"Tieteen näkökulmasta"

Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa järjestetään opintojaksoa "Cog121 Tieteellinen päättely ja selittäminen kognitiotieteilijöille". Kyse ei ole siis teologian tai filosofian (eikä luonnontieteidenkään) kurssista, vaan käyttäytymistieteiden tiedekunnassa järjestetystä kurssista, jonka nimenä on tieteellinen päättely. Opintojakson opintomonisteessa, jonka tekijöitä ovat Otto Lappi ja Anna-Mari Rusanen, lukee mm. seuraavaa:

"Se, että ihmiskunta on ylipäätään olemassa, ei ole osa Jumalan suurempaa suunnitelmaa tai maailmankaikkeuden ”tarkoitusta”, vaan ennenkaikkea huima historiallinen yhteensattuma."

"Ihmisen minuus ei myöskään ole olemassa jostakin tietystä syystä. Tieteen näkökulmasta myös meistä jokainen on satumaisen sattuman tulosta; kukaan jumala tai kosminen voima ei ole suunnitellut olemassaoloamme. Ovatko elämällämme jotakin muuta tarkoitusta – siihen kysymykseen on jokaisen itse vastattava."

Ovatko sitaateissa esitetyt johtopäätökset tehty "tieteellisellä päättelyllä" tai tieteellisellä menetelmällä? Siltä ei ainakaan vaikuta. Kirjoittajat ovat jostain syystä halunneet esittää oman maailmankatsomuksensa tuottamassaan oppimateriaalissa "tieteen näkökulmana", ikään kuin heidän käsityksensä Jumalasta tai ihmisen olemassaolon tarkoituksesta (tai siis tarkoituksettomuudesta) olisi tieteellisen tutkimuksen tulos.

Uusateismin ”uskontunnustus”

Luin taannoin Jussi K. Niemelän ja hiljattain edesmenneen Tapani Hietaniemen kirjoittaman kirjoituksen Uusateismin ”uskontunnustus” (Kanava 2/09). Siinä he kritisoivat Helsingin piispa Huovisen aiempaa kirjoitusta Kanava-lehdessä (9/2008). En itsekään katsonut piispa Huovisen kirjoituksen edustaneen hänen kirjoittamiensa tekstien parhaimmistoa. Niemelän ja Hietaniemen kritiikki oli välillä siinä määrin erikoista, että ajattelin käsitellä heidän puheenvuoronsa joitakin kohtia tässä.

Esitetyn kritiikin ytimessä oli Huovisen näkemys, jonka mukaan Jumalan olemassaolo ei ole tieteellisesti todistettavissa oleva kysymys ja jonka mukaan uskonnolla ja tieteellä on omat alueensa. Niemelä ja Hietaniemi kirjoittavat:

Huovinen toteaa, että ”filosofiassa ja teologiassa kysymystä Jumalan olemassaolosta ei yleensä lueta luonnontieteiden alaan. Luonnontieteet tutkivat materiaalista ja verifioitavissa olevaa todellisuutta. Niiden luonteeseen ei kuulu ottaa kantaa ns. tuonpuoleisiin asioihin, joihin metafysiikka ja kysymys Jumalasta kuuluvat.”

Juuri tässä on perusvirhe. Aina, kun uskonto tai oikeastaan uskova henkilö – tai oikeastaan kuka tahansa henkilö – esittää maailmankaikkeuden tosiasioihin liittyvän sisällöllisen väitteen Jumalasta, on se hypoteesina testattavissa kuten mikä tahansa mitä tahansa oliota koskeva näkemys.

Pysähdyin tässä kohdassa ja luin uudelleen: kirjoittajat siis väittävät, että aina kun esitetään maailmankaikkeuden tosiasioihin liittyvä sisällöllinen väite Jumalasta, on se heidän mukaansa automaattisesti testattavissa kuten mikä tahansa mitä tahansa oliota koskeva näkemys. Mitään perustelua tälle väitteelle ei kuitenkaan esitetty. Itse väitän, että maailmankaikkeuden tosiasioihin liittyvät, Jumalaa koskevat väitteet eivät ole automaattisesti testattavissa kuten mitä tahansa oliota koskevat väitteet. Syynä on se, ettei Jumala ole samanlainen kuin "mikä tahansa olio". Myöskään mitä tahansa oliota koskevat väitteet eivät ole testattavissa kuten mitä tahansa oliota koskevat näkemykset (testausmahdollisuudet riippuvat olennosta ja sen vaikutuksista, eivätkä ole kaikkien olentojen kohdalla muutenkaan samanlaiset). Mikroskoopin eteen saatavissa olevien olentojen testaus on hyvin toisenlaista kuin niiden, joita ei mikroskoopin alle saa.

Moraalisuuteemme liittyen piispa Huovinen syyttää ateisteja erinäisistä moraalittomista silmänkääntötempuista, joista hän itsekään ei ole vapaa. On tietenkin selvää, että kirjoittaja pyrkii retorisesti vakuuttamaan lukijansa sanomistensa laadusta ja perusteista. On kuitenkin tarkasteltava argumentteja – ei retorisia temppuja. On kritisoitava väitteitä, ei väitteiden esittäjää.

Esimerkkinä todettakoon, miten piispa kirjoituksessaan väittää, ettei Dawkins teoksessaan osoittaisi ”samaa nöyryyttä puhuessaan itse luonnontieteellisistä teorioista”. Mutta Dawkinshan osoittaa juuri tätä teoksessaan, kuvatessaan tieteellisen metodin sekä tiedon eroa dogmaattiseen uskoon!

