärsyttää. Kaikki uusi tuppaa usein ärsyttämään. Sitä kutsutaan muutosvastarinnaksi. Uudehko sana varmaan sekin, ärsyttävä. Mutta totuudenmukainen: Darwinin evoluutioteoria ei vieläkään ole syrjäyttänyt kaikkien ID-kreationistien uskomuksia lajien synnystä…"
Tiedä sitten, mitä päätoimittaja Risto K. Järvinen itse ajattelee, mutta ainakin hänen kirjoittamansa näyttää mielenkiintoiselta avaukselta. Skeptikko 1/2005:ssä (ks. kommenttini Anssi Sauran artikkeliin täältä) professori Anssi Saura kertoi "klassisen kreationismin" luoneen nahkansa 1990-luvulla. Tekstistä lukija saa käsityksen, että hän puhuu nimenomaan älykkäästä suunnittelusta. (Kyseinen ajoitus älykkään suunnittelun idean synnylle on ainoa tietämäni Skepsiksen julkaisussa esitetty näkemys.)

Jos älykäs suunnittelu on toista kymmentä vuotta vanha idea (kuten Sauran Skeptikko-lehdessä julkaistussa artikkelissa annetaan ymmärtää), ja "Darwinin evoluutioteoria" taas on toista sataa vuotta vanha, ja päätoimittaja Järvinen sanoo nimenomaan kaiken uuden tuppaavan ärsyttämään, saa lukija luvan päätellä, miten pitäisi hänen sanomaansa tulkita. Siis:

mitä näkemystä kohtaan esiintyy sitä muutosvastarintaa?

Se, että kyseistä näkemystä kohtaan esiintyy muutosvastarintaa, kuitenkin siis ärsyttää "Skeptikko"-lehden päätoimittajaa...

Kuten sanoin:
Tiedä sitten, mitä päätoimittaja Risto K. Järvinen itse ajattelee, mutta ainakin hänen kirjoittamansa näyttää mielenkiintoiselta avaukselta.

keskiviikkona, syyskuuta 21, 2005

Ihmeellinen intelligent design-maailma

Skepsis ry on julkaissut sivustollaan "Ihmeellinen maailma"-nimisen tekstikokoelman. Se sisältää myös artikkelin nimellä Älykäs suunnitelma

Artikkeli alkaa:

Älykäs suunnitelma on teoria, jonka mukaan luonto ja erityisesti molekyylibiologiset mekanismit ovat niin monimutkaisia, että niiden selittämiseksi täytyy olettaa älykäs suunnittelija. Sattuma tai pienin askelin muuttuva evoluutio ei pysty selittämään mekanismeja, jotka toimivat vain monimutkaisina kokonaisuuksina.
Lähdettä, missä muualla älykäs suunnitelma näin määritettäisiin ei kerrota.
Discovery-instituutti määrittelee intelligent designin seuraavasti:

"The scientific theory of intelligent design holds that certain features of the universe and of living things are best explained by an intelligent cause, not an undirected process such as natural selection."

(Tieteellinen teoria älykkäästä designistä pitää sisällään, että eräät maailmankaikkeuden ja elävien kohteiden piirteet ovat parhaiten selitettävissä älykkäällä syyllä, ei ohjaamattomalla prosessilla, kuten luonnonvalinnalla.)


ISCIDin luonnontieteen ja filosofian sanakirja määrittää sanaparin näin:
"Intelligent design is the theory that the directed organization of living things cannot be accounted for by purely blind natural forces but also requires intelligent agency for its proper explanation. Intelligent design needs to be distinguished from apparent design and optimal design. Apparent design looks designed but actually isn’t. Optimal design is perfect design. The adjective “intelligent” in front of “design” stresses that the design in question is actual, but makes no assumption about the optimality of design."


(Intelligent design on teoria, jonka mukaan määrättyjä elämän rakenteita ei kyetä selittämään pelkillä sokeilla luonnon voimilla, vaan ne vaativat myös älykkään toimijan todelliseksi selityksekseen. Älykäs design tulee erottaa näennäisestä ja optimaalisesta suunnittelusta. Näennäinen suunnittelu näyttää suunnitellulta, vaikka ei sitä ole. Optimaalinen design on täydellistä designiä. Adjektiivi "älykäs" design (suunnittelu/suunnitelma) sanan edessä korostaa, että kysymyksessä oleva design on todellista
[suunnittelua], mutta ei tee oletusta optimaalisesta suunnittelusta.)

Määritelmät siis vaihtelevat jossain määrin. "Luonnon monimutkaisuudesta" tai "molekyylibiologisten mekanismien monimutkaisuudesta" ei kuitenkaan kummassakaan yllä olevassa määritelmässä puhuttu.

Skepsis valistaa lukijoitaan:
IDT:n kannattajat itse kuitenkin kieltävät sillä olevan mitään tekemistä uskonnon tai Jumalan kanssa.
Lähde uupuu valitettavasti taaskin, joten väitettä on etenkin intelligent designin suhteen maallikon vaikea tarkistaa. Intelligent designillä voi (muiden teorioiden tavoin) olla myös metafyysisiä seurauksia. Richard Dawkins aikoinaan (kirjassaan Sokea Kelloseppä) totesi, että Darwin teki mahdolliseksi olla "intellectually fulfilled" ateisti. Jos darwinismilla on metafyysisiä seurauksia, kai niitä myös antidarwinismilla voi olla. Sellaisten seurausten mahdollisuutta en tiedä ID:n kannattajien kieltäneen. Odotankin lähdettä Skepsiksen esittämälle väitteelle.

Ihmeellinen maailma esittää mm.:
Älykäs suunnittelija olisi todennäköisemmin [merianturan sijasta] luonut rauskun kaltaisen litteän kalan, jonka silmät sijaitseva kauniin symmetrisesti eri puolilla päätä.
Mitenhän tämän kirjoittanut on todennäköisyyden laskenut?
Jos merianturan epäsymmetrisyys ja silmän reseptorisolujen outo sijainti ovat osa älykästä suunnitelmaa, niin sen tekijä taitaa olla ei-ihan-niin-älykäs suunnittelija. Todennäköisemmin ne ovatkin sokean kellosepän eli myös epätäydellisyyttä tuottavan luonnonvalinnan tulosta, aivan kuten Richard Dawkins on kirjoissaan esittänyt.
Nyt kirjoittaja alkaa horjua alun määritelmästään. Älykäs suunnittelu onkin yhtäkkiä alkanut merkitä "täydellistä suunnittelua", sitä mikä ISCIDin sanakirjan mukaan tuli erottaa intelligent designistä. Ja taas kirjoittaja on harrastanut todennäköisyyslaskua itselleen tuntemattomilla tekijöillä :)
(En enää viitsi edes kysyä, miten hän on laskusta suoriutunut)
Entä miten viisaana voi pitää suunnittelijaa (kuka hän tai se sitten onkaan), joka rakentaa elävien toukkien sisään munivia loispistiäisiä? Urosdelfiinejä, jotka joukolla kidnappaavat ja raiskaavat naaraita? Leijonia, jotka syövät seepraa elävänä?
Hmm. Miten "viisaus" liittyy nyt tähän aiheeseen... ehkäpä kirjoittaja tarkoittaakin suunnittelun moraalista oikeutusta. Ehkäpä suunnittelijan moraalitaju ei ole sama, kuin Ihmeellisen maailman tekstin tuntemattoman kirjoittajan? (näkyvissä ei ollut edes nimimerkkiä). Toinen asia sinänsä on se, että millä perusteella kirjoittaja olettaa kyseisen tapahtumaketjun designerin suunnittelemaksi. Onko se palautumattomasti kompleksinen tms., vai millä perusteella suunnittelupäätelmä kyseisellä kohdalla yritetään tehdä?
IDT:n kannattajien mielestä luonnon epätäydellisyydet johtuvat siitä, että älykäskin suunnittelija voi joutua tinkimään optimaalisuudesta saadakseen kokonaisuuden toimimaan.
Oho! Ja taaskin kirjoittaja kirjoittaa tietävänsä ID:n kannattajien mielipiteen johonkin, (tietysti) ilman lähdettä. Tuo edellä esitetty oli uusi "tieto" jopa minulle. Ilmaisu on vähintäänkin epätarkka. Minkä optimaalisuudesta kirjoittaja edes puhuu, ei selviä. Lähdettä siis odottelen.
Mutta tämä kiistää ainakin älykkään suunnittelijan kaikkivaltiuden, sillä omnipotenttinahan hän voisi tehdä millaisia ratkaisuja tahansa.
Nyt älykkäästä suunnittelijasta on tehty siis jo kaikkivaltias.
Kaiken lisäksi nyt kirjoittaja esittelee varsin merkillistä logiikkaa. Hän väittää alkuvirkkeessä jonkin kiistävän kaikkivaltiuden [mahdollisuuden], mutta jälkimmäinen osa virkettähän toteaakin tämän edellä esitetyn väitteen mahdottomaksi!

Jos kaikkivaltias voi "tehdä millaisia ratkaisuja tahansa", tästä "seuraa", että kaikkivaltias voi tehdä millaisia ratkaisuja tahansa. Siis jopa sellaisia, jotka eivät nimetöntä kirjoittajaa miellytä. Jos vaikkapa luoja on kaikkivaltias, siitä seuraa, että hän voi luoda sellaista, kuin haluaa. Hänellä voisi olla tällöin vaikka mahdollisuus luoda aina parempaa, loputtomasti (kuten Swinburne esim. on esittänyt).
[Tulen täydentämään tätä kohtaa ja perustelujani tässä vielä jossain vaiheessa]
Toinen vastaus epätäydellisyyteen on se, että ylivoimaisen älykkäällä suunnittelijalla voi olla syitä, joita me emme voi käsittää. Tämä muistuttaa hyvin paljon kristillistä selitystä pahan olemassaololle: tutkimattomia ovat Jumalan tiet.
Jokaisella älykkäällä olennolla taitaa olla syitä, joita emme voi käsittää. Itseäänkin on vaikea välillä ymmärtää, saatikka muita. Kirjoittaja ei kuitenkaan taida olla kristillisen teologian pahan ongelman ratkaisuista perillä. Herää kysymys, missä esitetään kristillisenä pahan selityksenä, että "tutkimattomia ovat Jumalan tiet"?

On aivan totta, että intelligent designillä voi olla kytköksiä myös arvomaailmaan. Kyse on mm. siitä, onko maailmalla tekijänoikeuksia tai voiko sillä (tai elämällä) olla tarkoitusta. Esim. ajatus Jumalasta designerinä aiheuttaa omat metafyysiset ja moraaliset seurauksensa. Ajatus Jumalasta designerinä edellyttää kuitenkin uskon askeleen: esim. Jumalaksi ID:tä kun ei voi suoraan osoittaa, sillä ID ei sisällä menetelmää suunnittelijan identiteetin tunnistamiseksi: teoria koskee vain sitä, onko suunnittelua ylipäätään havaittavissa.

Ihmeellisen maailman älykkään suunnitelman tekstistä jäi ikävä maku. Kirjoittaja esitti (ilman lähteitä) kaikenlaista "IDT:kannattajat" ajattelee *sitä sun tätä*-tyyliin. Kaiken lisäksi, nämä väitteet eivät ilmeisesti edes suurelta osin pitäneet paikkaansa. Lisäksi kirjoittajan looginen kömmähdys "kaikkivaltias"-käsitteen yhteydessä huvitti.




