tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Blogeja

En ole viime aikoina juuri tullut bloganneeksi. Tarkoitus olisi taas lähitulevaisuudessa ehtiä blogata vähän enemmänkin. Sitä odotellessa suosittelen tutustumaan muutamaan blogiin, joita linkkilistassani sivun vasemmassa laidassa ei ainakaan vielä ole ollut.

Prosthesis on kalvinilaisen machtin blogi. Hän on blogannut jo yli 1000 postausta, ja kirjoittanut blogissaan paljon mm. tieteenfilosofiaan, teknologianfilosofiaan, teologiaan, mediaan, argumentointiin, apologetiikkaan, uskonnonfilosofiaan, politiikkaan, luonnontieteisiin ja älykkääseen suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä.

Jjmarkan hiljattain aloittama blogi Syvenevän hämärän halki aamunkoittoon puolestaan käsittelee rationaalista ajattelua ja argumentointia, kristillisestä perspektiivistä. Jjmarkka tuntuu ottavan blogissaan kritiikin kohteeksi nyt erityisesti postmodernin ajattelun, sekä Raamatun tulkintaan liittyvät yli- ja alilyönnit.

Törmäsin hiljattain Emil Anton blogiin. Hän blogaa katolisesta apologetiikasta osoitteessa http://hyviauutisia.wordpress.com/. Tähän blogiin - ja sen argumentaation tasoon - en ole ehtinyt vielä juuri tutustua, mutta ainakin siellä käsiteltävät kysymykset vaikuttavat ensisilmäysten perusteella kiinnostavilta.

Οπτασια-blogissa puolestaan käsitellään paljon teologisia ja eettisiä kysymyksiä, ajatuksia herättelevällä tavalla asioita usein esittäen. Eräs esimerkki ainakin itselleni ajatuksia herättäneestä eettisestä blogauksesta löytyy täältä.

perjantaina, maaliskuuta 23, 2007

"Luonnollinen moraalitaju"

YLE uutisoi erästä tuoretta ihmisen eettiseen käyttäytymiseen liittyvää tutkimusta seuraavasti:

Koehenkilöille esitettiin joukko moraalisia valintatilanteita, joissa tehtäviä ratkaisuja piti pohtia. Osa oli helppoja, osa vaikeita. Helpoksi luokiteltiin esimerkiksi kysymys siitä, saako oman lapsensa hylätä koska sen hoitaminen on vaivalloista.

Vaikea tilanne oli puolestaan sellainen, missä olisi pitänyt tappaa läheinen ihminen, joka uhkasi tartuttaa aidsin mahdollisimman moneen viattomaan ihmiseen. Ihmisillä on vahva vastenmielisyys tappamiseen ja läheisen tappamisen ajatus on vielä vastenmielisempi, vaikka vastapainona olisi monen muun ihmisen hengen pelastaminen.

Helpoissa valinnoissa kaikki koehenkilöt, aivovauriosta riippumatta valitsivat samalla tavalla. Sen sijaan vaikeissa valinnoissa VMPC-potilaat erosivat muista radikaalisti. Heillä ei ollut vaikeuksia valita esimerkiksi läheisen tappamista muiden hyväksi. Toisin sanoen, heidän emotionaaliset reaktionsa olivat poikkeuksellisia. He eivät tunteneet empatiaa tai myötätuntoa vaikeissa valintatilanteissa.
Luettuani alkuperäisen raportin, minun täytyy todeta, että YLE:n siitä tekemä uutinen on huono. Ensinnäkään: tutkimuksessa ei puhuttu aidsista, vaan HIV:sta, toisekseen HIV:hen liittyvä kysymys ei koskenut tappamista, vaan allergisen kohtauksen aiheuttamista tälle (seurauksen ollessa se, että tämä joutuisi sairaalaan kahdeksi vuorokaudeksi). Tutkimuksessa oli kyllä esitetty useita tappamiseen liittyviä kysymyksiä, mutta YLE:n tiedeuutisessa oli jostain syystä tapahtunut sekaannus, koska uutisessa puhuttiin aidsin levittäjän tappamisesta. Siteeraan tutkimuksessa esitetyn tehtävän:
You are a waiter. You overhear one of your customers say that he is about to go to jail and that in his last forty-eight hours of freedom he plans to infect as many people as possible with HIV. You know him well enough to know that he is telling the truth and that he has access to many potential victims.
You happen to know that he has a very strong allergy to poppy seeds. If he eats even one he will go into convulsions and have to be hospitalized. for at least forty-eight hours.
Would you cause this man to have a serious allergy attack in order to prevent him from spreading HIV?
Tulos sinänsä kuitenkin oli se, mitä YLE uutisoi: VPMC-potilaat erosivat eettisten kysymysten ratkaisuissaan muista ihmisistä. Esim. tutkimuksessa käytettiin seuraavaa kysymystä:
You, your husband, and your four children are crossing a mountain range on your return journey to your homeland. You have inadvertently set up camp on a local clan’s sacred burial ground.
The leader of the clan says that according to the local laws, you and your family must be put to death. However, he will let yourself, your husband, and your three other children live if you yourself will kill your oldest son.
Would you kill your oldest son in order to save your husband and your other three children?
(En tiedä siitä, mikä yhteys on paperilla annetuilla vastauksilla käytännön toimintaan: epäilen, etteivät VPMC-potilaatkaan yleensä todellisuudessa olisi halukkaita tappamaan ketään, paperilla annetuista vastauksista huolimatta.)

Jätän nyt kuitenkin YLE:n uutisoinnin yksityiskohtiin liittyvien virheiden käsittelyn, ja siirryn pohdimaan sitä, mitä seurauksia tällaisilla tutkimuksilla on, jos ne pitävät paikkansa.

Tutkimukset herättävät nimittäin ajatuksia siitä, mihin moraalinsa voi ja kannattaa perustaa.

Eräs klassinen ohje etiikalle on ns. "kultainen sääntö" jonka ideana on, että toiselle tulee tehdä samoin kuin itselleen haluaa tehtävän.

Kuitenkin, jos kyseistä ohjetta käytettäisiin yksinään etiikan perustana, jouduttaisiin ongelmiin. Ohjehan yksinään oikeuttaisi esim. kuolemaa itselleen toivovan tappamaan muut ihmiset, mikäli hän tällöin tekisi muille niin kuin toivoisi itselleen tehtävän.

Ns. "luonnollinen moraalilaki": ajatus, että kaikilla ihmisillä on luontaisesti käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ja että tulee toimia lähimmäisensä parhaaksi, on katsottu osaksi luterilaista etiikkaa. (Eri kirkkokuntien ajattelu poikkeaa osin tässä kohdin.)

Ilmari Karimies kirjoittaa:
Suomalainen Luther-tutkimus, erityisesti Jorma Laulajan ja Antti Raunion tutkimukset kultaisesta säännöstä ovat osoittaneet, että Martti Lutherin etiikan keskuksessa on kultaisen säännön periaate, eli käsky tehdä lähimmäiselle se, minkä tahtoisi itselleen tehtävän. Luther pitää kultaista sääntöä luonnollisena moraalilakina, jonka kaikki ihmiset tuntevat, sillä Jumala kirjoittaa sen jatkuvasti eräänlaisena joka hetki tapahtuvana luomistekona jokaisen ihmisen sydämeen.
Blogaukseni alussa mainitsemani tutkimus (samoin kuin monet muutkin tutkimukset) näyttävät olevan kuitenkin ristiriidassa tämän tulkinnan kanssa. Eri ihmiset näyttävät kokevan eri asiat oikeiksi, ja eri asiat vääriksi. Esim. alussa mainitussa tutkimuksessa osa koehenkilöistä halusi tappaa lähimmäisensä, osa ei. Eivätkö kaikki edes pidä oikeana lähimmäiselleen samoin tekemistä, kuin itselle pitäisi tehdä?

Esitän yhden kysymyksen pohdittavaksi:

Voiko etiikkaa perustaa vain siihen, mikä itsestä tuntuu oikealta?

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

A DEFENSE OF ALVIN PLANTINGA’S EVOLUTIONARY ARGUMENT AGAINST NATURALISM

Troy M. Nunley

May 2005
University of Missouri-Columbia
Dr. Jonathan Kvanvig, Dissertation Supervisor

ABSRACT

Alvin Plantinga argues that naturalism it is irrational for a reflective person to hold to the doctrine of naturalism. If naturalism is true, some evolutionary doctrine must also be true and our evolutionary history must be accounted for in terms of only random mutation and natural selection. The probability of our being reliable cognitive agents given these origins is low or, at best, inscrutable. But it cannot reasonably be thought to be high. Consequently, the naturalist cannot reasonably hold to the belief that they are reliable cognitive agents. And since the reliability of their cognitive apparatus has been called into such grave question, naturalists are rationally bound to dismiss any belief accepted on the basis of trust in that apparatus. Specifically, to the extent that the naturalist is rational, they will give up their belief in naturalism.

In this dissertation, I explicate and defend Plantinga’s attack on philosophical naturalism. My thesis is that it has survived all the current attacks available in the literature.


More

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

The Dawkins Delusion

Hiljattain julkaisin tässä blogissa David Andersonin tekstin "Onko Dawkins olemassa?". Nyt joku on paljolti samoihin ideoihin perustuen tehnyt aiheesta audiovisuaalisemman parodian. Se on nähtävissä tästä.

Tämä video on siis kuitenkin tarjolla vain englanniksi.

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

HS.Tiede

Helsingin Sanomien Tiede-blogissa julkaistiin taannoin blogaus, jossa tiedetoimittajana toimiva Marko Hamilo kirjoitti mm. näin:

Matka kohti elämänmuutosta ja paranemista

8. 1. 2007 kello 16:05 Marko Hamilo

Pistäydyin Hiltusen antikvariaatissa. Uutuushyllyllä huomioni kiinnitti riemastuttava parodiakirja Matka kohti elämänmuutosta ja paranemista. Kirjoittaja oli muka parantunut “koripallon kokoisesta” kasvaimesta kohdussaan syömällä tuoreravintoa ja parantavia yrttejä. Tällaista satiiria vaihtoehtohoidoista olikin kaivattu!

Selailin kirjaa vähän pitemmälle, ja riemastus vaihtui pettymykseksi. Eihän kyseessä ollutkaan mikään Pahkasika-tyylinen parodia. Ihan vain tavanomainen WSOY:n julkaisema huuhaa-kirja, joka “on auttanut jo tuhansia ihmisiä vapautumaan riippuvuuksista, masennuksesta, huonosta itsetunnosta sekä kroonisista sairauksista”. Piti kuitenkin varmistaa - “koripallon kokoinen” kasvain kuulostaa jo niin paksulta, että josko sittenkin kirja olisi luokiteltu huumoriosastolle.

Ei ollut. Brandon Baysin Matka kohti elämänmuutosta ja paranemistalöytyi WSOY:n sivuilta kategorian tietokirjat alakategoriasta Tiede.

Minä vastasin kyseisessä blogissa kyseiseen blogaukseen. Koko vastaukseni on ainakin vielä luettavissa välimuistista täällä. Sanoin siksi "ainakin vielä", että Helsingin Sanomien Tiede-blogista kyseinen blogaus on näköjään nyt kokonaan poistettu. Hamilo kritisoi (nyttemmin poistetussa) blogauksessaan tapaa, jolla WSOY luokittelee kirjansa. Kyseisen blogauksen poiston syy voisi olla joko siinä, että SanomaWSOY-konsernin sisällä ei ole pidetty kyseisestä WSOY-kritiikistä, tai(/ja) sitten Hamilolle kirjoittamassani vastauksessa. Epäilin nimittäin tiedetoimittaja Hamilon itsensä esittäneen huuhaa-väitteitä. Siteeraan vastauksestani tähän sen pätkän, joka liittyi yllä siteerattuun Hamilon tekstiin.

Toimittaja Hamilo kertoi että hänelle oli nähtyään kirjan “Matka kohti elämänmuutosta ja paranemista” antikvariaatissa tullut jostain yllättäen mieleen tarkistaa, onko WSOY luokitellut kirjan huumoriluokkaan nettisivuillaan. Tiedetoimittaja Hamilon kertoma tarina on kuitenkin epäuskottava. Ei vähiten siksi, että - kuten WSOY:n sivustolla käyvä huomaa - WSOY:n sivustolla ei ole huumoriluokkaa. Siksi tarina, jonka mukaan toimittaja Hamilolle tuli jostain mieleen tarkistaa, onko kirja WSOY:n sivustolla huumoriluokassa, ei kuulosta kovin uskottavalta.