Jos tarkkoja ollaan, sitaatteihin piispan nimiin laitetut sanat olivat kylläkin Huovisen oman tekstin mukaan McGrathin väite, jota hän referoi. Piispa Huovinen kritisoi kirjoituksessaan Dawkinsia siitä, että tämä esittää uskonnoista karikatyyrisen kuvan. Huovinen kirjoittaa:

Arvostellessaan uskontoa – erityisesti kristinuskoa – Dawkins kertoo lukuisia anekdootteja kieroutuneista uskonnollisuuden muodoista. Nämä esimerkit hän esittelee ikään kuin ne kuvaisivat sitä, minkälaista tavanomainen uskonnollinen elämä on. McGrath kiinnittää huomiota tähän retoriikkaan: sen avulla Dawkins saa uskonnon näyttämään vastenmieliseltä, jolloin sen torjuminenkin on helpompaa. Hän ei edes yritä tehdä oikeutta arvostelunsa kohteelle, vaan turvautuu karikatyyreihin.

Mahdollisesti tätä Niemelä ja Hietaniemi pitivät "moraalittomana silmänkääntötemppuna". Retoriikkaa ja argumentteja ei voida kuitenkaan aina erottaa täysin toisistaan. Esimerkiksi Dawkins väittää, että uskonnot ovat vaarallisia. Tämä väite tukeutuu Dawkinsin retoriikkaan, jossa nostetaan esiin (lähinnä vain) sellaisia uskonnollisuuden muotoja, jotka Dawkins kokee negatiivisiksi. Jos argumentti muodostettaisiin loogisesti, voitaisiin ehkä päätellä, että on olemassa sellaisia uskonnollisuuden muotoja, jotka ovat (Dawkinsin kannattamien eettisten normien) vaarallisia tai haitallisia. Vastaavalla tavalla voidaan joitakin mustia lampaita näkemällä päätellä, että on olemassa (joitakin) mustia lampaita. Dawkins ei kuitenkaan tyydy väittämään, että olisi olemassa vain joitakin vaarallisia uskonnollisuuden muotoja, vaan hän väittää että (kaikki) uskonnollisuus on vaarallista. Loogisesti ajateltuna tämä on samantapainen argumentti kuin esittää, että mustien lampaiden olemassaolo osoittaisi kaikkien lampaiden olevan mustia. Kyseessä on siis argumentaatiovirhe.

Niemelä ja Hietaniemi jatkavat:

Tästä Huovinen siirtyy suoraan hyökkäykseen: ”Vaikka väkivallantekijät voivatkin perustella toimintansa uskonnollisilla perinteillä ja löytää niistä inspiraatiota, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskonnot olisivat lähtökohtaisesti sen väkivaltaisempia kuin ihminen yleensä.”

Olemme tästä jyrkästi eri mieltä. Yleensä pahat ihmiset, riippumatta maailmankatsomuksestaan, tekevät pahoja tekoja ja hyvät ihmiset hyviä tekoja. Voimakkaat uskonnon muodot sen sijaan saavat myös hyvät ihmiset tekemään pahoja tekoja, vaikkapa lentämään pilvenpiirtäjää päin huutaen ”Jumala on suuri

Jouduin taas lukemaan moneen kertaan. Kirjoittajat kirjoittivat siis: "Yleensä pahat ihmiset, riippumatta maailmankatsomuksestaan, tekevät pahoja tekoja ja hyvät ihmiset hyviä tekoja." Minulla ei ole tietoa, mihin tietoon tämä väite perustuu. Ainakaan tieteellistä perustaa en tiedä tällaisella väitteellä olevan. Tiedän kyllä ateistifyysikko Steven Weinbergin esittäneen lähes sanasta sanaan tämän samaisen väitteen, mutta hänkään ei ole esittänyt mitään tieteellistä evidenssiä tälle ihmisen käyttäytymistä koskevalle väitteelle. "Hyvä ihminen" - "paha ihminen" -kaksijaon määritelmiäkään en tunne, enkä sitäkään tiedä, miten testataan tekevätkö hyvät ihmiset hyviä tekoja ja pahat pahoja tekoja (paitsi jos asia määritellään kehäisesti niin, että "hyvä ihminen" on (vain?) hyviä tekoja tekevä ihminen ja "paha ihminen" (vain?) pahoja tekoja tekevä; itse luulisin kyllä, ettei kukaan ihminen tee vain hyviä tai pahoja tekoja). Toisekseen, jo ajatus että (vain) uskonnollisuus jotenkin muuttaisi (ja vain "hyvästä" "pahaksi") on outo. Esimerkiksi moni rikollinen on lopettanut rikosten tekemisen kristityksi kääntymisen myötä. Maailmankatsomuksilla tiedetään olevan vaikutusta siihen, mitä ihmiset pitävät hyvänä ja mitä eivät. Ja sillä on taas vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen, samoin kuin kulttuurilla, kasvatuksella, perimällä ja monilla muilla asioillakin.

Mutta havaitsen Niemelän ja Hietaniemen harjoittavan tässä juuri sitä, mikä jo edellä todettiin päättelyvirheeksi: esittävän, että "voimakkaat uskonnon muodot" ovat itsemurhaiskujen syy. He eivät rajaa syytöstään joihinkin Islamin muotoihin, vaan yleistävät samantien väitteensä muotoon "voimakkaat uskonnon muodot".

Kuitenkin Suomessakin on monia "voimakkaita uskonnon muotoja", mutta itsemurhaiskujen tekijät eivät ole tavanneet olla uskonnollistaustaisia. Itse asiassa esimerkiksi molemmat kuuluisiksi tulleet suomalaiset koulusurmaajat ovat olleet vakaumukseltaan oman kertomansa mukaan ateisteja. En toki väitä, että kaikki ateistit olisivat itsemurhaiskujen tekijöitä. Mutta haluan sanoa, että itsemurhaiskuja voivat tehdä myös jotkut uskonnollisuutta vastaan olevat ja Jumalaan välinpitämättömästi suhtautuvat ihmiset. Jälkikäteen on vaikea spekuloida, olisiko esimerkiksi kristillinen vakaumus voinut estää heitä tekemästä itsemurhaiskuja. Jos olisi, voitaisiin esittää että näiden henkilöiden edustama ateismi on ollut yksi näihin tekoihin vaikuttanut tekijä (jos sen puute olisi teon estänyt).