[Päivitys: Skepsiksen sivulla lukee, että "Halutessasi voit... antaa palautetta Risto Selinin kirjasta Ihmeellinen maailma, jonka tekstiin tämä sivusto perustuu.". Teksti on siis ainakin osittain ilmeisesti Risto Selinin käsialaa, vaikka alun linkissä tekijää ei kerrotakaan. Olen lähettänyt linkin tästä palautteesta Skepsikselle (samoin kuin aiemin tässä kommentoimistani Skepsiksen sivustolta löytyvistä teksteistä) ohjeiden mukaisesti.
Mikäli joku Skepsiksestä (tai kuka tahansa muukin) haluaa esim. kommentoida palautettani, osoitin yhteydenottotiedoikseni Kommentit-sivun]

Intelligent design ja neitseestä syntyminen

"Skeptikko"-lehden numerossa 1/2005 Uumajan yliopiston perinnöllisyystieteen professori Anssi Saura, lehden mukaan alanaan neitseellisen lisääntymisen biologia, on kirjoittanut intelligent designistä ja vuoden 2004 huuhaa-palkinnosta.

Anssi Saura kertoo valetieteen tunnusmerkiksi mm.:

Sen tukena käytetään arvovaltaa: kaikki oppiarvot luetellaan. Emeritus esiintyy asiantuntijana alalla, jossa hänellä ei ole vähäistäkään osoitettua pätevyyttä.
Tutkitaanpa, miten intelligent designistä kirjoittamaan ryhtynyt neitseellisen lisääntymisen biologi onnistuu osoittamaan pätevyyttä intelligent designistä ja muustakin yleistiedosta kirjoituksessaan.

Saura kirjoittaa:
... Behe on biokemisti. Hän väittää, että on olemassa reaktioketjuja, jotka ovat niin monimutkaisia, että on täysin mahdotonta, että ne olisivat syntyneet muuten kuin Älykkään suunnittelijan ihmetyön kautta.
Professori Saura ei kuitenkaan kerro tässä lähdettä väitteelleen: siis sitä, missä Behe on Sauran esittämän sanonut.
Seuraavaksi Saura käyttää itsestään ilmaisua "geneetikko", jolla pyrkii tuomaan esiin, että hän on asiantuntija.

Geneetikkona väittäisin, että argumentti on heikko: reaktioketjuja ohjaavat entsyymit.
Niitä tuottavat geenit ovat selvästi samaa alkuperää olioissa, joissa reaktioketju voi olla hyvinkin erilainen...
Mutta näinhän (että on sama alkuperä) monet intelligent design (ID)-teoreetikot juuri ovat esittäneetkin. Edellä mainittu biokemisti, professori Michael Behe esimerkiksi kirjoittaa kirjassaan Darwin's Black Box: "Further, I find the idea of common descent (that all organisms share a common ancestor) fairly convincing, and have no particular reason to doubt it. I greatly respect the work of my colleagues who study the development and behavior of organisms within an evolutionary framework, and I think that evolutionary biologists have contributed enormously to our understanding of the world. Although Darwin's mechanism--natural selection working on variation--might explain many things, however, I do not believe it explains molecular life." (s. 5)
Onko professori Saura lukenut Behen omia tekstejä lainkaan, vai kirjoittaako hän vain toisen tai kolmannen käden tietojen varassa?
Vaikka Behe olisi oikeassakin, niin hän onnistuu siirtämään ongelman vain yhtä astetta tuonnemmas: jos hänen reaktionsa ovat ihmetekoja, niin tehtävämme on ryhtyä tutkimaan ihmettä.
Professori Anssi Saura kehoittaa tässä siis muita ja itseään ryhtymään tutkimaan ihmettä. Hän suhtautuu siis ilmeisesti tämän perusteella suopeasti intelligent design-tutkimukseen.
Saura kuitenkin jatkaa:

Dembski ... on kehittänyt ”Informaation häviämättömyyden lain”, jota hän vaatimattomasti kutsuu termodynamiikan neljänneksi pääsäännöksi. Voi vain ihmetellä, että näinkin tärkeä laki julkaistaan kreationistisessa kirjassa, eikä jossain tieteen foorumilla.
Hmm. Onkohan Saura lukenut Dembskinkään omia tekstejä?
Dembski usein esittää lähdeviitteet käyttämäänsä kirjallisuuteen. "Informaation häviämättömyyden lain" alkuperästä hän kirjoittaa esim.: "IN THE LIMITS OF SCIENCE, PETER MEDAWAR defines a conservation law for deterministic processes that he calls "the Law of Conservation of Information." " (William A. Dembski: Design Revolution, s. 159). "Informaation säilymisen laki" ei ole siis Dembskin keksintö, vaan sen nimen on ensimmäisenä ottanut käyttöön (Nobel-palkinnonkin saanut) luonnontieteilijä Peter Medawar. Ilmeisesti hänen teostaan "The limits of science" professori Saura pitää "kreationistisena kirjana"? ;)