Epäilenkin, että on käynyt niin, että joko toimittaja Hamilo on itse tullut huomanneeksi, että kyseinen kirja oli Tiede-otsakkeen alla, tai sitten joku on vinkannut tiedetoimittaja Hamilolle asiasta. Ja että siten tiedetoimittaja Hamilon tarina siitä, että hänen “piti kuitenkin varmistaa… josko sittenkin kirja olisi luokiteltu huumoriosastolle” on Hamilon itsensä keksimä huuhaa-versio asioiden todellisesta kulusta.

Tiedetoimittaja Marko Hamilo, kävikö kyseisen kirjan luokitus ilmi siten, kuin minä epäilin, vaiko niin kuin sinä asiasta kerroit?

Vastaus esittämääni kysymykseen oli koko blogauksen poisto.
Poistamisen voi itse kukin havaita yrittämällä klikata tätä linkkiä.

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Onko Dawkins olemassa?

[Richard Dawkins on ehkä maailman tunnetuin ateisti. Hän kirjoitti taannoin kirjan "God Delusion" ("Jumala-harha"), jossa hän pyrki osoittamaan, että Jumalan olemassaoloon ei kannata uskoa. Mutta kannattaako Dawkinsin omaan olemassaoloonkaan uskoa? Jäljessä seuraa David Andersonin kirjoittama humoristinen artikkeli, jossa asiaa pohditaan pilke silmäkulmassa. Artikkeli on luettavissa englanniksi täällä.
Lisäys: Tekstiversion lisäksi tämän tarinan pohjalta on kehitelty myös ääntä ja kuvaa sisältävä nauha, joka on nähtävissä täällä.]

Alku

Lukiessani kirjaa “"God Delusion" eräs kysymys tuli mieleeni: onko Richard Dawkins olemassa?

Koska olen tieteellistä ajattelua harjoittava rationaalinen ihminen, päätin olla hyväksymättä mitään vanhaa teoriaa tästä kysymyksestä. Jos Richard Dawkins on olemassa, minun pitäisi löytää todistusaineistoa hänen olemassaololleen. Muilla on heidän omat taikauskoiset kuvitelmansa, jotka perustuvat kuka-tietää-mihin, mutta minä luotan vain kokeellisiin luonnontieteisiin. Jos Dawkins on olemassa, miksei hän ole näyttäytynyt minulle?

Mitä tapahtui seuraavaksi?


Kun olin pohtinut tätä, eräs mies, jolla oli hassu suippolakki päässään, tuli huoneeseen, ja alkoi puhua minulle.

Hän alkoi dogmaattisesti väittää monia asioita. Kuulemma oli ilmeistä ja itsestäänselvää, että Dawkins on olemassa. Eikö minulla ollut hänen kirjansa kädessänikin? Eikö kirjan kannessa lukenutkin “Dawkins” ja kirjan joka sivu ollut täynnä jälkiä tämän ajattelusta? Jos halusin nähdä todistusaineistoa Dawkinsista, eikö sitä voinut löytää tästä paksusta kirjasta? Mikä voisi olla riittävä syy sellaiselle kirjalle, jos ei Dawkins? Vaihtoehdot olivat uskomattomia. Ne vaativat enemmän uskoa, kuin se, että yksinkertaisesti hyväksyisi sivujen olevan Dawkinsin työtä.

Sisään astuu asiantuntija

Pohtiessani tätä ajatusta sisään astui mies, jolla oli valkotakki yllään. Hän hymyili lämpimästi, ja näytti minulle paperia, jossa oli paljon kirjaimia, ja alkoi sitten puhua. Hän kiinnitti huomioni lukuisiin kiistattomiin tosiasioihin. Kirja, joka minulla oli kädessäni, koostui sivuista. Sivujen puolestaan voitiin osoittaa olevan paperia, jota puolestaan saadaan tehtyä sellusta. Paperin päällä oli pieniä täpliä, järjestäytyneenä eräänlaiseksi koodiksi. Täplät koostuivat musteesta, jota puolestaan voitiin valmistaa tietyistä kemikaaleista. Kirja olikin mahdollista selittää, ja hän oli selittänyt sen.

Valkotakkinen mies oli tehnyt minuun vaikutuksen, sillä hän ei viitannut epävarmoihin teorioihin, eikä arveluttaviin päätelmiin. Se mitä hän puhui oli selvästi totta. Pystyin omin silmin havaitsemaan sen, mistä hän puhui! Kirjalle oli ilmeinen selitys, ja tähän selitykseen ei tarvittu maagisia teorioita, joissa Dawkinsista tehtäisiin sen tekijä. Lisäksi, teoriat Dawkinsin olemassaolosta olivat syynä suureen määrään vääryyttä. Ympäri internetiä oli löydettävissä loogisia virheitä, karikatyyrejä, vertauksia lasten pahoinpitelyyn ja kaikenlaista pahaa – kaikki esitettynä Dawkinsin nimissä! Jos Dawkins olisi olemassa, hänellä olisi paljon vastattavaa.

Ensimmäisenä tullut mies kuitenkin vastusti. Olin – hänen mukaansa – kieltämässä sitä, mikä oli itseestään selvää. Jos Dawkinsia ei olisi ollut, sitten kirjaakaan ei olisi ollut. Kirja oli hänen tekoaan, ja oli täynnä merkkejä Dawkinsin luonteesta, temperamentista ja ideoista, jotka olivat joka sivulla esillä. Jos etsin evidenssiä Dawkinsista, se oli nähtävissä suoraan edessäni.

Kaikki helposti selitetty

Mutta nytpä tiesinkin, että tämän vanhan hassuhattuisen miehen puhe oli puhdasta taikauskoa. Pystyin näkemään, että kirjassa oli kyse yksinkertaisesti vain 26 (tai suomen kielessä 28) kirjaimen järjestelystä. Totta puhuakseni - en ymmärtänyt kansikuvaa hyvin - mutta se ei tarkoita, että pitäisi turvautua selityksissä minkäänlaiseen Dawkinsiin. Niin toimiminen olisi vain vetoamista “aukkojen Dawkinsiin”- Dawkinsiin, joka katoaisi kun tieteellinen tutkimus etenee.

Käytyäni kirjahyllyni läpi, ja tehtyäni tutkimusta Internetissä, kykenin havaitsemaan että kirja sisälsi ajatuksia ja argumentteja jotka eivät olleet ainutlaatuisia – kirja oli vain sekoitus asioista, jotka oli sanottu jo tuhansia kertoja menneisyydessä. Siten oli selvää, että kirja oli syntynyt polveutumalla puhtaasti luonnollisella ja epä-älyllisellä prosessilla. Vähän a,e,i,o ja u-kirjainten liikkumista – ja kappaleiden siirtymistä. Jonkin argumentin korvautumista toisella argumentilla. Argumentit kehittyvät primitiivisemmistä muodoistaan, kunhan vain on riiittävästi aikaa. Hattu-mies oli selvästi jonkinlainen fundamentalisti, joka erärationaalisesti uskoi että Dawkins olisi olemassa. Jos sellaisten ihmisten annetaan esittää argumenttejaan, tällöin terve logiikka osoittaa, että me kaikki kuolemme parrakkaiden hullujen miesten toimesta, ja voidaan perustellusti todeta, että maailma on menossa Dawkinsokratiaan. Aloin pohtia, että jopa ajatus koko Dawkinsista voi olla vaarallinen.

Uusi huijaus

Tässä vaiheessa eräs uusi mies tuli jostain huoneeseen. Hän käytti laseja ja näytti suoraan sanottuna nörtiltä. Hän kiinnitti huomioni mm. a,e,i,o, ja u-kirjaimiin. Hän todistaisi, niin hän sanoi, että ne eivät olleet sattumalta syntyneitä, vaan että ne olivat järjestyneet tietyllä tavalla. Vähän kirjaimia, yhteenlaitettuina, merkityksellisenä kompleksisena koodina, jotka ovat muodostuneet sivistyneiltä vaikuttaviksi argumenteiksi. Se, niin hän väitti, on selvä merkki älykkyydestä. Kirja ei ollut sattumalta polveutunut edellisestä kirjasta, koska kirjaimien satunnainen muuntelu johtaisi siihen, että kirjasta tulee siansaksaa. Tietoinen suunnittelu oli ilmeistä kirjassa, ja tiede ja järkikin todistivat sen. Lisäksi, eräiden argumenteista, jotka minä näin tarpeettomiksi ja merkiksi älykkyyden puuttumisesta, voitaisiinkin näyttää olevan tarkoituksellisia.

Kun nörtti oli sanonut tämän, valkotakkinen mies alkoi taas puhua. Tämä nörtti - hän sanoi - käyttää omituista hattua. Siksi hänellä ei ole sen enempää sanottavaa kuin toisellakaan hassun hatun omaavalla miehellä, ja siksi häntä ei kannata ottaa huomioon. Tämän valkoinen takki on vain tekaistu, sillä eihän kukaan valkotakkinen käytä hassua hattua. Lisäksi, minä voisin kysyä, että kenen älykkyys koodin takana oli. Todennäköisesti hassuhattuinen olisi vain väittänyt, että Dawkinsin. Mutta tämän olemassaolostahan ei olla esitetty evidenssiä, joten vastaus olisi ollut kelvoton.

Hassuhattu smokissa!

Kun katselin kolmannen miehen laseja, ne alkoivat näyttää minusta oudoilta. Ja valkotakki-argumentti kuulosti vakuuttavalta. Tämä puhe älykkyydestä oli selvästikin huonosti naamioitu “dawkinstekisen”-teesi. Jos Dawkins suunnitteli kirjan, kuka suunnitteli Dawkinsin? Siten – ongelma vain siirtyy – eikä ratkea. Kukaan ei kyennyt selittämään, kuka oli Dawkinsista vastuussa.

Nörtti vastusti ja väitti, että hän käyttää tiedettä älykkyyden tunnistamisessa. Hänen tieteensä - hän sanoi - olisi pätevää riippumatta siitä, oliko kirjoittaja Dawkins. Eikä sitä voitaisi kieltää käyttäen filosofiaa ja viisastellen. Mutta sellainen protesti selvästi rikkoi periaatteitani vastaan, jotka erottelevat selvästi uskon tietämisestä. Lisäksi - kun pohdin kirjaa – kykenin näkemään lukuisia loogisia virheitä, argumentteja jotka osoittautuivat lähinnä mielipideväittämiksi, ja sellaista. Jos jonkinlainen äly oli kirjan takana, se oli selvästikin huono! Siten käyttäen suuria rationaalisen ajattelun voimavarojani päättelin, että älykkyydestä ei ollut evidenssiä lainkaan.

Päätelmä

Richad Dawkins ei ole olemassa. En ole koskaan nähnyt häntä. Tiede kykenee täysin selittämään kirjan, jonka on väitetty olevan Dawkinsin kirjoittama. Se on vain kokoelma onnekkaasti järjestäytyneitä kirjaimia (a,b,c...) jotka ovat rekombinoituneet aiemmista versioista. On aakkosia, lorukirja ja kirja “God Delusion”. Näistä primitiivisin voidaan erottaa. Linkit näiden välillä saattavat vielä puuttua, mutta Tiede tulee saamaan ne selville millä hetkellä hyvänsä. Jokainen, joka epäilee tätä tosiasiaa joko valehtelee, on hullu tai tyhmä (tai vitsailee).

Ratkaistuani tämän tapauksen, onnittelen itseäni terävästä kyvystäni käyttää logiikkaa ja järkeä. Lounaan jälkeen minulla on uusi kysymys pohdittavana...

olenko minä olemassa?