Niemelä ja Hietaniemi esittävät myös tällaisen erikoisen syytöksen:

Huovinen jatkaa, ettei ”Dawkins ei myönnä, että ateismi voisi innoittaa väkivaltaan.” Jälleen puuttuu tekstuaalinen tuki ja kuten todettua, käsitteleehän myös Dawkins kirjassaan Stalinin terroria. Herääkin kysymys, onko Huoviselta jäänyt koko kirja lukematta.

Erikoista syytöksessähän on se, että siinä vaaditaan tunnustamattomuuden puuttumisen osoittamista tekstuaalisesti. On hyvin vaikea viitata sellaiseen tekstinkohtaan, jonka kertoo puuttuvan. Dawkins kyllä käsittelee kirjassaan Stalinin terroria. Mutta hän KIELTÄÄ, että ateismi olisi voinut innoittaa Stalinia väkivaltaan. Dawkinshan kirjoittaa:

What matters is not whether Hitler and Stalin were atheists, but whether atheism systematically influences people to do bad things. There is not the smallest evidence that it does (309)

Tämä on eräänlaista kaksinaismoralismia: uskonnollisten ihmisten tekemä pahan Dawkins väittää olevan uskonnosta johtuvaa, mutta ateistin tekemät pahoja tekoja Dawkins sen sijaan väittää automaattisesti muista tekijöistä kuin tämän maailmankatsomuksesta johtuviksi. Vaikuttaa siltä, että Niemelältä ja Hietaniemeltä itseltään on jäänyt Dawkinsin kirja kriittisesti ajatellen lukematta.

Hitleristä Niemelä Ja Hietaniemi kertovat:

Hitler tunnustautui kristityksi (ks. Taisteluni) ja häntä tuki ennen muuta katolinen Etelä-Saksa, ei esimerkiksi työväenliikkeen Berliini. Katolinen kirkko ei koskaan exkommunikoinut Hitleriä eikä muitakaan natseja. Näistä faktoista ei luonnollisestikaan seuraa, että kristityt olisivat natseja, yhtä vähän kuin että ateistit olisivat kommunisteja.

On totta, että Hirler käytti silloin tällöin uskonnollista retoriikkaa, kuten muutkin aikansa poliitikot. Ja on totta, että katolinen kirkko ei tiettävästi koskaan ekskommunikoinut Hitleriä. Mutta en tiedä, tietävätkö Niemelä ja Hietaniemi, mitä ekskommunikointi tarkoittaa. Käytännössä se tarkoittaa sakramenttien (katolisessa kirkossa kaste, ehtoollinen, avioliitto jne.) eväämistä. Ekskommunikoinnin, eli kirkosta erottamisen, tekemättä jättämisen taustalla oli poliittisia syitä. Katolinen kirkko ei halunnut suututtaa Hitleriä.

Käytännössä kirkosta erottamisella ei ollut siksikään tarvetta Hitlerin kohdalla, koska tämä ei kirkon hengelliseen toimintaan tiettävästi aikuisiässä ottanut edes osaa. Ehtoollisen saamisen ja muideb sakramenttien saamisen kieltämistä ei tarvinnut hänen kohdallaan pohtia siksikään, kun hän ei kirkon messuissa tavannut käydä eikä sen hengelliseen toimintaan osallistua. Ekskommunikoinnilla ei siksi olisi ollut käytännössä välttämättä mitään vaikutusta Hitlerin suuntaan. Toiseen suuntaan vaikutuksia olisi voinut olla enemmän.

Katolisen kirkon Hitlerin valtakautta koskevat aineistot ovat jatkossa tutkijoiden kiinnostuksen kohteena, kun Vatikaani avaa lisää Hitleriin liittyviä arkistojaan. Lähivuosina onkin mahdollisesti tarjolla nykyistä enemmän ja tarkempaa tietoa siitä, miksi katolinen kirkko toimi Hitlerin kohdalla niin kuin toimi.

Kirjoituksensa lopussa Niemelä ja Hietaniemi kommentoivat piispa Huovisen lausetta näin:

Lopulta Huovinen väittää, että ”Dawkinsin missio on kitkeä pois kaikki olemassa oleva uskonnollisuus ja siten tehdä maailmasta onnellinen paikka.” Piispa ei todellakaan tunne ateismia ja modernia vapaa-ajattelua. Uusateistinen uskontokritiikki ei tarkoita uskonnon saati uskovaisten tuhoamista. Vapaa-ajattelu on nykymaailman aseistettujen uskontojen ja itsemurhapommittajien keskellä pasifistinen liike, joka sanoo uskovaisille: luopukaa rauta-aikaisesta maailmankuvastanne ja patriarkaalisesta moraalistanne!

Tämä kritiikki oli niin sanottu olkinukke. Piispa totesi, että Dawkinsin missiona on kitkeä pois uskonnollisuus. Niemelä ja Hietaniemi kritisoivat piispaa siitä, kuinka tämä ei heidän mielestään "todellakaan" tunne ateismia, ja "informoivat" piispaa, että uusateistinen uskontokritiikki ei tarkoita uskovaisten tuhoamista. Piispa Huovinenhan ei ollut kirjoituksessaan (eikä sitaatissa) sellaista edes väittänyt. Mutta sitä Niemelä ja Hietaniemi eivät olleet joko huomanneet, tai sitten he esittivät erheellistä kritiikkiä tietoisesti. Kun väitteen esittäjä on väärä (ja kun näiden ateistien tahto näyttää, kuinka piispan täytyy olla väärässä oli suuri), oli lopputuloksena kritiikkiä, jonka asiapitoisuus ei minua ainakaan täysin vakuuttanut...

Kuten alussa sanoin, aika erikoisen kritiikin olivat Niemelä ja Hietaniemi kirjoittaneet.