Katsotaanpa, mitä professori Saura sitten tietää Suomen kristillisestä kentästä
Syystä, joka ei ole koskaan minulle selvinnyt, myös Viides herätysliike on omaksunut kreationismin. Liikkeen perustaja Osmo Tiililä...
Professori Saura siis kertoo Osmo Tiililän perustaneen viidennen herätysliikkeen. Ongelmana kuitenkin on se, ettei kyseinen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professorinakin toiminut Tiililä ole tainnut voida perustaa viidettä herätysliikettä: sellaista kun ei ole edes olemassa. "Viides herätysliike"-nimitystä käytetään kattonimenä neljän ensimmäisen suuren suomalaisen herätysliikkeen jälkeen syntyneistä (erillisistä) liikkeistä. Sen nimistä liikettä sen sijaan ei siis ole olemassa.

Seuraavaksi Ruotsin Uumajan yliopiston professori kertoo jo Suomen yliopistomaailmasta.

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että älykästä suunnittelua tarvitsee tuputtaa meikäläisille biologian ja maantieteen opettajille (viittaan viime syksynä pidettäväksi tarkoitettuun ja sittemmin peruutettuun opettajien jatkokoulutuspäivään, jonka professori Leisola oli alunperin saanut sijoitetuksi Helsingin yliopistoon).
Bioprosessitekniikan professori Matti Leisola kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastoon sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat oli la 23.10.2004 uutisoinut TKK:lla pidetystä seminaarista. Tässä kirjoituksessa luki muistaakseni, ettei hän ollut ollut aloitteellinen Helsingin yliopiston seminaarin järjestämisessä.

Lopulta Saura pääsee kohtaan, josta hänen olisi kenties ollut hyvä aloittaa:

Ainoa järkevä taso, jolla keskustelua mielestäni voisi käydä, on sen selventäminen, mikä on tiedettä ja mikä ei.
Älykäs suunnittelu ei ennusta mitään eikä siitä seuraa mitään.
Onko näin ?

Tieteen on oltava nöyrä totuuden edessä, mutta sen ei tarvitse olla nöyrä niiden edessä, jotka ovat totuuden jo löytäneet. Totuuksia (vaikkapa uskontoja) kun voi olla useampia kuin yksi.
Mitähän Saura mahtoi tuolla tarkoittaa?

Lopuksi Sauralla on kaksi viite"tietoa"

1. Tästä on yksi poikkeus*: kreationistit ovat onnistuneet saamaan yhden älykästä suunnittelua koskevan jutun vähäiseen washingtonilaiseen museoalan lehteen. Juttu ei ollenkaan liittynyt lehden alaan. Toimittaja sai potkut.
[ *"Älykkään suunnittelun kannattajat eivät julkaise oppiaan tavanomaista tieteellistä kritiikkiä soveltavissa aikakauslehdissä",]
Saura ei ole ilmeisesti tutustunut vielä kaikkiin tämän listan artikkeleihin. Toisen viitteen otan esille myöhemmin. Sivumennen sanoen, lehden toimittajan mukaan hän ei edes saanut potkuja. Kotisivullaan hän kirjoittaa, että oli anonut eroa BSW:n julkaisun Proceedingsin Editorin tehtävistä jo vuonna 2003, saadakseen mm. lisäaikaa omien tutkimuksiensa tekoon ja kirjoittamiseen. Seuraajasta oli hänen mukaansa sovittu maaliskuussa 2004. (Uusi toimittaja tuli hänen tilalleen syyskuussa 2004). Hänen mukaansa lisäksi artikkeli liittyi lehden alaan. Tapaukseen itseensä en osaa ottaa kantaa siihen osattomana.