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

"Evankelis-luterilaisella kirkolla ei tietenkään ole virallista Darwin-kantaa"

Kirjoitin muutama kuukausi sitten evankelisluterilaisen kirkon suhteesta evoluutio-kysymyksiin parissakin postauksessani. Sittemmin laitoin kysymykseni Kotimaa-lehden internetsivustolla olevalle keskustelualueelle. Kysymykseni kuului:

"Minkälaiset evoluutiotulkinnat EIVÄT OLE ja minkälaiset taasen OVAT Suomen evankelisluterilaisen kirkon kannan mukaan yhteensopivia kristillisen uskon kanssa?"
En tiedä, onko Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala nähnyt ja lukenut kysymykseni. Hän kuitenkin joka tapauksessa esittää vastauksen kysymykseeni. Piispa Pihkalan vastaus kuuluu näin:
"Evankelisluterilaisella kirkolla ei tietenkään ole virallista Darwin-kantaa. Jäsenistössä kyllä on kehitysopista ja sen tulkinnasta erilaisia mielipiteitä."
(Aamulehti, 22.12.2006)
Piispa Pihkalan mukaan luterilaisella kirkolla ei siis ole virallista Darwin-kantaa. Pihkala siten vahvistaa aiempaan blogaukseeni kirjaamani havainnot.

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Kysymys toimittaja Johannes Ijäkselle

Kotimaa-lehden verkkosivuilta löytyy tällainen uutinen:

Älykäs suunnittelu pannaan Englannin kouluissa
Johannes Ijäs
13.12.2006

Englannin ja Walesin julkisilla varoilla rahoitetuissa kouluissa ei saa opettaa evoluutioteoriaa vastaan. Tätä mieltä on Englannin hallitus.

Myös kreationismi kielletty

Englannissa ja Walesissa on kiistelty niin sanotun älykkään suunnittelun opettamisesta julkisilla varoilla rahoitettujen koulujen tiedeopetuksen tunneilla. Taustalla on Truth in Science -järjestön kouluihin lähettämä opetusmateriaali, jossa esitetään vaihtoehtoisena mallina evoluutiolle niin sanottua älykkään suunnittelun mallia (intelligent design). Muun muassa The Guardian -lehdestä selviää, että noin 60 koulua käyttää kiistellyn järjestön materiaalia.

Älykkäässä suunnittelun kannattajat ajattelevat, että luontoa voi pikemmin selittää älyllisillä syillä eikä esimerkiksi luonnonvalinnalla. Sen kriitikot katsovat sen olevan ”tuunattu” versio Raamattuun perustuvasta kreationismista. He näkevät älykkään suunnittelun tyrkyttävän uskontoa tieteen maailmaan.

Englannin hallituksen kouluista vastaavalta osastolta on annettu ukaasi, jonka mukaan älykkään suunnittelun opetus on kouluissa kielletty. ”Kreationismin ja älykkään suunnittelun opettaminen kouluissa ei kuulu kansalliseen opetussuunnitelmaan.”

Ijäs ei ole kertonut käyttämiään lähteitä, enkä siksi tiedä, millaisia "ukaaseja" on annettu. Englannin hallituksella on nettisivusto, jossa saa esittää kysymyksiä. Mitä ilmeisimmin Ijäs on viitannut ministeri Jim Knightin kyseiselle nettisivustolle laittamaan lyhyeeseen tekstiin. Kyseisessä tekstissä vastataan erääseen kysymykseen, ja sanotaan muun muassa, että koulut saavat itse päättää siitä, mitä materiaalia ne käyttävät opetuksessaan. Englanninkin koulut siis saavat ilmeisesti yhä käyttää niitä materiaaleja, joita opettajat näkevät hyviksi opetusmateriaaleiksi. Kouluissa mitä ilmeisimmin saa yhä käyttää myös Truth of Science-järjestön suosimia (ja lähettelemiä) DVD-videoita opetusmateriaalina. Knight pyrki vastauksessaan ilmeisesti oikaisemaan väitteitä, joiden mukaan opetussuunnitelmat vaatisivat "Truth of Science"-järjestön lähettämien materiaalien käyttöä. Sivustolla olleen vastauksen tarkoitus oli siis mahdollisesti kertoa siitä, että vaatimusta älykkään suunnittelun opettamiseen ei Englannin valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa ole. Aiheesta opettamista tai keskustelemista ei ainakaan kyseisessä vastauksessa kuitenkaan kielletä. "Truth of Science"-järjestö on toimittanut kouluihin DVD:tä, joka sisältää pätkiä kahdesta muusta videosta. Toinen näistä videoista on ilmaiseksi nähtävissä täällä. Jo edellä linkitetystä linkistä löytyy myös Ijäksen esittämä sitaatti: älykäs suunnittelu ei ole osa Englannin koulujen virallista opetussuunnitelmaa. Ijäksen esittämät johtopäätökset ovat kuitenkin merkilliset. Nimittäin siitä, että jokin ei ole osa koulujen yhteistä opetussuunnitelmaa, ei seuraa, etteikö asiaa saisi tunneilla käsitellä, ja etteikö siihen liittyvistä asiantiloista saisi opettaa. Opetussuunnitelma muodostaa opetuksen rungon, ja opettajat luovat oppilaiden kanssa opetuksen käytännön sisällön. Myös opetussuunnitelman ulkopuolella olevia asioita saa luokissa käsitellä.

Johannes Ijäs, minulla on sinulle kysymys. Kirjoitit:
"Englannin hallituksen kouluista vastaavalta osastolta on annettu ukaasi, jonka mukaan älykkään suunnittelun opetus on kouluissa kielletty."
Voisitko esittää lähteen väitteellesi?

Haluaisin nähdä ja lukea (viittaamasi) Englannin hallituksen kouluista vastaavan osaston antaman "ukaasin". Epäilen nimittäin, ettei sellaista ukaasia ole ainakaan väitetyssä muodossa esitetty, muutoin kuin ehkä eräissä medioissa - ja Kotimaa-lehden verkkosivuilla.

(Olen välittänyt kommenttini Kotimaa-lehden internet-sivustolle. Toimittaja Ijäksen minulle antama vastaus on luettavissa täällä.)

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

"Not enough" saa selityksen?

Aikaisemmin tänä vuonna ihmettelin eräässä blogauksessani Yhdysvalloissa Doverissa käydyn oikeudenkäynnin päätöslauselman erästä kohtaa. Kohdassa tuomari oli siteerannut älykkään suunnitelman ideaa tukevaa biokemisti Michael Beheä, mutta tavalla jota ei kuulustelupöytäkirjojen mukaan Behe ollut lainkaan lausunut. Kuulustelupöytäkirjan mukaan Behe oli nimittäin sanonut täsmälleen päinvastoin.

Ihmettelin aikoinaan asiantilaa, sillä kyse oli ensimmäisestä kerrasta, jolloin olen nähnyt oikeudenkäynnin päätösasiakirjassa siteeratun jonkun todistajan lausuntoa tavalla, jossa tämän suuhun on laitettu täsmälleen päinvastainen virke, kuin mitä tämä kuulustelupöytäkirjojen mukaan sanoi. Samaisesta syystä näin aiheen aikoinaan blogaamisen arvoiseksi.

Nyt kuitenkin on mahdollisesti löytynyt selitys kyseiselle merkilliselle sitaatille. John West ja David DeWolf ovat tehneet tutkimuksen kyseisen päätösasiakirjan "luonnontiedeosuuden", sekä oikeudenkäynnin toisen osapuolen (ACLU:n) erään dokumentin yhtäläisyyksistä. Westin ja DeWolfin Discovery-instituutille tekemän tutkimuksen mukaan peräti 5458 sanaa tuomarin laatiman osion 6004:sta sanasta on samoja, kuin ACLU:n asiakirjan vastaavassa osiossa. Tutkimus on luettavissa täällä, missä voi myös tehdä vertailua asiakirjojen yhtäläisyyksistä, sillä molempien asiakirjojen tekstejä esitetään rinnakkain. Tuomareilla on USA:ssa oikeus käyttää päätöstään tehdessään oikeudenkäynnin osapuolten tekemiä "löydös"-asiakirjoja, enkä siis väitä kyseisen kaltaisen toiminnan olevan sinänsä esim. laitonta. Olen kiinnostunut sen sijaan nyt tapahtuneen toiminnan eräästä seurauksesta. Westin ja DeWolfin havaintojen mukaan nimittäin jopa eräät ACLU:n asiakirjan virheet ovat tulleet kopioiduiksi tuomarin päätöslauselmaan.

Kiinnitän huomion nyt vain tähän yhteen jo aiemmin esillä olleeseen virheeseen, ja siteeraan siihen liittyvät vertailut.

Behen lausunto oikeudenkäynnissä kuului:

These articles are excellent articles I assume. However, they do not address the question that I am posing. So it’s not that they aren't good enough. It’s simply that they are addressed to a different subject.
(lihavointeja ei alkuperäisessä lausunnossa ole, vaan ne ovat minun lisäämiäni)
ACLU:n asiakirjassa lukee:
He [Behe] was confronted with the fifty-eight peer-reviewed publications, nine books and several immunology text-book chapters about the evolution of the immune system, P256, 280, 281, 283, 747, 748, 755 and 743, and he insisted that this was still not sufficient evidence of evolution - it was "not good enough.
Jota voi verrata tuomari Jonesin päätöslauselmaan:
He [Behe] was presented with fifty-eight peer-reviewed publications, nine books, and several immunology textbook chapters about the evolution of the immune system; however, he simply insisted that this was still not sufficient evidence of evolution, and that it was not “good enough.”
Westin ja DeWolfin antama selitys sille, miksi kyseinen virhe on päätynyt oikeudenkäynnin päätökseen kuulostaa uskottavalta: kohta on alun perin peräisin toisesta asiakirjasta, josta tuomari Jones on kohdan "omaan" päätökseensä kopioinut. Selitystä ei kuitenkaan saa se, miksi tuomari Jones ei ilmeisesti ole edes tarkistanut ainakaan tämän väitteen paikkansapitävyyttä, eikä huomannut, että kyseinen sitaatti ei edes ollut Michael Behen lausuma, vaan oikeudenkäynnin toisen osapuolen Behen suuhun keksimä.

Päivitetty: 20.12.2006

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Aukkoja?

Joensuun yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Lauri Thuren kirjoittaa:

"Luomiskertomuksia luetaan harvoin niiden omilla ehdoilla. Kysymykset pyörivät luonnontieteiden ympärillä. Tapahtuiko kaikki seitsemässä vuorokaudessa tai pidemmissä vastaavissa jaksoissa? Syntyikö kaikki itsestään, vai ohjasiko kehitystä korkeampi voima, ID eli Intelligent Design? Löytyisikö tieteellisistä teorioista aukkoja, joita täyttämään Jumala tarvittaisiin?

Jumalaa ei tulisi ahtaa tieteen aukkoihin. Tällainen pohdiskelu suuntaa mielenkiinnon pois siitä, mistä luomiskertomukset itse puhuvat. Raamatun alkulukujen avulla on yhtä hankala luoda historiallista kuvaa maailman synnystä kuin Ilmestyskirjan avulla rakentaa mallia siitä, miten maailma loppuu. Näiden tekstien käyttötarkoitus on toinen.

Silti on hauska havaita, miten tiedelehdissä tai yleisönosastoissa tieteellisiä teorioita maailman synnystä puolustellaan uskonnollisella paatoksella, jopa naiiveilla teologisilla väitteillä "Jos Jumala olisi luonut maailman, miksi hän olisi tehnyt siihen turhia kehitysvaiheita".

Todellisuudessa tiede ei ole pystynyt selittämään miten maailmankaikkeus tai elämä syntyi. Tarkkaan sitä ei selitä Raamattukaan. Sen sijaan se haluaa tutustuttaa meidät häneen, joka kaiken on luonut."
Erään reikäleipävitsin mukaan optimisti näkee leivän, ja pessimisti reiän. Pelkkää aukkoa katsomalla ei hahmota kuitenkaan välttämättä kokonaisuutta: sitä, että kyse on reikäleivästä.