Elämää ulkoavaruudessa? & uutisointi

Kirjoitin vuonna 2006 joitakin huomioita liittyen siihen, miten elämän löytymisistä avaruudesta on kirjoiteltu uutisia, ja miten Crenson ennustaa uutisoinnin kehittyvän jatkossa:

10 vuotta sitten monissa tiedepiireissä oltiin innoissaan Marsista: tällöin katsottiin saadun erään meteoriitin (nimeltään ALH84001) välityksellä evidenssiä siitä, että Marsissa on (ainakin ollut) elämää. NASA:n virkailijoiden kerrotaan puhuneen jopa "vuosisadan luonnontieteellisestä löydöstä". Nyt into on laantunut: enää harva tiedemies kertoo ainakaan ääneen uskovansa Marsissa olevan elämää. Toimittaja Matt Crenson lopettaa asiasta kertovan tuoreen (englanninkielisen) artikkelinsa hauskasti: hänen hypoteesinaan on, että huolimatta siitä, että tällä hetkellä tiedepiireissä todella harva puhuu Marsin elämän puolesta, Crenson ennustaa että puheet elämästä Marsissa tulevat alkamaan kohta taas uudelleen.

Historia kertoo, että sellaisia puheita esittäneet ovat saaneet julkisuutta ja rahoitusta. Tiedemies esittämässä löytäneensä evidenssiä elämästä Marsissa kun on sellainen aihe, josta media innostuu helposti.

Aamulehdessä oli elämän löytymiseen liittyen uutinen pari päivää sitten: "Elävä planeetta voi löytyä jo vuoteen 2015 mennessä". Asia oli nähty niin merkittäväksi, että uutinen oli päätynyt Aamulehden etusivulle. Toimittaja Vanhalakan kirjoittamisesta uutisesta selvisi, että biologista elämää ei siis kuitenkaan olla vieläkään löydetty avaruudesta miltään muulta planeetalta kuin Maasta. Uutisen taustalla oli se, että dosentti Lehto oli pitänyt puheen, ja puheessaan esittänyt tällaisen ennusteen. Vanhalakka kirjoittaa:

Lehto kertoi olevansa elävän planeetan löytymisen suhteen optimisti, joten on mahdollista, että ensimmäinen elävä planeetta löydetään jo hyvinkin pian. Takarajaksi hän asetti vuoden 2015. Toki planeetta voi löytyä jo ennen sitä.

Koska Lehto on optimisti planeetan löytymisen suhteen, on Vanhalakan mukaan siis mahdollista, että ensimmäinen (elävä) planeetta löydetään jo hyvinkin pian. Varoja elämän etsimiseen avaruudesta on kulutettu miljardeja euroja. Rahoitusta lienee tarjolla etsintöihin ainakin vielä lähitulevaisuudessa, koska aihe sinänsä on suurta yleisöä kiinnostavaa. Mutta miksi aihe kiinnostaa niin paljon ja saa palstatilaa lehdistä?

Ihmiskeskeisyyden kumoamispyrkimykset uutisoinnin taustalla (ainakin joillakin aiheesta kirjoittavilla)?

Tähän kysymykseen on tarjolla mielenkiintoinen vastaus toimittaja Vesa Vanhalakan (joka itse on jaksanut pitää elämän löytymisaihetta esillä vuodesta toiseen) tuoreesta toisesta kirjoituksesta. Hän kirjoittaa:

On vain ajan kysymys, milloin jostakin löytyy ensimmäinen maankaltainen elävä planeetta, missä elämän edellytykset täyttyvät. Mikrobitason elämää saatetaan pian löytää jopa omasta aurinkokunnastamme.
Jos ja kun näin käy, ihmiskeskisyys saa lopullisen kuolemantuomionsa.

Syy aiheen esillä pitoon ja sen tarpeellisuuteen näyttäisi olevan hänelle maailmankuvallinen tai maailmankatsomuksellinen: elämän löytyminen ulkoavaruudesta merkitsisi Vanhalakan näkemyksen mukaan ihmiskeskisyyden "lopullista kuolemaantuomiota".

Tieteenteko on riippuvaista ihmisistä: myös heistä, jotka jakavat rahoitusta. Lehto esitti ennusteensa siitä, että lähivuosina avaruudesta löytyy elävä planeetta. Esitän kilpailevan hypoteesin: sen, että vuoteen 2015 mennessä sellaista ei löydy. Oma hypoteesini perustuu mm. siihen, että viime vuosikymmenten tutkimus viittaa elämän vaatimusten olevan selvästi kovempia kuin aiemmin on osattu ajatella. Aika näyttää, kumpi ennuste osui oikeaan. Mielenkiintoista on se, että astronominen tutkimus on johtanut siihen, että on ollut mahdollista esittää näin radikaali hypoteesi:

our location within the Galactic Habitable Zone offers the best overall location to be a successful astronomer and cosmologist. Even though we’re near the mid-plane, there’s very little in the way of dust in our neighborhood to absorb light from nearby stars and distant galaxies. We’re far enough from the Galactic center and the disk is flat enough that it doesn’t excessively obscure our view of the distant universe. We have access to a striking diversity of nearby stars and other Galactic structures, as well as a clear view of distant galaxies and the unique cosmic microwave background radiation, both essential for discovering the astonishing facts that the universe is expanding and finite in age.

Ihmiskeskeisyyttä tällainen havainto ei erityisesti oikeuta, sillä Maan mahdollinen etuoikeutettu sijainti voi merkitä etuoikeutettua sijaintia myös eläimille. Kysymyksen Maan asemasta tällainen tähtitieteelliseen tutkimukseen pohjaava hypoteesi asettaa kuitenkin uuteen valoon. Planeettamme ei tunnu sittenkään olevan ihan satunnaisella paikalla, vaan sen sijainti vaikuttaa erinomaiselta tieteenteon kehittymisen mahdollisuuden kannalta. Suurimmassa osassa muuta maailmankaikkeutta luonnontieteen kehittyminen ei olisi ollut ehkä edes mahdollista, kun mm. tähtitieteellisten havaintojen teko ei olisi onnistunut.

Mainita voisi, että ihmiskeskeisyys ei sinänsä ole esimerkiksi luterilaiselle ensisijainen tarkasteluperspektiivi elämän suurissa kysymyksissä. Esimerkiksi nykyinen arkkipiispa Paarma on kirjoittanut:

Luterilaisessa perinnössä on aina tahdottu pitää tarkkaan erossa toisistaan sellaiset asiat, joita ei pidä sekoittaa keskenään. Luther opetti, että lain ja evankeliumin erottaminen on teologin ammattitaidon osoitus, samoin on erotettava jumalakeskeisyys ja ihmiskeskeisyys. Se, mitä kirkolla on sanottavaa ihmisen pelastuksesta, hänen elämänsä onnesta ja ikuisesta autuudesta, elämäntarkoituksesta, elämän voimavaroista ja suhteesta kuolemaan, on kertakaikkisesti jumalakeskeistä. Kaikki julistus ja sielunhoito tähtää siihen, että katseet suunnattaisiin pois omasta itsestä, ihmisen uskosta tai uskonpuutteesta, suorituksista tai suorittamattomuuksista, ja että katseet käännetään Jumalaan ja hänen tekoonsa Kristuksessa.

Toisaalta kuitenkin kristillisyydessä ollaan myös joissain asioissa ihmiskeskeisiä. Tämän taustalla on se, että ihminen nähdään muusta luomakunnasta eroavaksi olennoksi. Kristus tuli kristinuskon mukaan tuomaan toivon ja pelastuksen langenneelle ihmiskunnalle. Ihmisiin suhtaudutaankin eri lailla kuin eläimiin. Kristikunnassa ei tavata nähdä esimerkiksi koiria tai lehmiä evankelioimisen kohteina. Ihminen nähdään iankaikkisuuteen tarkoitettuna olentona. Vastaavasti ihmisen arvo nähdään yleensä eläinkuntaa selvästi suuremmaksi: tästä syystä esimerkiksi ihmisen tappaminen nähdään vakavana rikoksena, kun taas vaikkapa kärpäsen tappamista ei nähdä. Vanhalakan käsistä lähtenyt väite evoluutiotutkimuksen tuloksista oli kuitenkin kiintoisa:

Evoluutiotutkimuksen myötä on käynyt ilmi, että ihminen ei ole eliömaailman tärkein osa, ainoastaan yksi laji muiden joukossa.

Kiintoisaa olisi nimittäin kuulla, millainen tutkimusmetodologia antaa tulokseksi, että ihminen ei ole erityisen tärkeä, vaan vain "yksi laji muiden joukossa". "Tärkeyden" arvioinnissa on kyse arvoihin ja arvostuksiin liittyvästä kysymyksestä, jonka ratkaisu ei kaiketi ole erityisen objektiivinen, vaan riippuu asiaa käsittelevän omasta maailmankatsomuksesta. Aika moni tieteentekijä on kuitenkin yhtä mieltä siitä, että vain ihmisten nähdään olevan kykeneviä vaikkapa luotettavan tutkimuksen tekoon. Eläinten ei tähän nähdä kykenevän. Itse asiassa yleisesti ajatellaan, että vain tietty (rajattu) joukko ihmisistäkään on kykeneviä tekemään tiedettä. Tieteenteko on erittäin ihmiskeskeistä. Voisi melkeinpä väittää, että maailma on tieteen kehityksen myötä tällä hetkellä ihmiskeskeisempi, kuin se on ollut kenties koskaan aiemmin.

Stuart Kauffman Suomeen

Eilen julkaistun lehdistötiedotteen mukaan kompleksisuustutkija Stuart Kauffman on tulossa töihin Suomeen:

FiDiPro-ohjelma tuo TTY:n signaalinkäsittelyn laitokselle Calgaryn yliopiston professori Stuart Alan Kauffmanin. Kauffman on kompleksisuustutkija, joka on tunnettu muun muassa Darwinin luonnonvalinta-ajatusta vastustavista teorioistaan. FiDiPro-tutkimusprojektin aiheena ovat geenien säätelyverkostojen stokastiset mallit. Hankkeessa keskitytään geenien säätelyverkostojen dynamiikan mallintamiseen hyödyntäen geeniekpressiodataa. Kauffmanin johtama teoreettisen biologian, kompleksisuuden ja systeemibiologian osaaminen sekä TTY:n professori Olli Yli-Harjan tutkimusryhmän mittalaitteistojen mallinnusosaaminen tukevat toisiaan erittäin hyvin. Tutkimuksen tulosten odotetaan auttavan sairauksien mekanismien ymmärtämisessä. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää taudin varhaisessa tunnistamisessa ja sen etenemisen ymmärtämisessä sekä yksilökohtaisessa lääkevaikutuksen ennustamisessa ja siten parhaan mahdollisen hoidon valitsemisessa kullekin potilaalle.

Professori Stuart Kauffman on kansainvälisesti varsin tunnettu nimi. Hänet tunnetaan erityisesti "itseorganisoitumis"-ajatuksistaan. Hän on kirjoittanut mm. Oxfordin Yliopistopainon julkaisemana kirjat Origins of Order: Self-Organization and Selection in Evolution, At Home in the Universe ja Investigations. Design-debattia sisältävässä Dembskin ja Rusen toimittamassa kirjassa Debating Design: From Darwin to DNA hänellä oli myös artikkeli. ISCIDin haastattelussa Kauffman vastaili vuona 2002 näin.

Minusta on hienoa, että FiDiPro-ohjelman kautta saatiin Kauffman töihin Suomeen. Hienoa on myös se, jos Kauffmanin Suomeen tulon ansiosta saadaan paremmin kehitettyä tautien varhaista tunnistamista ja hoidon valitsemismenetelmiä potilaille.

Jos et tiedä, mikä FiDiPro on, tässä seuraa vielä vastaus:

Finland Distinguished Professor Programme (FiDiPro) -ohjelma on Suomen Akatemian ja Tekesin yhteinen rahoitusohjelma, jonka avulla ulkomaalaiset tai pitkään ulkomailla työskennelleet suomalaiset voivat työskennellä Suomessa määräajan. Rahoitusohjelmalla tavoitellaan pitkäaikaista, kansainvälistä yhteistyötä, joka vahvistaa Suomen tieteellistä ja teknologista osaamista. Rahoituksen saaneet yliopistot ja tutkimuslaitokset voivat rekrytoida kansainvälisesti arvostettuja asiantuntijoita, joita olisi muuten vaikea saada pitkäksi aikaa Suomeen. FiDiPro-ohjelmaan on valittu tähän mennessä 46 huippututkijaa. Näistä Tekes rahoittaa 18 projektia ja Suomen Akatemia 28 projektia, yhteensä 36,4 miljoonalla eurolla.

Kauhajoen itsemurhaisku

Viime vuoden marraskuussa kirjoitin:

"Viime viikolla uutisvälineet täyttyivät uutisista Jokelasta. Oli tapahtunut Suomen historian pahin kouluja kohdannut veriteko. Eräs poika oli ampunut koululla 8 ihmistä, sekä lopuksi itsensä."

Itsemurhaiskusta kertova suruviesti on taas kantautunut yli Suomen. Eräs poika on tehnyt koulussaan itsemurhaiskun: tappaen 10 muuta ja lopuksi itsensä. Kyseessä on Suomen historian pahin kouluja kohdannut veriteko, kuolinuhrimäärältään vielä Jokelan tapaustakin suurempi. Tämä Kauhajoella tapahtunut itsemurhaisku on lehdistön antamien tietojen mukaan ollut tekotavaltaan suuressa määrin Jokelan tapahtumia muistuttava. Mutta samanlaisuutta ei ole lehtitietojen mukaan ollut ainoastaan tekotavoissa (mm. molemmissa tapauksissa tehtiin isku käsiaseella omaan kouluun), vaan myös persoonissa. Helsingin Sanomat on otsikoinut uutisensa jopa, että "Saari on lähes identtinen Auvisen kanssa".

Joitain selviä erojakin tapauksissa kuitenkin on: ensimmäisessä tragediassa murhaiskun tehneen kerrottiin olleen aika sulkeutuneen, Kauhajoella puolestaan murhaaja on lehtilausuntojen mukaan ollut varsin sosiaalinen persoona. Helsingin Sanomien mukaan Kauhajoen murhaaja esittäytyi kuitenkin varsin toisenlaisena internetissä kuin koulussaan:

"Kouluarjessa tavallisen oloisen Saaren internet-minä on huomattavasti kaksijakoisempi. Hän mainitsi verkossa elämänkatsomuksekseen ”ihmisvihan” ja poseerasi aseen kanssa kuvissa. Hän ei jättänyt sanallista viestiä tai ilmoitusta suunnitelmistaan nettiin.

Saari käytti aktiivisesti useita internetpalveluita, kuten Irc-galleriaa, MySpacea ja YouTubea. Hän osallistui useisiin verkkokeskusteluihin, joissa ihailtiin Yhdysvaltojen kouluammuskeluja ja Jokelan koulusurmaajaa Pekka-Eric Auvista.

Luomissaan käyttäjäprofiileissa hän kertoi olevansa ateisti, kuuntelevansa raskasta musiikkia ja katselevansa mielellään kauhuelokuvia. Hän pelasi myös räiskintäpelejä."

Saaren jälkeensä jättämää jäähyväisviestiä on jo ainakin hieman kommentoitu tiedotusvälineissä:

"Kauhajoen ampumistapauksen tutkinnanjohtaja Jari Neulaniemi on kertonut osan epäillyn ampujan Matti Saaren kotoa löytyneiden jäähyväisviestien sisällöstä.

Saaren kotoa löytyi kaksi viestiä, joissa hän muun muassa kertoo vihaavansa ihmiskuntaa ja suunnitelleensa tekoaan vuodesta 2002 alkaen.

"Ratkaisu on Walther", Saari kirjoittaa.

Saaren käyttämä ase oli ilmeisesti puoliautomaattinen Walther P22 -pistooli."

Molempia itsemurhaiskuja yhdistää ainakin suunnitelmallisuus, jätetyt viestit internetiin ja toteutustapa. Itsemurhaiskun tehneitä näyttäisi lehtitietojen mukaan yhdistäneen ainakin ihmisviha (täältä löytyy esimerkkisitaatti Jokelan itsemurhaiskun tehneen jättämästä ihmisvihaa käsittelevästä jäähyväistekstistä) ja iskun tekijän ateistinen maailmankatsomus. Yhteistä molemmille tapauksille on myös se, että murha-ase oli molemmissa tapauksissa heidän ensimmäinen itse omistamansa ase.

Lisätietoja aiheesta tulee varmaan lähipäivinä, ja myös sitten kun poliisin tekemä tutkinta valmistuu.

On mielestäni murheellista, että tällaisia tragedioita Suomessa tapahtuu. Asia on erityisen murheellinen sekä nyt murhattujen että myös murhaajan läheisille. Murheen keskelläkin olisi hyvä kuitenkin yrittää toivoa ja unelmoida - jostain paremmasta.

5 kulmaa kosmologiaan

TV:ssä on ilmeisesti alkanut jokin uusi maailmankatsomuksista keskusteleva sarja. Sarjassa ennakkotietojen mukaan Esko Valtaoja kutsuu ihmisiä studioon keskustelemaan kanssaan "olemassaolon perimmäisistä kysymyksistä". Olen nähnyt ohjelman markkinointia paitsi "maallisissa", myös etenkin monissa kristillisissä medioissa (mm. Kotimaa-lehti, Sana-lehti). Kun näin ohjelmaa mainostettavan myös Pasi Turusen blogissa, ajattelin kirjoittaa itsekin jotain aihetta sivuten. Ohjelmaa en ole nähnyt, mutta kommentoin TV-maailmassa aiheesta olleen Valtaojan haastattelun perusteella.