Lopuksi tarkastelen vielä hieman Sauran valetieteen tuntomerkkejä ja intelligent designiä.
Valetieteellä on tiettyjä tunnusomaisia piirteitä. Kaikki niistä täyttyvät älykkään suunnittelun kohdalla.
Ensinnäkään valetiedettä ei tarkasteta ja kritisoida sillä tavoin kuin normaalitiedettä. Älykkään suunnittelun kannattajat eivät julkaise oppiaan tavanomaista tieteellistä kritiikkiä soveltavissa aikakauslehdissä 1. He julkaisevat kansantajuisia kirjoja. Kaikkein mieluiten he puuhaavat suurelle yleisölle suunnattuja väittelyitä ja keskustelutilaisuuksia.
Hmm. Mikähän tämä lista mahtoi olla?
Tai tämä julkaisu, joka on mm. erilaisten anti-darwinistien kohtaamispaikka? Olen ymmärtänyt tähän asti, että intelligent design on saanut paljon krittiikkiä osakseen. Ehkä kritisoiminen sitten ei ole ollut sen luonteista, kuin se on tavanomaista normaalitieteelle? Saurahan edellä totesi :"Ainoa järkevä taso, jolla keskustelua mielestäni voisi käydä, on sen selventäminen, mikä on tiedettä ja mikä ei."

Toiseksi valetieteen kannattajat eivät tee omaa tutkimusta.
Hmm .

Lönnig esimerkiksi nimeää paperissaan "Dynamic genomes, morphological stasis and the origin of irreducible complexity", (Dynamical Genetics, ss. 101-119) seitsemän tulevaisuuden tutkimuskohdetta aiheeseen liittyen. Niidenkin tutkiminen lienee tutkimusta.
Kolmanneksi valetieteen omaa näkökantaa ei kyseenalaisteta eikä kritisoida, olipa se kuinka mahdoton tahansa 2. Sen tukena käytetään arvovaltaa: kaikki oppiarvot luetellaan. Emeritus esiintyy asiantuntijana alalla, jossa hänellä ei ole vähäistäkään osoitettua pätevyyttä. [ 2. Tästäkin on poikkeus: kreationisti Siegfrid Scherer on ainakin epäsuorasti kritisoinut kreationismia.]
Intelligent design-liikkeen sisällä ainakin on itsekritiikkiä. Siitä esimerkkinä voisin mainita tässä vaikkapa pro-ID-filosofina tunnetun Del Ratzschin kirjan Nature, Design, and Science: The Status of Design in Natural Science (Suny Series in Philosophy and Biology, 2001) osakseen saaman vastaanoton. Anti-ID-hahmona tunnettu Mark Perakh esimerkiksi antaa kirjalle Amazonin kirja-arvostelussa täydet 5 tähteä, kirjoittaen mm.: "Although Ratzsch is one of "design theorists" he seems to stand alone in that he does not compromise with logic and does not leave any facet of the problem at hand without analysis."

Eli lopputulokseksi jäi, ettei yksikään Sauran valetieteen tuntomerkkipykälä tainnut täyttyä.

Hänen tekstissään oli lukuisia asiavirheitä ja harhaanjohtavuuksia. Epäilys jäi siitä, onko hän lukenut ensimmäistäkään pro-ID puolen tuotosta. Edustaako tällainen "skepsismi", jossa ei tunne edes kohdetta, jota kritisoi, Skepsis ry:n lehden nykyistä linjaa? Neitseestä syntymisen/lisääntymisen professori esiintyy asiantuntijana koskien mm. intelligent designiä. Sekö se pseudotieteellisen tekstin tuntomerkki oli? ;)

tiistaina, syyskuuta 20, 2005

"Skeptikko"-lehti 4/2004

"Skeptikko"-lehti on julkaissut muutaman intelligent design-teemaan liittyvän tekstin.

Ensimmäiseksi otan käsittelyn alle Bruce Martinin kirjoittaman, "Skeptikko"-lehteen käännetyn, numerossa 4/2004 julkaistun tekstin joka on otsikoitu: Ei älykäs eikä suunnitelma

Martin kirjoittaa:

Oman määritelmänsä mukaan kreationistit uskovat että yleisimmin maailma ja eritoten ihmiskunta suunniteltiin ja että se on olemassa Jumalan säätämää tarkoitusta varten (Pennock 2001).

Siksi kreationistit eivät pidä mahdollisena sitä, että uusia lajeja syntyy yhteisestä esi-isästä evoluution kautta ja sitä, että ne kehittyvät ilman ennalta säädettyä tarkoitusta.
Lainatusta kohdasta ilmenee Martinin tapa käyttää nimitystä "kreationisti". Hän käyttää nimeä merkityksessä, jonka mukaan "kreationisti" on ihminen, joka ei pidä mahdollisena sitä, että uusia lajeja syntyy yhteisestä esi-isästä evoluution kautta hänen omia sanojaan lainaten.

Toinen tapa käyttää kreationisti-sanaa näyttää hänellä olevan nimittää tällaiseksi ihmistä, joka ei usko, että lajit kehittyvät ilman ennalta säädettyä tarkoitusta. Kreationismi määritetään tässä siis periaatteessa epäuskoksi tai epäilemiseksi, (jota voidaan ehkä kutsua myös skeptismiksi).
Vaihtoehdoksi he esittävät älykkään suunnitelman: jumalaan vahvasti viittaava ”älykäs suunnittelija” on huolella suunnitellut jokaisen lajin.
Tämän lauseen perään Martin puolestaan ei esitä mitään lähdettä. Lukijalle ei siis selviä, kuka "he" on esittänyt, että älykäs suunnittelija on huolella suunnitellut jokaisen lajin.

Martinin ehkä keskeisimpänä kysymyksenä on: "Onko todellisessa maailmassa havaittavissa todisteita viisaasta, kaikkeen varautuvasta suunnitelmasta?"

Oma kysymykseni on: mitä tekemistä tuolla kysymyksellä ja intelligent designillä on keskenään?

Martin on yhtäkkiä mystisesti muuttanut älyllistä alkuperää olevan suunnitelman tarkoittamaan viisasta, kaikkeen varautuvaa suunnitelmaa. Viisaus määritellään ilmeisesti Martinin henkilökohtaisen näkemyksen mukaan: ehkäpä sen mukaan, sattuuko jokin ratkaisu miellyttämään häntä.

Tekstin kirjoittaja kuitenkin valaisee suurin piirtein oikein lukijoitaan:
Älykkään suunnitelman puolestapuhujat jättävät huomiotta surkastuneet elimet, anatomiset puutteet, tuhoisan mutaation, luonnollisten prosessien hukkatuotteet ja molekyyligenetiikan tulokset.
Mistä hän on sitten saanut mieleensä, että älykäs suunnitelma ei voisi sisältää mutaatioita jne., ei tekstistä ilmene. Edes kreationisteille eivät tällaiset tuota ongelmia: ne ovat selitettävissä vaikkapa syntiinlankeemuksella. Intelligent design ei puolestaan edes oleta, että edes joskus olisi täytynyt olla "täydellinen" maailma, varsinkaan jonkun ihmisen subjektiivisen kokemuksen ja arvotuksen mukaan.

Tekstin loppuosa (ehkä arviolta lähes tulkoon 3/4 koko tekstin mitasta) sitten yrittää kertoilla asioista, jotka Martinin subjektiivisen mielipiteen mukaan ovat merkkejä siitä, että elämän sisältämä suunnittelu/suunnitelma on huonoa/ei häntä miellyttävää.

Ongelma vain oli se, ettei intelligent design edes edellytä Bruce Martinin subjektiivisten näkemysten toteutumista.
Hän keksii itse, mitä hänestä älykkään suunnitelman pitäisi sisältää, yrittää rakentaa siitä olkinuken ja hyökkää sitten intelligent designin sijasta sitä vastaan.