Olen itsekin sitä mieltä, että Jumalaa ei pitäisi ahtaa (vain) joihinkin aukkoihin. Jos Jumala on kaiken takana, hän on paitsi mahdollisten aukkojen, myös niiden ympärillä olevan leivänkin takana. Pelkkiä aukkoja etsiessä, ja niihin katseensa kiinnittäessä voi jäädä huomaamatta varsinainen elämän leipä.

torstaina, marraskuuta 30, 2006

Ihmeellistä uutisointia

Suomalaisen nuorison kantoja selvittäneessä tutkimusraportissa lukee seuraavaa:

"Haastatelluille nuorille esitettiin maailman synnystä kolme väitettä. Siihen, että maailman synty voidaan selittää tieteellisesti, uskoo 70 %. Selvästi harvempi (28 %) uskoo, että Jumala on luonut maailman, kuten Raamatussa sanotaan. Tavallaan näitä kahta uskomusta välittävään intelligent design -näkemykseen – että maailman synty ja evoluutio ovat viime kädessä korkeamman voiman ohjaamia – uskoo puolestaan 43 % nuorista. Nämä maailmanselitykset eivät kuitenkaan ole toisensa poissulkevia. Yli puolet niistä, jotka uskovat Jumalan luoneen maailman kuten Raamatussa sanotaan, uskovat myös mahdollisuuteen selittää maailman synty tieteellisesti."
(Lähde: Nuorisobarometri-tutkimus, 2006)
Tämä tutkimustulos, jossa yli puolet kertoi uskovansa, että asiat voidaan selittää tieteellisesti, tuli mieleeni törmättyäni kahteen nettiuutiseen. Nimittäin Kotimaan verkkouutiseen, jossa lukee "Nettilehden lukijoista selvä vähemmistö suhtautui ihmeisiin skeptisesti. 8,7 prosenttia lukijoista katsoo, että ne ovat selitettävissä aina tieteellisesti." ja lukee: Nimittäin Suomen Akatemian sivulla huomiota herättävästi otsikoituun uutiseen "Yliluonnollisia uskomuksia ja taikauskoa voi selittää tieteellisesti: Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta".

Hengellinen ja tieteellinen selitys toistensa vastakohtia?

Kotimaan toimittaja Johannes Ijäs tulkitsi jostain syystä kannan, jonka mukaan ilmiölle voidaan keksiä myös "tieteellinen" selitys, välttämättä ihmeselityksen vastakohdaksi. Mutta miksi? Vastausta en tiedä, mutta syy saattaisi olla esim. siinä, että Ijäs näkee hengellisen selityksen ja tieteellisen selityksen toistensa vastakohtina. Kuitenkin nuorisobarometri-tutkimuksenkin tulos viittaa siihen, että ihmiset eivät näe tieteellistä selittämistä hengellisen selityksen poissulkevana vastakohtana: yli puolet näki samanaikaisesti (erään) asiantilan voivan olevan selitettävissä sekä hengellisesti ("kuten Raamatussa sanotaan"), että "tieteellisesti". Mitä ilmaisulla "tieteellinen selitys" muuten tarkoitetaan?

Esitän esimerkin. Joku heittää pihalla (jolla on yksi normaalikokoinen tikkataulu) tikkaa silmät sidottuina, ja tulee heittäneeksi kaikilla viidellä heitollaan tikan 30 metrin etäisyydeltä täsmälleen kymppiin. Ilmiön "tieteellinen selitys" voisi muodostua esim. siitä, että todetaan että heitettäessä on ollut juuri oikea lähtönopeus, lähtösuunta sekä oikea lähtökulma (sekä sopivan suuruinen painovoima ja ilmanvastus, tikan massa jne.). Ilmiön "tieteellinen selitys" tässä esimerkissä tarkoittaisi siis käytännössä muun muassa tapahtuneen tapahtuman yksityiskohtien kuvailua. Ilmiölle olisi siten mahdollista kehittää "tieteellinen selitys", jonka mukaan selitys tikkojen päätymiselle kymppiin on ollut siinä, että tikalla on ollut oikea lähtönopeus jne.

Tieteen rajat

Esimerkiksi maailman suurin tiedejärjestö AAAS onkin useaan otteeseen korostanut ja muistuttanut ja julkaissut kannanottoja siitä, että tiede (merkityksessä science) rajoittuu määritelmällisesti vain ei-yliluonnollisten selitysten analysointiin. (ks. esim. "science is restricted to natural explanations of the natural world", AAAS 13.9.2005, korostukset alkuperäiset). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että myös sellaisisessa tilanteessa jossa todellisuudessa yliluonnollinen selitys on oikea, tiede kuvailee ja sillä tavoin selittää kyseistä asiaa ilman yliluonnollisia selityksiä. Tieteellisen selityksen kehittäminen tai olemassaolo ei siten kumoa yliluonnollista selitysvaihtoehtoa. Tieteellinen selitys kertoo siitä, miten tapahtunutta voisi kuvata, mikäli selityksessä ei viitata yliluonnollisiin tekijöihin.

Tämän asiantilan tunteminen herättää kuitenkin kysymyksiä. Miksi Suomen Akatemian sivustolla on julkaistu tiedeuutinen otsikolla "Yliluonnollisia uskomuksia ja taikauskoa voi selittää tieteellisesti"? Miksi ihmeessä kyseisessä tiedotteessa psykologian professori Lindeman kysyy, löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa yliluonnollinen on osoittautunut tieteelliseksi, ja vastaa että "Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä."?

Rajojen seurauksista

Tieteessä nykyisin yleisimmin vallitsevien määritelmien mukaanhan yliluonnollinen ei koskaan voi osoittautua tieteelliseksi. Syystä, että kun jokin ilmiö on tieteellisesti todennettu, "yli"-etuliite jätetään pois. Eli ennen yliluonnolliseksi nimitetty ilmiö vaihtaa tieteellisen todentamisen jälkeen nimeään. Tähän asiantilaan on myös englanninkielinen Wikipedia kiinnittänyt huomiota: artikkelissa todetaan, että jos yliluonnollisena pidetty ilmiö todennetaan, ilmiötä ei yleensä tämän jälkeen kutsuta nimellä "yliluonnollinen". Tieteellinen tieto ei siis koskaan vie "lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä" jo määritelmällisesti: ilmiö voi tosin pysyä samana (tullessaan osaksi tieteellisiä selityksiä) mutta nimi muuttuu. Olen kerrankin samoilla linjoilla Risto Selinin kanssa, ja näen yleisen käsityksen käsitteiden käytöstä olevan sen kaltaisen, kuin hän kirjoittaa:
"Jos jotain todennettua outoa ilmiötä ei voida selittää tieteellisillä teorioilla, toisin kuin jollain vielä tuntemattomalla tekijällä, niin kyseessä ei ole yliluonnollinen selitys. Tällaisessa tapauksessa ”paranormaali” tekijä on tullut osaksi luonnollista maailmaa, ja ainoastaan luonnollisen maailman määrittely on muuttunut. Esimerkiksi jos oletetulle telepatialle ei nykyisen tieteellisen tiedon valossa kyettäisi antamaan tyydyttävää selitystä, mutta sen selittäminen onnistuisi perustellusti psyykkisen energiakentän avulla, niin tämä energiakenttä ei olisi yliluonnollinen selitys, vaan aivan yhtä luonnollinen kuin muutkin tieteelliset selitykset. Tuntemaamme maailmaan olisi vain tullut uusi — joskin aikaisempaa tietämystämme ravisuttava — ominaisuus."
Esimerkiksi aikoinaan yliluonnolliseksi nimitettiin hypnoosia, mutta kyseinen ilmiö on nykyisin osa virallista lääketiedettä. Aikoinaan ajatusta ajan suhteellisuudesta pidettiin paranormaalina (huom. käytän eri käsitettä, kuin yliluonnollinen), mutta nykyisin suhteellisuusteoria on osa fysiikan perusopintoja. Luokituksen muutos on ollut seuraus ilmiön todentamisesta. Arkijärkeä vastaan sotiva kvanttimekaniikka on myös nykyisin osa kemian ja fysiikan perusteita. Kvanttimekaniikka on täynnä ilmiöitä, jotka täyttävät monet käsitteen "yliluonnollinen" määritelmistä. Ilmiöiden todentaminen on kuitenkin johtanut siihen, että nimitystä "yliluonnollinen" enää kyseisten ilmiöiden kohdalla harvemmin käytetään: tiedehän määritelmällisesti tutkii vain luonnollista, joten nimitystä "yliluonnollinen" ei tieteellisessä kirjallisuudessa useinkaan käytetä kvanttimekaniikan ilmiöiden kohdalla.

Lindemanin tutkimuksesta

Lindemanin tutkimuksen lähtökohdat vaikuttavat subjektiivisilta, ja tarkoitushakuisilta. Näyttäisi siltä, että hän määrittelee paranormaaleiksi uskoiksi ilmeisesti vain sellaisia näkemyksiä, joihin hän ei itse usko. Professori Lindemanin määritelmän mukaan esim. usko Jumalan olemassaoloon on "paranormaali usko", mutta "jostain syystä" hän ei samanaikaisesti kuitenkaan määrittele "paranormaaliksi uskoksi" esim. uskoa siihen, että maailma ja täällä oleva elämä on syntynyt "itsestään".

Yhden Lindemanin tutkimuksesta ilmi käyvän asiantilan haluan tässä vielä nostaa esiin. Lehdistötiedotteessa lukee:
"Tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla."
Nimittäin julkaistusta tutkimuspaperista (Lindeman, 2005) käy ilmi yksi poikkeus, josta tiedotteessa ei mainittu. Nimittäin vaikka kaikkien muiden yliluonnollisten uskojen kohdalla oli yliopisto-opiskelijoilla toisen asteen opiskelijoita vähemmän yliluonnollisia uskomuksia, Lindemanin tutkisdatasta käy ilmi, että uskoa Jumalaan esiintyi hänen mittareillaan mitattaessa jopa enemmän yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa, kuin toisen asteen opiskelijoilla. Ero ei ollut suuri, mutta tämän tutkimusaineiston kohdalla asiantila oli näin päin.

"Muinainen ihmelaite oli varhainen tietokone"

Muinainen ihmelaite oli varhainen tietokone
YLE, julkaistu 29.11.2006, klo 21.31

Merenpohjassa 2 100 vuotta maannut muinaisesine on osoittautunut monimutkaiseksi tietokoneeksi, joka pystyi muun muassa ennustamaan tarkasti taivaankappaleiden liikkeet. Ihmiskunnan ei tiedetä kyenneen rakentamaan mitään yhtä mutkikasta seuraava"an tuhanteen vuoteen.

Uusimmissa tutkimuksissa brittiläis-kreikkalais-yhdysvaltalainen tutkijaryhmä on käyttänyt nykyaikaisinta kerroskuvausta. Esiin tuli muun muassa kaiverruksia, joita ei ollut voitu havaita aiemmissa tutkimuksissa, kertoo tiedelehti Naturen tuore numero.

Kymmeniksi kappaleiksi hajonnut messinkiesine löydettiin Kreikan rannikolta roomalaisen laivan hylystä runsaat sata vuotta sitten. Löytöpaikan mukaan kiekolle annettiin nimeksi Antikytheran mekanismi.

Löytö unohtui pitkäksi aikaa, mutta kun sitä viimein alettiin tutkia, kappaleet havaittiin 29 taidokkaaksi hammasrattaaksi. Ne sopivat saumattomasti yhteen, mutta tutkijat eivät voineet käsittää niiden käyttötarkoitusta.

Brittitutkija Derek de Solla Price päätteli 1970-luvulla, että rattaita oli täytynyt olla alkujaan 31. Sellaisella esineellä voitiin ällistyttävästi yhdistää aurinkovuosi kuun 19 vuotta kestävään sykliin.

Uusimmissa tutkimuksissa tultiin walesilaisen Cardiffin yliopiston astronomin Mike Edmundsin johdolla siihen tulokseen, hammasrattaiden alkuperäinen määrä oli 37. Puurasiassa olleessa laitteessa oli kellon tapainen taulu sekä edessä että takana. Se oli 365-päiväinen kalenteri, joka tiesi kertoa myös karkausvuoden joka neljäs vuosi.

Laite laski jopa Kuun radan elliptisyyden

Laite ei laskenut aikaa vain babylonialaisten tuntemalla tavalla, vaan tunsi myös Kuun 19-vuotisen metonisen syklin ja kykeni ennustamaan auringon- ja kuunpimennykset. Oletettavasti siitä oli hyötyä uskonnollisista syistä, sillä pimennyksiä pidettiin voimakkaina ennusmerkkeinä.

Laitteella voitiin laskea yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuja. Samalla se oli tähtialmanakka, joka kertoi kreikkalaisten tärkeimpien tähtikuvioiden nousun ja laskun ja saattoi jopa osoittaa planeettojen aseman.

Kaikkein yllättyneimpiä tutkijat ovat kuitenkin laitteen kyvystä vastata kysymykseen, joka sai Sir Isaac Newtonin pään särkemään vielä 1 600 vuotta myöhemmin: Miksi Kuu näyttää joskus lisäävään kulkuvauhtiaan? Syynä on radan elliptisyys.

Nykytutkijat uumoilevat, että Antikytheran mekanismin syntyaikoihin elänyt kuuluisa tähtitieteilijä ja matemaatikko Hipparchos Nikealainen saattoi olla suunnittelemassa laitetta. Olettamukselle antavat tukea laitteen ohessa laivanhylystä löydetyt ruukut ja koliokot, jotka olivat peräisin Hipparchosin kotisaarelta Rhodoksesta.

AFP, Reuters

perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Älykkäästi suunniteltu

Havaitsin YLE:n Kultakuumeen kolumnistin Ilpo Mansneruksen pitäneen noin kuukausi sitten kolumninsa otsikolla "Älykkäästi suunniteltu". Mansnerus kertoilee kolumnissaan asioista omalla tavallaan, "pilke silmäkulmassa", kuten jokseenkin aina kolumneissaan. Tosin tässä kolumnissa Mansnerus ei ole mielestäni aivan terävimmillään verrattuna siihen, millaisia kolumneja hän välillä saa aikaan. Jos Mansneruksen kolumni kiinnostaa, sen voi joko lukea, tai sitten kuunnella. Suosittelen tosin lukemista ennemmin kuuntelemaan kyseisen kolumnin tästä, sillä Mansneruksen ääni on oleellinen osa hänen radiokuuntelijoille ensisijaisesti suunnattuja kolumneitaan.

Ilpo Mansnerus

"Amerikassa, jossa ajatuksetkin ovat suuria, käytiin äskettäin oikeutta Jumalaa vastaan. Jotkut olivat opettaneet, että maailmankaikkeus on järkevästi suunniteltu ja vastapuoli todisteli, että järkeä ei ollut käytetty.

Tuomioistuimen päätös oli linjakas: älköön väitettäkö että maailmassa olisi järkeä ihmisen ulkopuolella. Ihminen on niin viisas, ettei hänen viisauttaan voi ylittää, ja tiede niin valmis, ettei sen saavutusten ulkopuolella voi olla juuri mitään. Kaikki on syntynyt sattuman ja luonnonlakien vaikutuksesta.

"Entä", kysyy tyhmempi, "miten luonnonlait ovat syntyneet? Sattumalta? Voiko sattuma sattumalta olla samanlainen yltympäriinsä ja luoda lakeja jotka pätevät koko kaikkeudessa?" Mutta tällaiset kysymykset on jo kriminalisoitu ylemmissä oikeusasteissa, joten lienee parasta vaieta."

Jatkuu täällä

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Uusia tuulia genetiikassa

Eräät tämän päiväiset tiedejulkaisut (ja eräiden muidenkin lehtien tiedesivut) kertovat tiedemaailmaa yllättäneestä uutisesta genetiikan saralta. Ennen ajateltiin, että "elämän kirja" olisi erittäin samanlainen kaikilla ihmisillä, eroten vain joidenkin "sanojen" kohdalla. The Independent-lehden tiedetoimittaja Connor kuvaa tänään julkaistuja uusia löydöksiä siten, että nyt ollaan havaittu että ihmisten perimissä onkin erilaisten "sanojen" lisäksi myös erilaisia "lauseita", "kappaleita", ja jopa erilaisia "sivuja". Eri ihmiset ovatkin vähintään 10 kertaa erilaisempia keskenään, kuin ennen ajateltiin. Professori Lupski kuvaa tutkimuksen uusien löydösten suurta merkitystä todeten, että kyseinen tutkimus tulee muuttamaan ihmisgenetiikan kentän. Jäljessä seuraa sitaatti The Independent-lehden uutisen alkuosasta. Uutisen voi lukea kokonaisuudessaan (samoin kuin Naturessa julkaistun varsinaisen tutkimuksenkin) jäljessä seuraavista linkeistä.

23.11.2006
Genetic breakthrough that reveals the differences between humans
Scientists hail genetic discovery that will change human understanding
Steve Connor, Science Editor, The Independent (online edition)


Scientists have discovered a dramatic variation in the genetic make-up of humans that could lead to a fundamental reappraisal of what causes incurable diseases and could provide a greater understanding of mankind.

The discovery has astonished scientists studying the human genome - the genetic recipe of man. Until now it was believed the variation between people was due largely to differences in the sequences of the individual "letters" of the genome.

It now appears much of the variation is explained instead by people having multiple copies of some key genes that make up the human genome.

Until now it was assumed that the human genome, or "book of life", is largely the same for everyone, save for a few spelling differences in some of the words. Instead, the findings suggest that the book contains entire sentences, paragraphs or even whole pages that are repeated any number of times.

The findings mean that instead of humanity being 99.9 per cent identical, as previously believed, we are at least 10 times more different between one another than once thought - which could explain why some people are prone to serious diseases.

The studies published today have found that instead of having just two copies of each gene - one from each parent - people can carry many copies, but just how many can vary between one person and the next.

The studies suggest variations in the number of copies of genes is normal and healthy. But the scientists also believe many diseases may be triggered by an abnormal loss or gain in the copies of some key genes.

Another implication of the finding is that we are more different to our closest living relative, the chimpanzee, than previously assumed from earlier studies. Instead of being 99 per cent similar, we are more likely to be about 96 per cent similar.

The findings, published simultaneously in three leading science journals by scientists from 13 different research centres in Britain and America, were described as ground-breaking by leading scientists.

"I believe this research will change for ever the field of human genetics," said Professor James Lupski, a world authority on medical genetics at the Baylor College of Medicine in Houston, Texas.

Professor Lupski said the findings superseded the basic principles of human genetics that have been built up since the days of Gregor Mendel, the 19th century "father" of Mendelian genetics, and of Jim Watson and Francis Crick, who discovered the DNA double helix in 1953.

"One can no longer consider human traits as resulting primarily from [simple DNA] changes... With all respect to Watson and Crick, many Mendelian and complex traits, as well as sporadic diseases, may indeed result from structural variation of the genome," Professor Lupski said.


Artikkelin voi lukea loppuun täältä.

Lisää aiheesta tämän päivän Naturesta.

torstaina, marraskuuta 09, 2006

Tutkimus USA:n professorien kannoista

Sosiologit Neil Gross Harvardin yliopistosta sekä Solon Simmons George Mason yliopistosta ovat tehneet tutkimuksen USA:n professorikunnan näkemyksistä liittyen mm. Jumalaan. Tutkimusta ei ole vielä virallisesti ilmeisesti julkaistu, mutta se tulee Grossin mukaan ilmestymään Social Science Research Council web-forumissa. Tutkimuksessa vastausprosentti oli ollut 51. Mukana oli 1471 professorin vastaukset. Näistä

10.0 % valitsi vaihtoehdon: "En usko Jumalaan" ("I don't believe in God.")
13.4 % valitsi vaihtoehdon: "En tiedä, onko Jumalaa, enkä usko että on myöskään tapaa tulla sitä tietämään" ("I don't know if there's a God, and don't believe there is a way to find out.")
19.6 % valitsi vaihtoehdon: "En usko persoonalliseen Jumalaan mutta uskon jonkinlaiseen korkeampaan voimaan" ("I dont't believe in a personal God but I do believe in a Higher Power of some kind")
16.9 % valitsi vaihtoehdon: "vaikka minulla on epäilyksiä, koen uskovani Jumalaan"
("while I have my doubts, I feel I do believe in God" believe in God, but have doubts.")
35.7 % valitsi vaihtoehdon: "Tiedän Jumalan olevan olemassa enkä epäile sitä" ("I know God exists and have no doubt about it.")

Eroja oli nähtävissä erilaisissa korkeakouluissa. Uskonnollistaustaisissa kouluissa 68,9 % ilmoitti uskovansa Jumalaan. Ei-uskonnollisissa kouluissa Jumalaan ilmoitti uskovansa noin 50%. Tässäkin tutkimuksessa kävi ilmi, että ns. eliittiyliopistoissa ateistien ja agnostikkojen osuus professorikunnasta on keskimääräistä suurempi. Tutkijat kuitenkin huomauttivat, että toisin kuin yleisesti luullaan, ateistit ja agnostikot eivät ole USA:n eliittiyliopistoissakaan enemmistönä. USA:n eliittiyliopistojen professorikunnasta tähän tutkimukseen osaa ottaneista ilmoittautui yhteensä 36,6% joko ateistiksi tai agnostikoksi, eli siis vähemmistö. Mainita lukuna voisi, että 20,4 % USA:n eliittiyliopistojen professoreista valitsi tässä tutkimuksessa vaihtoehdon, jossa hän kertoi tietävänsä Jumalan olevan olemassa.

keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006

YLE: Tutkijat iloitsivat koska ennusteet eivät osuneet kohdalleen

Törmäsin itseni hivenen yllättäneeseen virkkeeseen YLE:n julkaisemia tiedeuutisia selatessani. Virke kuuluu näin:

"Tutkijoiden iloksi tulokset eivät vastanneet täysin teoreettisia ennusteita, joten tutkimuksia pitää jatkaa."
Lähde: YLE:n Radion tiedeuutiset, 16.10.2006

Julkisuudessa yleensä esitetään, että tutkijat iloitsisivat siitä, jos ennusteet ovat olleet kohdallaan. Harvemmin kuulee kerrottavan siitä että tutkijat iloitsisivat sen tähden, että ennusteet eivät ole osuneet kohdalleen. Toisaalta - tutkijan työt jatkuvat, jos ennusteissa on vielä parantamisen varaa...

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

"Voi olla"

Kirjoitin elokuussa näin:

"10 vuotta sitten monissa tiedepiireissä oltiin innoissaan Marsista: tällöin katsottiin saadun erään meteoriitin (nimeltään ALH84001) välityksellä evidenssiä siitä, että Marsissa on (ainakin ollut) elämää. NASA:n virkailijoiden kerrotaan puhuneen jopa "vuosisadan luonnontieteellisestä löydöstä". Nyt into on laantunut: enää harva tiedemies kertoo ainakaan ääneen uskovansa Marsissa olevan elämää. Toimittaja Matt Crenson lopettaa asiasta kertovan tuoreen (englanninkielisen) artikkelinsa hauskasti: hänen hypoteesinaan on, että huolimatta siitä, että tällä hetkellä tiedepiireissä todella harva puhuu Marsin elämän puolesta, Crenson ennustaa että puheet elämästä Marsissa tulevat alkamaan kohta taas uudelleen."
Puheita Marsin elämästä on näemmä taas esitetty. Tällä kertaa aiheesta on uutisoitu hypoteettisin perustein, vailla Marsista hankittua evidenssiä. YLE uutisoi 24.10.2006 tiedeuutisessaan seuraavasti:
"Marsissa voi olla elämää karuista olosuhteista huolimatta

Mars-planeetan pinnalla on hyvin kylmä ja sen kaasukehä on ohut, mutta silti siellä voi olla elämää, päätellään kahdessa uudessa tutkimuksessa. Toisessa tutkimuksessa selvitettiin millaisissa oloissa Etelämantereen kylmistä vesistä kerätyt mikrobit selviävät, toisessa verrattiin 30 vuotta sitten Marsista turhaan elämää etsineiden laitteiden toimintaa nykylaitteisiin."
Eli uusi tutkimus kertoi mm. siitä, että Maassa on sellaista elämää, joka voisi selvitä Marsissakin. Esim. minkäänlaisia todisteita siitä, että Marsissa todella olisi elämää, ei kuitenkaan esitetty.

Ilmaisua "voi olla" voidaan käyttää monin tavoin. Esimerkiksi itselleni taisi ensimmäisen kerran otsikon luettuani nousta mieleen kysymys, viittaako otsikko mahdollisesti siihen, että Marsista olisi nyt löydetty jotain, joka olisi mahdollisesti tulkittavissa elämän merkiksi? Esimerkiksi siis jotain "toivotulla tavalla" analogista Maan elämän kanssa. Uutisen kokonaisuudessaan luettuani selvisi, että nyt oli kuitenkin vain pohdittu sitä, onko elämä Marsissa mahdoton ajatus. Ja tultu johtopäätökseen, että ei ole. Tästä seurasi puolestaan johtopäätös, että koska elämä Marsissa ei ole ilmeisesti täysin mahdoton ajatus, Marsissa "voi olla" elämää.


"Voi olla" ja falsifiointi

Falsifioinnin kannalta "voi olla"-argumentit ovat mielenkiintoisia. Miten esimerkiksi falsifioidaan väite siitä, että Marsissa "voi olla" elämää? Vaikka rakennettaisiin uusia tutkimuslaitteistoja, ja lähetettäisiin ne Marsiin, eikä edelleenkään saataisi positiivista evidenssiä elämässä Marsissa, ei ajatus Marsissa mahdollisesti olevasta elämästä mahdollisesti kuolisi. Elämä voisi olla piirteiltään "toisenlaista", kuin millaisesta elämästä on etsitty merkkejä, mahdollisesti olisi etsitty "väärästä kohtaa" Marsia (esim. voitaisiin esittää, että elämää pitäisikin etsiä syvältä Marsin uumenista, tai muuten vain "marsintieteellisesti" jostain eri kohdasta Marsia) jne. Itse asiassa jo nyt on YLE:n tiedeuutisten toimesta esitetty (perustuen siihen, että Maassa on havaittu elämää noin 3 kilometrin syvyydessä), että "Mars-planeetalla voi olla elämää kylmän pinnan alla, vaikka kilometrien syvyydessä."

Elämän etsiminen taitaakin olla aluetta, jossa esitetään pääasiassa vain positiivista evidenssiä. Falsifiointi (jos se on mahdollista) pyritään tekemään positiiviset perustelut kumoamalla. Ainakaan toistaiseksi ei ole olemassa koetta, joka osoittaisi sen, että Marsissa ei varmasti ole elämää. Kuitenkin voidaan tehdä lukuisia etsintöjä Marsista. Jos positiivista evidenssiä elämästä Marsissa ei lukuisien etsintöjen jälkeen katsota lainkaan löytyneen , tällöin usko elämän todellisuuteen Marsissa mahdollisesti vähenee niiden kohdalla, joiden usko elämään Marsissa on riippuvaista kyseisestä evidenssistä. Ajatus Marsissa mahdollisesti olevasta elämästä ei tällöinkään ole kuitenkaan täysin falsifioitunut: Marsissa siltikin kai "voi olla" elämää.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Wikipedia, HS ja evoluutio

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli pätkä Wikipediasta ja evoluutiosta. Teksti oli julkaistu Tiede-osiossa. Kirjoittajaa ei oltu kerrottu. Käyn koko tekstin läpi yksityiskohtaisemmin jäljessä.

Wikipedia evoluution myllerryksessä

Miljoonat ihmiset tarkistavat tietoja päivittäin Wikipediasta,
avoimesta netin tietosanakirjasta. Ja miljoonat ihmiset myös
korjailevat sen tietoja, kuka mitenkin. Yksi korjatuimmista tieteen
hakusanoista Wikipediassa on evolution sen englanninkielisessä painoksessa. Sanan määritelmää on muutettu yli 2000 kertaa 2000-luvun aikana.
Skeptisenä lukijana aloin epäillä esitettyä väitettä, ja halusin tarkistaa vähintään sen, ovatko faktoina esitetyt luvut oikein. Helsingin Sanomissa väitettiin sanan "evolution" määritelmää muutetun yli 2000 kertaa 2000-luvun aikana. Wikipediasta katsomalla selvisi, että yksinään tänä vuonna muutoksia on artikkeliin tehty ilmeisesti jo yli 3500, ja tämä vuosi on vielä kesken. Toisaalta Helsingin Sanomien tekstissä puhuttiin "määritelmän" muuttamisesta. Ehkäpä Helsingin Sanomien toimituksella on ollut ylimääräistä aikaa, ja ehkäpä toimituksessa on käyty läpi kaikki muutokset 2000-luvulla, ja tutkittu, kuinka monessa niistä on vaihdettu vain "määritelmää". Tai sitten he ovat lainanneet tiedon määritelmien muutoksen määristä jostain ilmoittamatta jääneestä lähteestä.
Alkuperäinen versio oli vain 526 sanaa pitkä ja ilmestyi Wikipediaan 3. joulukuuta 2001. Se tarjoaa myös hyperlinkit kiisteltyihin sanoihin creationism and intelligent design.
Huomioni kiinnittyi ilmaisuun "kiisteltyihin sanoihin". Helsingin Sanomien toimittaja (jonka nimeä ei Helsingin Sanomissa kerrottu) ilmaisi tässä siis esim. älykkäässä suunnittelussa olevan kiistanalaista sanan. Kun tähän asti tekstiä pääsin, jäin miettimään, miksi toimitus oli valinnut kyseisen artikkelin kaikkien linkkien joukosta juuri kyseiset kaksi linkkiä. Linkkejähän olisi ollut muitakin, esim. sanaan "ateismi", käsitteeseen "geneettinen ohjelmointi" tai edes siihen "evoluutio"-artikkelilta odotettavissa olevaan käsitteeseen, eli käsitteeseen "evoluutioteoria". Valinta selviää jatkosta, sillä edellä mainittuja käsitteitä käytetään jäljessä tulevassa tekstissä:
Juuri monet id-liikkeen jäsenet sorkkivat hakusanan selitystä. He liittivät selitykseen yleensä väitteen, että evoluutio on kiistelty eikä tieteellinen teoria.
Yhtäkkiä Helsingin Sanomien toimittaja on hypännyt faktoista stereotypioiden maailmaan. Hän kertoo, että "Juuri monet id-liikkeen jäsenet sorkkivat hakusanan selitystä". Mistä ja miten toimittaja tietää, kuka artikkelia kulloinkin on sorkkinut? Siitä ei jää suuremmin tietoa, onko artikkelia muokannut jonkin liikkeen kannattaja, saatikka tietoa siitä, minkä liikkeiden kannattaja artikkelia muuntanut on mahdollisesti ollut. Moni Wikipedian artikkeleita muunteleva tekee muuntelua muuten vain (milloin minkäkinlaisella tietämyksellä), kuulumatta erityisesti johonkin "liikkeeseen". Toimittaja on olettanut oletusarvoisesti mahdollisesti niin, että jokainen darwinilaiseen evoluutioteoriaan skeptisesti suhtautuva ja/tai älykkään suunnittelun ideaan positiivisesti suhtautuva olisi "id-liikkeen jäsen". Näin ei toki tietenkään kuitenkaan ole: on mahdollista kannattaa älykästä suunnittelua ilman, että on itse id-liikkeen jäsen. Edes se, että henkilö on älykkään suunnittelun kannattaja ei vielä takaa, että hän olisi ID-liikkeen kannattaja, saati sitten sen jäsen. Vastaavasti esim. on mahdollista esim. muuttaa aborttiartikkelia olematta itse minkään pro-life-liikkeen jäsen.

Seuraavaksi Helsingin Sanomien toimittaja kertoo tällaista kauhutarinaa:
Joskus kreationististen muuntelijoiden "totuus" on poistettu hakusanan tekstistä kahdeksankin kertaa tunnissa.
Itse Wikipediaan artikkeleita kirjoittaneena, ja niitä muokanneena täytyy todeta, ettei kahdeksan muutosta tunnissa kuulosta omissa korvissani välttämättä edes kovin paljolta, etenkään englanninkielisen Wikipedian artikkelille. Välillä joidenkin artikkelien muokkaaminen joudutaan estämäänkin sen johdosta, että käynnissä on ns. "muokkaussota": eri näkemyksen omaavat muuttavat kilpaa artikkelia. Muuttamista voi tällöin tapahtua useita kertoja minuutissa.
Nimimerkki Graft on paikkaillut uskonihmisten jälkiä ainakin 250 kertaa.
Helsingin Sanomien tiedetoimitus oli siis saanut tähänkin tekstin pätkään vedettyä "uskonihmiset"-kortin. Viime HS:n uskonsotatekstin seurauksena kirjoitin julkisesti huomioita tekstin kirjoittaneen Helsingin Sanomien tiedetoimittajan tavasta käsitellä kristittyä tekstissään oleellisesti eri tavalla kuin ateistia. Ateisti oli tällöin kyseisessä tekstissä esitelty tiedemiehenä. Kristitystä oli puolestaan käytetty nimitystä "toimittaja", kertomatta siitä, että tosiasiassa tämä "toimittajana" esitelty kristitty olikin tiedemies, omaten Cambridgesta professorin oppituolin molekyyli-immunologiasta. Kommenttini aiheesta johti siihen, että Helsingin Sanomien tiedetoimituksen edustaja näki tarpeelliseksi kertoa omasta vakaumuksestaan ja tiedustella minulta minun vakaumustani.

Helsingin Sanomien tuore teksti loppui näihin sanoihin:
Häirikkö tärveli hakusanan sisällön täysin elokuussa 2004.
Ikävää, mutta ei kovin poikkeuksellista. Wikipediassa kaikki aiemmat artikkeliversiot tallentuvat, joten tärveleminen ei ole lopullista. Tärvellyksi tullut sisältö on siis helppo palauttaa. Voisin kuvitella, että koko sisältö on tuossakin artikkelissa tärvelty useitakin kertoja. Nimittäin suomenkielisessäkin Wikipediassa tekstejä tärvellään joskus kokonaisuudessaankin. Ainakin olen itse joksus törmännyt tällaisiin tapauksiin. Englanninkielisellä Wikipedialla on huomattavasti enemmän käyttäjiä ja muokkaajia, ja varmaan myös tärvelijoitä. Sitä varten Wikipedia-aktiivit vahtivat muutoksia, ja pyrkivät estämään mahdollisuuksiensa mukaan sivujen tärvelemisen. Jos artikkeli on tärvelty kokonaan, Wikipedian aktiivit huomaavat todennäköisesti sellaisen muokkauksen olleen kiusantekoa ja palauttavat edellisen muodon. Vaikeampia tapauksia virheenkorjaamisen kannalta ovat ne, joissa on muutettu vain vähän: ellei muutoksia seuraavat itse tunne aihetta riittävän hyvin, on vaikeaa tällöin tietää, onko muutos ollut parempaan vai huonompaan suuntaan.

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Lääketieteen Nobel-palkinto kahdelle amerikkalaiselle RNA-tutkimuksesta

"Lääketieteen Nobel-palkinto on myönnetty tänä vuonna kahdelle yhdysvaltalaistutkijalle geenien toimintaan liittyvästä RNA-tutkimuksesta. Ruotsin Karoliinisen instituutin Nobel-komitea ilmoitti valinnastaan maanantaina.

Palkinto on suuruudeltaan 10 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 1,1 miljoonaa euroa, jonka palkitut jakavat. Palkinto luovutetaan virallisessa juhlatilaisuudessa joulukuussa.

Andrew Fire (s. 1959) Stanfordin yliopistosta ja Craig Mello (s. 1960) Massachusettsin yliopistosta tutkivat, kuinka geneettisen informaation siirtymistä solussa voidaan säädellä.

He löysivät kokeissaan RNA-interferenssiksi kutsutun perustavanlaatuisen mekanismin, joka estää viallisia geenejä toimimasta.
"

Lähde: hs.fi, 2.10.2006

RNA kykenee siis toimimaan (paitsi lähettinä (mRNA), siirtäjänä (sRNA) ja ribosomaalisena RNA:na (rRNA)), myös geenien hiljentäjänä. Osan geeneistä RNA voi hiljentää pysyvästikin. Geenejä hiljentävästä ilmiöstä käytetään nimeä RNA-interferenssi. Lyhenne on "RNAi". Seuraavat Nobel-palkintolautakunnan sivustolla julkaistut kuvat havainnollistavat ilmiötä:

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

The Edge of Evolution

Michael Behen uusi kirja "The Edge of Evolution" ilmestyy näemmä ensi vuonna.

The Edge of Evolution

Michael J. Behe (View Bio)
The Free Press, 2007

Continuing the important and controversial work begun in his best-selling DARWIN'S BLACK BOX, this book explores the ragged border of the most influential idea of our time—Darwinian evolution. In a nutshell, undiluted Darwinism says that life developed strictly through the interplay of chance and natural selection. Random mutations thrown up by genetic mistakes spread if they helped a lucky mutant to leave more offspring than others of its species. Incessant repetition of this simple process over eons didn't just modify the fringes of life. It built the wonders of biology from the ground up, from the intricate molecular machinery of cells up to and including the human mind.