TV-maailmassa kerrotaan, että ohjelmassa keskustelemassa olevat "Vieraat edustavat erilaisia maailmankatsomuksia". Ensimmäisessä ja viimeisessä ohjelmassa vieraina on kaksi henkilöä: Kari Enqvist ja Matti Kamppinen (jonka esittämien [tai toistamien] argumenttien tasoa kyseenalaistin aiemmin tänä vuonna). YLE:n sivuston mukaan ensimmäisen ohjelman aiheena oli tällainen: "Miksi tiedämme, että universumi syntyi alkuräjähdyksessä? Mitä arvoja tiede tarjoaa maailmankuvalle?" Kamppinen ja Enqvist ovat molemmat ateisteja. Ohjelman "isäntä" Valtaoja on puolestaan agnostikko. Ohjelman ensimmäisen osan keskustelijat vaihtelevat siis kannoissaan suhteessa Jumalaan: osa uskoo, että Jumalaa ei ole. Ja osa ei usko, että Jumalaa on. Tällaisella porukalla ohjelmassa ennakkotietojen mukaan sitten on mm. pohdittu sitä, miksi ihmiset uskovat Jumalaan, ja "mitä arvoja tiede tarjoaa maailmankuvalle". Toki Kamppinen ja kumppanit varmaan eroavat monissa näkemyksissään, mutta hieman ihmetyttää se, ettei siitä keskustelemaan, miksi ihmiset uskovat mm. kuolemanjälkeiseen elämään, ole otettu (taaskaan) yhtään teistiä, joka kykenisi rationaalisesti pohtimaan samaa kysymystä, ja myös sitä, miksi maailmassa on ateisteja. Jälkimmäistä kysymystä harvemmin missään käsitellään. Vaikka "uskontotieteilijöitä" kiinnostaa yleensä kysymys, miksi ihmiset uskovat Jumalaan, aika harvaa heistä tuntuu kiinnostavan se, miksi jotkut ihmiset ovat ateisteja tai agnostikkoja. Ehkä minun pitää itse ottaa asia aiheeksi vaikka jossain tulevassa blogauksessani.

TV-maailmassa olleessa Valtaojan haastattelussa yksi asia pisti erityisesti silmään. Ensin Valtaoja toteaa, että:

"Usein valitetaan tutkijoiden olevan kaikkitietävän varmoja asiastaan, mutta juuri tutkija tietää, että todellinen varmuus on vähäistä. Meillä on vain enemmän tai vähemmän toimivia malleja todellisuudesta. Kärjistetysti kukaan ei ole onnistunut todistamaan, että todellisuus on olemassa."
(lihavointi lisätty)

Olen osittain samaa mieltä. Suuri osa tutkijoista tietää tutkimuksiin ja niiden tuloksiin liittyvät epävarmuustekijät. Toisaalta tiedän myös, että osa tutkijoista - kuten ihmisistä yleensäkin - on todella varmoja siitä, että on itse oikeassa. Tutkijoiksi taitaa valikoitua itse asiassa keskimääräistä väestöä enemmän omasta mielestään "oikeassa olijoita". Tietynlaista itsevarmuutta tarvitaan yleensä tutkijan tehtävissä, jotta saa tutkimusohjelmansa vietyä läpi ja rahoituksen siihen. Merkittävät tutkimustulokset ovat välillä seuraus vuosien turhalta vaikuttaneesta, "tuloksettomasta" työstä. Oman pään pitäminen ja tutkimuksen läpi vieminen ympäristön sitä kritisoidessakin on ollut monen innovaation edellytys. Väärässä olemistaan aika harvoin tutkija julkisesti myöntää. Osa taasen haluaa korostaa sitä, kuinka väärässä aiemmin oli, ja että todistusaineiston pakottamana edustaa nyt sitä kantaa, mitä edustaa. Aiemmin väärässä olemisen ilmoittaminen - jos se tehdään - tehdäänkin mielellään siten, että esitetään asia siinä valossa, että on ollut (itse) objektiivinen, kuten tutkijoiden pitäisi erään yleisen ihanteen mukaan olla.

Vaikka Valtaoja kertoi siis juuri tutkijoiden tietävän, että "todellinen varmuus on vähäistä". samalla sivulla, joitakin rivejä ylempänä Valtaoja on kuitenkin kertonut yhden perimmäisistä kysymyksistä olevan sen, "onko kaikki todellakin sattumaa". Valtaoja kertoi lehdessä sitaattimerkkien välissä vastauksenaan tällaista:

"Evoluutiobiologit ovat lähes varmoja kehitysprosessin sattumanvaraisuudesta."
(lihavointi lisätty)

Mitenköhän tutkijat voivat olla "lähes varmoja" sattumanvaraisuudesta? Todellista varmuuttahan ei pitänyt Valtaojan mukaan tutkijoilla edes juuri olla.

Asiaan saattaa vaikuttaa se, että (ainakin tämän tutkimuksen mukaan) ehkä vain noin 7 prosenttia evoluutiobiologeista on teistejä. Tutkimuksen mukaan selvä enemmistö evoluutiobiologeista on "vahvasti materialistisia" maailmankatsomukseltaan ("strongly materialists and monists").



Kuvassa evoluutiobiologien vastausjakaumia esitettyihin kysymyksiin.

Paitsi, että evoluutiobiologien ammattikunta on keskimääräistä väestöä selvästi ateistisempaa, joukossa on muutenkin keskimääräistä väestöä selvästi enemmän uskontovastaisempia yksilöitä: siis sellaisia, jotka eivät halua muidenkaan ihmisten olevan uskonnollisia ihmisiä.

Tuleeko varmuus maailman tapahtumien sattumanvaraisuudesta tutkimustuloksena, vaiko ennemminkin seurauksena näiden tutkijoiden maailmankatsomuksesta?

