perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Älykkäästi suunniteltu

Havaitsin YLE:n Kultakuumeen kolumnistin Ilpo Mansneruksen pitäneen noin kuukausi sitten kolumninsa otsikolla "Älykkäästi suunniteltu". Mansnerus kertoilee kolumnissaan asioista omalla tavallaan, "pilke silmäkulmassa", kuten jokseenkin aina kolumneissaan. Tosin tässä kolumnissa Mansnerus ei ole mielestäni aivan terävimmillään verrattuna siihen, millaisia kolumneja hän välillä saa aikaan. Jos Mansneruksen kolumni kiinnostaa, sen voi joko lukea, tai sitten kuunnella. Suosittelen tosin lukemista ennemmin kuuntelemaan kyseisen kolumnin tästä, sillä Mansneruksen ääni on oleellinen osa hänen radiokuuntelijoille ensisijaisesti suunnattuja kolumneitaan.

Ilpo Mansnerus

"Amerikassa, jossa ajatuksetkin ovat suuria, käytiin äskettäin oikeutta Jumalaa vastaan. Jotkut olivat opettaneet, että maailmankaikkeus on järkevästi suunniteltu ja vastapuoli todisteli, että järkeä ei ollut käytetty.

Tuomioistuimen päätös oli linjakas: älköön väitettäkö että maailmassa olisi järkeä ihmisen ulkopuolella. Ihminen on niin viisas, ettei hänen viisauttaan voi ylittää, ja tiede niin valmis, ettei sen saavutusten ulkopuolella voi olla juuri mitään. Kaikki on syntynyt sattuman ja luonnonlakien vaikutuksesta.

"Entä", kysyy tyhmempi, "miten luonnonlait ovat syntyneet? Sattumalta? Voiko sattuma sattumalta olla samanlainen yltympäriinsä ja luoda lakeja jotka pätevät koko kaikkeudessa?" Mutta tällaiset kysymykset on jo kriminalisoitu ylemmissä oikeusasteissa, joten lienee parasta vaieta."

Jatkuu täällä

Ei kommentteja: