keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006

YLE: Tutkijat iloitsivat koska ennusteet eivät osuneet kohdalleen

Törmäsin itseni hivenen yllättäneeseen virkkeeseen YLE:n julkaisemia tiedeuutisia selatessani. Virke kuuluu näin:

"Tutkijoiden iloksi tulokset eivät vastanneet täysin teoreettisia ennusteita, joten tutkimuksia pitää jatkaa."
Lähde: YLE:n Radion tiedeuutiset, 16.10.2006

Julkisuudessa yleensä esitetään, että tutkijat iloitsisivat siitä, jos ennusteet ovat olleet kohdallaan. Harvemmin kuulee kerrottavan siitä että tutkijat iloitsisivat sen tähden, että ennusteet eivät ole osuneet kohdalleen. Toisaalta - tutkijan työt jatkuvat, jos ennusteissa on vielä parantamisen varaa...

2 kommenttia:

Paloma Hannonen kirjoitti...

Päinvastoin. Tutkijat ovat nimenomaan iloisia, jos ennusteet eivät ole kohdallaan, sillä kaiken lähtökohta tutkimuksessa on nolla hypoteesi, jonka mukaan mikään tutkimuksessa ei vaikuta mihinkään. Eli jos tutkitaan vaikka kalojen kasvua eri kokoisissa altaissa, niin nolla hypoteesi on, että altaan koolla ja kalojen kasvulla ei ole tekemistä toistensa kanssa. Sen jälkeen tehdään H1 (hypoteesi1) ja tarpeen mukaan enemmänkin, joiden mukaan esimerkkitapauksessa altaan koolla on vaikutusta kalojen kasvuun. Tutkimuksessa kuitenkin aina pyritään kumoamaan oletukset eli voimassa oleva nolla hypoteesi, koska käytössä olevat tilastolliset analyysit perustuvat mittaamaan aineistojen samankaltaisuutta tai erilaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Paloma!

Kiitos kommentistasi. Yllä olevassa sitaatissa ei ollut taustatilanteena se, että olisi lähdetty liikkeelle täysin tyhjästä. Kyse oli tilanteesta, jossa oli jo olemassa varsin paljon (aiheeseen liittyväksi katsottua) tutkimusta. Aiempien tutkimusten pohjalta oli luotu ennusteita siitä, millaisia tuloksia koejärjestelyillä odotettiin nyt saatavan. Ne ennusteet eivät täysin toteutuneet.

Esimerkiksi mainitsemassasi kalojen kasvatusesimerkissäkin voisi olla alunperin olemassa teoreettinen ennuste siitä, miten kalojen kasvun ennakoidaan aiempien tutkimusten perusteella olevan tekemisissä altaan koon kanssa.

Tiedä sitten, kummasta tutkijat iloitsisivat enemmän: siitä, jos ennuste olisi osunut kohdalleen, vaiko siitä, jos se ei olisi osunut ainakaan täysin kohdalleen. Oma mielikuvani on, että tavanomaisempaa olisi se, että uutisoinnissa tutkijoiden sanottaisiin olevan tyytyväisiä ensin mainitussa tapauksessa: silloin jos ennusteet ovat osuneet kohdalleen. Tämän kertainen uutisesta poimittu virke kertoi tutkijoiden olleen tyytyväisiä jälkimmäistä vastaavassa tapauksessa.