That's the official story, anyway, which is often presented as a package deal—take it or leave it. Yet Darwin's multifaceted theory has to be sifted carefully, because it actually contains a number of unrelated, entirely separate ideas. Scientific reasoning, like many other intellectual endeavors, is simply a chain of logic built on facts and assumptions. This book assumes any well-informed, reasoning person—PhD or no—can critique the logical chain, question the supposed facts, and challenge the assumptions.

To help us see what random mutation and natural selection can really do, this book takes an unusual approach. In order to get a realistic idea of the power of Darwinian evolution, it leaves behind most of the popular images—dinosaurs, wooly mammoths, pretty Galapagos finches—to focus mainly on the invisible foundation of biology, the molecular world of the cell. There are two vital reasons for this: First, mutations—the fuel of Darwinian evolution—are themselves molecular changes, where the DNA of an organism is accidentally altered from that of its parents. Second, the most intricate work of life takes place at the level of molecules and cells. Imperceptible molecules are the foundational level of life. So, to locate the edge of evolution, we have to examine life's foundation.

HT

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Richard Dawkins explains his latest book

Editors note:
Quoted from
http://richarddawkins.net. Emphasis in original.
Richard Dawkins' essay was posted: Wednesday, September 20, 2006 at

http://richarddawkins.net/mainPage.php?bodyPage=article_body.php&id=170
It disappeared from http://richarddawkins.net: Saturday, September, 23, 2006 after Mike Gene's post.
UPDATE: Shortened version of this article has appeared at The Huffingron Post:October 23, 2006
_______________________________

Richard Dawkins explains his latest book

by Richard Dawkins

Buy The God Delusion Now on Amazon.com

I wanted to write The God Delusion six years ago. American friends counselled against, and my New York literary agent was horrified. Perhaps in Britain you could sell a book that criticized religion, he said. But in the US, don’t even think about it. He hated to admit it, for he was an atheist like most American intellectuals, but religion was off limits to ridicule. You had to respect religion even if you didn’t subscribe to it. Wendy Kaminer was exaggerating only slightly when she remarked that making fun of religion is as risky as burning a flag in an American Legion Hall. Concentrate on science, my American friends advised. Hands off religion. Let the grandeur of science speak for itself, and religion will die a natural death by ignominious comparison. I gave way and wrote The Ancestor’s Tale instead.

I don’t regret that decision, for The Ancestor’s Tale is the nearest approach to a proud magnum opus that I am likely to achieve, and I could not wish it undone. But how different the cultural landscape looks today. After four years of Bush, my literary agent changed his tune. He started begging me to write The God Delusion. And publishers around America are now falling over themselves to bring out atheistic books from which they would have run a mile only a few years ago. Dan Dennett’s Breaking the Spell (thoughtful and persuasive as we have come to expect of that scientifically savvy philosopher) is selling very nicely, as are Sam Harris’s scintillating and more militant The End of Faith and Letter to a Christian Nation (books whose almost every sentence makes you want to phone somebody up and read it out to them). Another that I am looking forward to is God: the Failed Hypothesis – How science shows that God does not exist, by that lucid and knowledgeable physicist Victor Stenger, due out early next year.

On the other side, of course there have always been huge numbers of religious books. You can’t get away from them. But works like Francis Collins’s The Language of God, and Alister McGrath’s Dawkins’ God: Genes, Memes and the Meaning of Life are a significant departure. They amount to an anxious backlash against the newly emergent scientific atheism. The same could be said of Ann Coulter’s barbarically ignorant Godless: the Church of Liberalism. As an outsider, I observe American culture polarizing fast, and religion is at the center of the action.

America, founded in secularism as a beacon of eighteenth century enlightenment, is becoming the victim of religious politics, a circumstance that would have horrified the Founding Fathers. The political ascendancy today values embryonic cells over real people. It obsesses about gay marriage, ahead of genuinely important issues that actually make a difference to the world. It gains crucial electoral support from a constituency whose grip on reality is so tenuous that they expect to be ‘raptured’ up to heaven, leaving their clothes as empty as their minds. More extreme specimens actually long for a world war, which they identify as the ‘Armageddon’ that is to presage the Second Coming. Sam Harris, in Letter to a Christian Nation, hits the bull’s-eye as usual:

It is, therefore, not an exaggeration to say that if the city of New York were suddenly replaced by a ball of fire, some significant percentage of the American population would see a silver-lining in the subsequent mushroom cloud, as it would suggest to them that the best thing that is ever going to happen was about to happen: the return of Christ
. . .Imagine the consequences if any significant component of the U.S. government actually believed that the world was about to end and that its ending would be glorious. The fact that nearly half of the American population apparently believes this, purely on the basis of religious dogma, should be considered a moral and ­intellectual emergency.

Does Bush check the Rapture Index daily, as Reagan did his stars? We don’t know, but would anyone be surprised?

My scientific colleagues have additional reasons to declare emergency. Ignorant and absolutist attacks on stem cell research are just the tip of an iceberg. What we have here is nothing less than a global assault on rationality, and the Enlightenment values that inspired the founding of this first and greatest of secular republics. Science education – and hence the whole future of science in this country – is under threat. Temporarily beaten back in a Pennsylvania court, the ‘breathtaking inanity’ (Judge John Jones’s immortal phrase) of ‘intelligent design’ continually flares up in local bush-fires. Dowsing them is a time-consuming but important responsibility, and scientists are finally being jolted out of their complacency. For years they quietly got on with their science, lamentably underestimating the creationists who, being neither competent nor interested in science, attended to the serious political business of subverting local school boards. Scientists, and intellectuals generally, are now waking up to the threat from the American Taliban. The God Delusion is my goodwill contribution from across the Atlantic to that awakening.

Scientists divide into two schools of thought over the best tactics with which to face the threat. The Neville Chamberlain ‘appeasement’ school, as I have called it in my book, focuses on the battle for evolution. Consequently, its members identify fundamentalism as the enemy, and they bend over backwards to appease ‘moderate’ or ‘sensible’ religion (not a difficult task, for bishops and theologians despise fundamentalists as much as scientists do). Scientists of the Winston Churchill school, by contrast, see the fight for evolution as only one battle in a larger war: a looming war between supernaturalism on the one side and rationality on the other. For them, bishops and theologians belong with creationists in the supernatural camp, and are not to be appeased.

The Chamberlain school accuses Churchillians of rocking the boat to the point of muddying the waters. The philosopher of science Michael Ruse wrote:

We who love science must realize that the enemy of our enemies is our friend. Too often evolutionists spend time insulting would-be allies. This is especially true of secular evolutionists. Atheists spend more time running down sympathetic Christians than they do countering ­creationists. When John Paul II wrote a letter endorsing Darwinism, Richard Dawkins’s response was simply that the pope was a hypocrite, that he could not be genuine about science and that Dawkins himself simply preferred an honest fundamentalist.

A recent article in the New York Times by Cornelia Dean quotes the astronomer Owen Gingerich as saying that, by simultaneously advocating evolution and atheism, ‘Dr Dawkins “probably single-handedly makes more converts to intelligent design than any of the leading intelligent design theorists”.’ This is not the first, not the second, not even the third time this plonkingly witless point has been made (and more than one reply has aptly cited Uncle Remus: “Oh please please Brer Fox, don’t throw me in that awful briar patch”).

Chamberlainites are apt to quote the late Stephen Jay Gould’s ‘NOMA’ – ‘non-overlapping magisteria’. Gould claimed that science and true religion never come into conflict because they exist in completely separate dimensions of discourse:

To say it for all my colleagues and for the umpteenth millionth time (from college bull sessions to learned treatises): science simply cannot (by its legitimate methods) adjudicate the issue of God’s possible superintendence of nature. We neither affirm nor deny it; we simply can’t comment on it as scientists.

This sounds terrific, right up until you give it a moment’s thought. You then realize that the presence of a creative deity in the universe is clearly a scientific hypothesis. Indeed, it is hard to imagine a more momentous hypothesis in all of science. A universe with a god would be a completely different kind of universe from one without, and it would be a scientific difference. God could clinch the matter in his favour at any moment by staging a spectacular demonstration of his powers, one that would satisfy the exacting standards of science. Even the infamous Templeton Foundation recognized that God is a scientific hypothesis – by funding double-blind trials to test whether remote prayer would speed the recovery of heart patients. It didn’t, of course, although a control group who knew they had been prayed for tended to get worse (how about a class action suit against the Templeton Foundation?) Despite such well-financed efforts, no evidence for God’s existence has yet appeared.

To see the disingenuous hypocrisy of religious people who embrace NOMA, imagine that forensic archeologists, by some unlikely set of circumstances, discovered DNA evidence demonstrating that Jesus was born of a virgin mother and had no father. If NOMA enthusiasts were sincere, they should dismiss the archeologists’ DNA out of hand: “Irrelevant. Scientific evidence has no bearing on theological questions. Wrong magisterium.” Does anyone seriously imagine that they would say anything remotely like that? You can bet your boots that not just the fundamentalists but every professor of theology and every bishop in the land would trumpet the archeological evidence to the skies.

Either Jesus had a father or he didn’t. The question is a scientific one, and scientific evidence, if any were available, would be used to settle it. The same is true of any miracle – and the deliberate and intentional creation of the universe would have to have been the mother and father of all miracles. Either it happened or it didn’t. It is a fact, one way or the other, and in our state of uncertainty we can put a probability on it – an estimate that may change as more information comes in. Humanity’s best estimate of the probability of divine creation dropped steeply in 1859 when The Origin of Species was published, and it has declined steadily during the subsequent decades, as evolution consolidated itself from plausible theory in the nineteenth century to established fact today.

The Chamberlain tactic of snuggling up to ‘sensible’ religion, in order to present a united front against (‘intelligent design’) creationists, is fine if your central concern is the battle for evolution. That is a valid central concern, and I salute those who press it, such as Eugenie Scott in Evolution versus Creationism. But if you are concerned with the stupendous scientific question of whether the universe was created by a supernatural intelligence or not, the lines are drawn completely differently. On this larger issue, fundamentalists are united with ‘moderate’ religion on one side, and I find myself on the other.

Of course, this all presupposes that the God we are talking about is a personal intelligence such as Yahweh, Allah, Baal, Wotan, Zeus or Lord Krishna. If, by ‘God’, you mean nature, goodness, the universe, the laws of physics, the spirit of humanity, or Planck’s constant, none of the above applies. An American student asked her professor whether he had a view about me. ‘Sure,’ he replied. ‘He’s positive science is incompatible with religion, but he waxes ecstatic about nature and the universe. To me, that is ­religion!’ Well, if that’s what you choose to mean by religion, fine, that makes me a religious man. But if your God is a being who designs universes, listens to prayers, forgives sins, wreaks miracles, reads your thoughts, cares about your welfare and raises you from the dead, you are unlikely to be satisfied. As the distinguished American physicist Steven Weinberg said, “If you want to say that ‘God is energy,’ then you can find God in a lump of coal.” But don’t expect congregations to flock to your church.

When Einstein said ‘Did God have a choice in creating the Universe?’ he meant ‘Could the universe have begun in more than one way?’ ‘God does not play dice’ was Einstein’s poetic way of doubting Heisenberg’s indeterminacy principle. Einstein was famously irritated when theists misunderstood him to mean a personal God. But what did he expect? The hunger to misunderstand should have been palpable to him. ‘Religious’ physicists usually turn out to be so only in the Einsteinian sense: they are atheists of a poetic disposition. So am I. But, given the widespread yearning for that great misunderstanding, deliberately to confuse Einsteinian pantheism with supernatural religion is an act of intellectual high treason.

Accepting, then, that the God Hypothesis is a proper scientific hypothesis whose truth or falsehood is hidden from us only by lack of evidence, what should be our best estimate of the probability that God exists, given the evidence now available? Pretty low I think, and I spend a couple of chapters of The God Delusion explaining why.

Most of the traditional arguments for God’s existence, from Aquinas on, are easily demolished. Several of them, such as the First Cause argument, work by setting up an infinite regress which God is wheeled out to terminate. But we are never told why God is magically able to terminate regresses while needing no explanation himself. To be sure, we do need some kind of explanation for the origin of all things. Physicists and cosmologists are hard at work on the problem. But whatever the answer – a random quantum fluctuation or a Hawking/Penrose singularity or whatever we end up calling it – it will be simple. Complex, statistically improbable things, by definition, don’t just happen; they demand an explanation in their own right. They are impotent to terminate regresses, in a way that simple things are not. The first cause cannot have been an intelligence – let alone an intelligence that answers prayers and enjoys being worshipped. Intelligent, creative, complex, statistically improbable things come late into the universe, as the product of evolution or some other process of gradual escalation from simple beginnings. They come late into the universe and therefore cannot be responsible for designing it.

