tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Anti-ID-positio yhdistettynä ateismiin - haitta tieteenteolle?

Jo pitkään on ollut nähtävissä, että maailman tunnetuimmaksi evoluutiobiologiksikin ja Helsingin Sanomien tiedetoimittaja Timo Paukun toimesta jopa "Tieteen iso-D":ksi mainostama Richard Dawkins itse on jättänyt luonnontieteellisten vertaisarvioitujen papereiden kirjoittamisen jo yli vuosikymmen sitten.

Mm. älykästä suunnittelua kritisoivien ja ateismia puoltavien tekstien kirjoittaminen vievät ilmeisesti nykyisin siinä määrin hänen aikansa, ettei luonnontieteellisen tutkimuksen tekemiselle ole hänellä enää pitkään aikaan riittänyt aikaa tai motivaatiota. Nykyisin pyrkii "popularisoimaan" tiedettä. Väitteiden "tieteellisyys" näyttää kuitenkin olevan varsin suhteellista. Dawkins esimerkiksi näyttää ennemmin kertoilevan tarinoitaan lehdistölle siitä, kuinka esim. lasten kristilliseksi kasvattaminen on hänen mukaansa eräs lasten pahoinpitelyn muoto, kuin esittää tieteellistä evidenssiä esim. kyseisen esittämänsä väitteen puolesta tai sitä vastaan.

Nyt kuitenkin on ilmennyt, että myöskään Helsingin Sanomien tiedetoimittaja Marko Hamilon maailman parhaana tiedeblogina esittelemän blogin kirjoittaja, ateistina ja ID-kriitikkona tunnettu PZ Myers ei ole saanut ilmeisesti yhtään luonnontieteellistä vertaisarvioitua paperia aikaiseksi tällä vuosituhannella. Hänellä on käynyt mahdollisesti samoin kuin Richard Dawkinsillakin: ehkä aika tai motivaatio ei riitä hänelläkään enää oman tieteellisen tutkimuksen tekemiseen ja julkaisemiseen. Syy julkaisujen puutteelle voi olla myös se, että hän vain yksinkertaisesti ei ole saanut yhtään tutkimuspaperiaan läpi missään vertaisarvioidussa julkaisussa tällä vuosituhannella.

Olisiko mahdollista, että vahva ateistinen ja ID-kriittinen positio yhdistettyinä voisivat muodostaa ainakin näiden henkilöiden kohdalla ainakin erään esteen tai haittatekijän luonnontieteellisen tutkimuksen teolle?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän tämän olevan "you too!" ininää, mutta mitä tapahtui esim. Michael Behen tieteellisen tutkimuksen määrälle ennen ID:tä? Kuinka monta paperia Jonathan Wells on tehnyt 10 vuoden aikana?
Jne.

analyysi kirjoitti...

Tarkoitit kaiketi "jälkeen", etkä "ennen".

Tutkimuksen määrän muuttumisesta en tiedä. Julkaistuiksi asti päässeiden artikkelien määrää sen sijaan on helpompi arvioida.

Michael Behe joutui vaikeuksiin artikkeliensa julkaisemiseksi saamisen kanssa sen jälkeen kun hän oli julkaissut vuonna 1996 kirjansa Darwin's Black Box (josta hiljattain tuli uusi painos).

Ilmiö näkyy varsin selkeästi PubMedin listaamista Behen julkaisuista: vuoden 1998 julkaisujen jälkeen julkaisuihin pääsy on selvästi tyrehtynyt. (Artikkelit eivät välttämättä ilmesty kovin pian tutkimuksen tekemisen jälkeen tieteelliseen julkaisuun, vaan julkaisuprosessi vie aikaa. Vaikkapa 1998 julkaistu artikkeli on saatettu kuitenkin kirjoittaa esim. edellisenä vuonna.)

Jonathan Wells puolestaan ei tietääkseni ole kai aikoihin ollut minkään yliopiston palveluksessa. Wellsillä on kaksi tohtorintutkintoa, enkä tiedä, minkä hän itse kokee päätyökseen nykyisin. Koulujen biologian opetus on ainakin tuntunut olevan Wellsiä viime vuosikymmenen ajan kiinnostanut aihealue.

Vuosina 1996-2006 hän on ilmeisesti ollut julkaisemassa kolmea artikkelia, joista ensimmäinen on jo joitakin kuukausia yli 10 vuotta vanha:

Larabell CA, Rowning BA, Wells, J, Wu M, Gerhart JC: Confocal microscopy analysis of living Xenopus eggs and the mechanism of cortical rotation. Development. Huhtikuu 1996, Vol. 122, ss. 1281-9

Rowning BA, Wells J, Wu M, Gerhart JC, Moon RT, Larabell CA: Microtubule-mediated transport of organelles and localization of beta-catenin to the future dorsal side of Xenopus eggs. Proceedings of the National Academy of Sciences, Helmikuu 1997, Vol. 94, ss. 1224-9

Wells J: Do centrioles generate a polar ejection force? Rivista di biologia, 2005 Vol. 98, ss. 71-95

Anonyymi kirjoitti...

Ime paskaa ääliö