Another of Aquinas’ efforts, the Argument from Degree, is worth spelling out, for it epitomises the characteristic flabbiness of theological reasoning. We notice degrees of, say, goodness or temperature, and we measure them, Aquinas said, by reference to a maximum:

Now the maximum in any genus is the cause of all in that genus, as fire, which is the maximum of heat, is the cause of all hot things . . . Therefore, there must also be something which is to all beings the cause of their being, goodness, and every other perfection; and this we call God.

That’s an argument? As I point out in The God Delusion, you might as well say that people vary in smelliness but we can make the judgment only by reference to a perfect maximum of conceivable smelliness. Therefore there must exist a pre-eminently peerless stinker, and we call him God. Or substitute any dimension of comparison you like, and derive an equivalently fatuous conclusion. That’s theology.

The only one of the traditional arguments for God that is widely used today is the teleological argument, sometimes called the Argument from Design although – since the name begs the question of its validity – it should better be called the Argument for Design. It is the familiar ‘watchmaker’ argument, which is surely one of the most superficially plausible bad arguments ever discovered – and it is rediscovered by just about everybody until they are taught the logical fallacy and Darwin’s brilliant alternative.

In the familiar world of human artifacts, complicated things that look designed are designed. To naïve observers, it seems to follow that similarly complicated things in the natural world that look designed – things like eyes and hearts – are designed too. It isn’t just an argument by analogy. There is a semblance of statistical reasoning here too – fallacious, but carrying an illusion of plausibility. If you randomly scramble the fragments of an eye or a leg or a heart a million times, you’d be lucky to hit even one combination that could see, walk or pump. This demonstrates that such devices could not have been put together by chance. And of course, no sensible scientist ever said they could. Lamentably, the scientific education of most British and American students omits all mention of Darwinism, and therefore the only alternative to chance that most people can imagine is design.

Even before Darwin’s time, the illogicality was glaring: how could it ever have been a good idea to postulate, in explanation for the existence of improbable things, a designer who would have to be even more improbable? The entire argument is a logical non-starter, as David Hume realized before Darwin was born. What Hume didn’t know was the supremely elegant alternative to both chance and design that Darwin was to give us. Natural selection is so stunningly powerful and elegant, it not only explains the whole of life, it raises our consciousness and boosts our confidence in science’s future ability to explain everything else.

Natural selection is not just an alternative to chance. It is the only ultimate alternative ever suggested. Design is a workable explanation for organized complexity only in the short term. It is not an ultimate explanation, because designers themselves demand an explanation. If, as Francis Crick and Leslie Orgel once playfully speculated, life on this planet was deliberately seeded by a payload of bacteria in the nose cone of a rocket, we still need an explanation for the intelligent aliens who dispatched the rocket. Ultimately they must have evolved by gradual degrees from simpler beginnings. Only evolution, or some kind of gradualistic ‘crane’ (to use Dennett’s neat term), is capable of terminating the regress. Natural selection is an anti-chance process, which gradually builds up complexity, step by tiny step. The end product of this ratcheting process is an eye, or a heart, or a brain – a device whose improbable complexity is utterly baffling until you spot the gentle ramp that leads up to it.

Whether my conjecture is right that evolution is the only explanation for life in the universe, there is no doubt that it is the explanation for life on this planet. Evolution is a fact, and it is among the more secure facts known to science. But it had to get started somehow. Natural selection cannot work its wonders until certain minimal conditions are in place, of which the most important is an accurate system of replication – DNA, or something that works like DNA.

The origin of life on this planet – which means the origin of the first self-replicating molecule – is hard to study, because it (probably) only happened once, 4 billion years ago and under very different conditions. We may never know how it happened. Unlike the ordinary evolutionary events that followed, it must have been a genuinely very improbable – in the sense of unpredictable – event: too improbable, perhaps, for chemists to reproduce it in the laboratory or even devise a plausible theory for what happened. This weirdly paradoxical conclusion – that a chemical account of the origin of life, in order to be plausible, has to be implausible – would follow from the premise that life is extremely rare in the universe. And to be sure, we have never encountered any hint of extraterrestrial life, not even by radio – the circumstance that prompted Enrico Fermi’s cry: “Where is everybody?”

A billion billion is a conservative estimate for the number of planets in the universe. Suppose life’s origin on a planet demands a hugely improbable stroke of luck, so improbable that it happens on only one in a billion planets. The National Science Foundation would laugh at any chemist whose proposed research had only a one in a hundred chance of succeeding, let alone one in a billion. Yet, if there are a billion billion planets in the universe, even such absurdly low odds as these will yield life on a billion planets. And – this is where the famous anthropic principle comes in – Earth has to be one of them, because here we are.

If you set out in a spaceship to find the one planet in the galaxy that has life, the odds against your finding it would be so great that the task would be indistinguishable, in practice, from impossible. But if you are alive (as you manifestly are if you are about to step into a spaceship) you needn’t bother to go looking for that one planet because, by definition, you are already standing on it. The anthropic principle really is rather elegant. By the way, I don’t actually think the origin of life was as improbable as all that. I think the galaxy has plenty of islands of life dotted about, even if the islands are too spaced out for any one to hope for a meeting with any other. My point is only that the origin of life could in theory be as lucky as a blindfolded golfer scoring a hole in one. The beauty of the anthropic principle is that, even in the teeth of such stupefying odds against, it still gives us a perfectly satisfying explanation for life’s presence on our own planet.


The anthropic principle is usually applied not to planets but to universes. Physicists have suggested that the laws and constants of physics are too good – as if the universe were set up to favour our eventual evolution. It is as though there were, say, half a dozen dials representing the major constants of physics. Each of the dials could in principle be tuned to any of a wide range of values. Almost all of these knob-twiddlings would yield a universe in which life would be impossible. Some universes would fizzle out within the first picosecond. Others would contain no elements heavier than hydrogen and helium. In yet others, the matter would never condense into stars (and you need stars in order to forge the elements of chemistry and hence life). You can estimate the very low odds against the six knobs all just happening to be correctly tuned, and conclude that a divine knob-twiddler must have been at work. But, as we have already seen, that explanation is vacuous because it begs the biggest question of all. The divine knob twiddler would himself have to have been at least as improbable as the settings of his knobs.

Again, the anthropic principle delivers its devastatingly neat solution. Physicists already have reason to suspect that our universe – everything we can see – is only one universe among perhaps billions. Some theorists postulate a multiverse of foam, where the universe we know is just one bubble. Each bubble has its own laws and constants. Our familiar laws of physics are parochial bylaws. Of all the universes in the foam, only a minority has what it takes to generate life. And, with anthropic hindsight, we obviously have to be sitting in a member of that minority, because, well, here we are, aren’t we? As physicists have said, it is no accident that we see stars in our sky, for a universe without stars would also lack the chemical elements necessary for life. There may be universes whose skies have no stars: but they also have no inhabitants to notice the lack. Similarly, it is no accident that we see a rich diversity of living species: for an evolutionary process that is capable of yielding a species that can see things and reflect on them cannot help producing lots of other species at the same time. It must be surrounded by an ecosystem, as it must be surrounded by stars.

The anthropic principle entitles us to postulate a massive dose of luck in accounting for the existence of life on our planet. But there are dramatic limits. We are allowed one stroke of luck for the origin of evolution, and perhaps a couple of other unique events like the origin of the eukaryotic cell and the origin of consciousness. But that’s the end of our entitlement to large-scale luck. We emphatically cannot invoke major strokes of luck to account for the illusion of design that glows from each of the billion species of living creature that have ever lived on Earth. The evolution of life is a general and continuing process, producing essentially the same result in all species, however different the details.

Contrary to what is sometimes alleged, evolution is a predictive science. If you pick any hitherto unstudied species and subject it to minute scrutiny, any evolutionist will confidently predict that each individual will be observed to do everything in its power, in the particular way of the species – plant, herbivore, carnivore, nectivore or whatever it is – to survive and propagate the DNA that rides inside it. We won’t be around long enough to test the prediction but we can say, with great confidence, that if a comet strikes Earth and wipes out the mammals, a new fauna will rise to fill their shoes, just as the mammals filled those of the dinosaurs 65 million years ago. And the range of parts played by the new cast of life’s drama will be similar in broad outline, though not in detail, to the roles played by the mammals, and the dinosaurs before them. The same rules are predictably being followed, in millions of species all over the globe, and for hundreds of millions of years. Such a general observation requires an entirely different explanatory principle from the anthropic principle that explains one-off events like the origin of life, or the origin of the universe, by luck.

We explain our existence by a combination of the anthropic principle and Darwin’s principle of natural selection. That combination provides a complete and deeply satisfying explanation for everything that we see and know. Not only is the god hypothesis unnecessary. It is spectacularly unparsimonious. Not only do we need no God to explain the universe and life. God stands out in the universe as the most glaring of all superfluous sore thumbs. We cannot, of course, disprove God, just as we can’t disprove Thor, fairies and the Flying Spaghetti Monster. But, like those other fantasies that we can’t disprove, we can say that God is very very improbable.

The non-existence of God is the main conclusion of the first half of my book. The second half is devoted to questions that arise from it.


* Why, if religion is false, do so many people believe in it? (I am one of those who see it as an unfortunate by-product of otherwise useful psychological predispositions).

* Where, if not from religion, does our morality come from? Don’t we need religion, in order to be good? (I cannot believe that those who advocate a morality based on the Bible have actually read it. We not only shouldn’t get our morals from religion, we don’t. Believers and unbelievers alike participate in a slowly shifting moral Zeitgeist rooted in Darwinian rules of thumb).

* Even if religion is false, doesn’t it do some good? (Yes, but only by accident). And weren’t Hitler and Stalin atheists? (The answer is: No for Hitler, yes for Stalin, and your point is . . . ?)

* Religion may be nonsense, but isn’t it harmless nonsense, like astrology and crystal balls? Why be so hostile? (Scientists have a particular reason to be hostile to any systematically organized effort to teach children to reject evidence in favour of faith, revelation, authority and tradition. Religion teaches people to be satisfied with petty, small-minded non-explanations or mysteries, and this is a tragedy, given that the true explanations are so enthralling. Moreover, such hostility as I have is limited to words. I am not going to bomb anybody, behead them, stone them, burn them at the stake, crucify them, or fly planes into their skyscrapers, just because of a theological disagreement).



A recurring theme of my book is consciousness-raising. Just as Darwinian biology raised our consciousness to the power of science to explain things outside biology, and just as feminists taught us to flinch when we hear “One man one vote”, I want us to flinch when we hear of a ‘Christian child’ or a ‘Muslim child”. Small children are too young to know their views on life, ethics and the cosmos. We should no more speak of a Christian child than of a Keynesian child, a monetarist child or a Marxist child. Automatic labelling of children with the religion of their parents is not just presumptuous. It is a form of mental child abuse.

Academic studies of Nobel Prize-winners, and other intellectual elites such as the US National Academy of Sciences and the Royal Society, all report an overwhelming preponderance of atheists. One would presume that a fair proportion of our elected rulers would also be drawn from the intellectual elite. Given that 93% of the National Academy does not believe in any kind of personal god, a statistician would expect that at least some members of Congress, if not a majority, would also be atheists. Yet, as far as I can discover, the number of avowed atheists among the 535 members of Congress is not 93%, not even 10%. It seems to be zero. What is going on here? I think we all know.

In 2001, the American Religious Identification Survey (ARIS) based in the City University of New York, reported some surprising figures. The great majority of the US adult population call themselves Christian: 160 million adults. But what group takes second place? Jews? No. For all their formidable electoral clout, the 2.8 million Jews are massively outnumbered by the nearly 30 million non-religious or secular Americans. Organizing atheists is like herding cats. But if the unbelievers of America could only get their act together a tenth as effectively as the legendarily powerful Jewish lobby, what might they not achieve? Maybe at least some candidates for high office would gain the courage to tell us what they truly believe. And still get elected.

Richard Dawkins
_____________________________

Related articles:
Dawkins on the DI Payroll?
A Dawkins Fest
The Chamberlainites and the Churchillians
Found the Dawkins Essay
Exaggerate the Awe