Ilmeisesti jälkimmäisestä, koska sattuma-väitettä jonkin tapahtuman juurisyynä ei välttämättä voi edes testata... oikeastaan vaikuttaisi siltä, että on mahdollista todentaa vain se, että jokin EI ole sattumaa. Tämä osoitus voidaan tehdä esimerkiksi osoittamalla jokin tapahtuma/asia suunnitelluksi tai tarkoitukselliseksi (mikä sekään ei ole mahdollista aina kaikissa niissä tilanteissa, joissa tapahtuma/asia on oikeasti ollut suunniteltu). Niissä tapauksissa, joissa sattuman vastakohtaa ei kyetä riittäväksi katsotulla varmuudella osoittamaan vallitsevaksi asiantilaksi, ihmiset oman maailmankatsomuksensa puitteissa päättävät, pitävätkö jotain asiaa tarkoituksellisena vai sattumana. Ateistinen maailmankuva ohjaa tällaisissa tapauksissa mieltämään asiat herkemmin sattumaksi, kuin kristilllinen maailmankuva. Kaikki kristityt eivät usko aitoa sattumaa välttämättä olevan lainkaan.

Metafyysinen sattuma-väite ei ole kokeellisen evoluutiobiologisen tutkimuksen tulos, vaan monen tutkijan maailmankatsomuksellinen lähtökohta. Sama tutkimusdata voidaan tulkita myös toisin. Ihminen on taitava huijaamaan paitsi muita, myös itseään. Ihminen voi nähdä suunnitelmallisuutta maailmassa, mutta hän voi olla myöskin sitä näkemättä, jos niin haluaa.

Ps. Mainitsemisen arvoista lienee todeta (kun sanoilla kerta on historialliset taustansa), että sana kosmologia on lainasana kreikan kielestä, ja tarkoittaa suoraan käännettynä oppia järjestyksestä. Ei siis oppia järjestymättömyydestä, saati sattumasta...

Kuka on skeptikko?

Kuka on todellinen skeptikko? Ovatko kristityt skeptikkoja tai edes osa? Näihin kysymyksiin saa erilaisia vastauksia riippuen siitä, keneltä kysyy. Esimerkiksi tämä kristitty ilmoittaa olevansa kristitty, uskova skeptikko. Toisaalta taas Suomen virallinen epä-uskonnollisuuden äänenkannattaja "Vapaa-ajattelija"-lehti opettaa erään ateistin suulla lukijoilleen, että skeptikko-nimeä tulisi käyttää (vain) uskonnottomista, vieläpä jonkinlaisena synonyyminä epäuskonnollisuudelle:

"Haluankin tuoda keskusteluun vielä yhden termin, joka on sopivampi kuvaus uskonnottomasta. Voimme yksinkertaisesti sanoa "Olen skeptikko"."
(Vapaa Ajattelija 4/2006)

Artikkelin kirjoittaneen Kurtzin mukaan

"skeptikko vaatii todisteita ja perusteluja olettamukselle tai uskolle ennen kuin hyväksyy sen. Skeptiset tarkastelijat ovat aina valmiita muuttamaan käsityksiään uuden todistusaineiston tai argumenttien valossa."

Kuulostaa hienolta. Käytännössä lienee vaikeampaa tai ilmeisesti jopa mahdotonta olla aina omaksumatta mitään uskoa ennen kuin tälle uskolle on (riittäviä) todisteita. Valmius aina muuttaa käsityksiään uuden todistusaineiston tai argumenttien valossa lienee myös biologisesti vaikeata, ellei jopa mahdotonta. Esimerkiksi poliitikkojen kuvia katsottaessa on havaittu aivojen toimivan eri tavalla, jos henkilö kannattaa kyseistä poliitikkoa, kuin silloin jos hän ei kannata. Jos hyväkin argumentti tulee väärästä lähteestä, ihmiset eivät näe argumentin arvoa. Sen sijaan huono argumentti, joka on peräisin arvostetusta lähteestä, voi levitä helpostikin.

Kurtz kirjoittaa ajatuksesta suunnittelijasta maailmamme syynä näin:

"Suunnitteluväite muistuttaa Aristoteleen teleologista argumenttia, että luonnossa on tarkoituksia tai lopputuloksia. Mutta me emme löydä luonnosta todisteita tarkoituksesta tai lopputuloksesta. Vaikka löytäisimme universumista jotain, joka näyttäisi olevan suunniteltua, se ei merkitse, että olisi jokin suunnittelija, jonka olemassaololle on riittämättömät todisteet."

Vaikka löytyisi evidenssiä suunnittelusta, se ei siis Kurtzille riitä. Pitää olla myös riittävät todisteet suunnittelijasta. Mitkä sitten ovat "riittävät todisteet" suunnittelijasta, ei ilmene Kurtzinkaan tekstistä. Eivätkä muutkaan "skeptikot" ole sitä kertoneet, kun olen kysynyt (ks. esim.). Puhe valmiudesta muuttaa kantaansa todistusaineiston perusteella ei ole kuin retoriikkaa, ellei mikään löytö voi kantaa muuttaa.
(Tarkoituksia ja lopputuloksia luonnosta löytyy muuten toki useita. Eipä kyseisiä sanojakaan varmaan olisi kieliin syntynyt, ellei niillä olisi ollut tarkoistustaan :) Sana tarkoitus viittaa selitysmalliin "B, koska A" tai "A on siksi, jotta B". Esimerkiksi monet eläimet menevät horrokseen selvitäkseen kylmästä talvesta, sydämen tarkoitus on mm. pumpata verta, silmien tarkoitus on edesauttaa ympäristön havaitsemisessa jne.)

Edward Tingley on kirjoittanut mielenkiintoisen, välillä tietoisen provosoivaksikin tarkoitetun artikkelin nimeltään "The Skeptical Inquirer". Siinä hän esittää useita kiintoisia huomioita skeptikkouteen liittyen. Hän kirjoittaa paljon skeptikkona tunnetusta Pascalista, joka oli samanaikaisesti skeptikko ja kristitty. Pascal pohtia monia asioita, myös paljon Jumalaan liittyvää logiikkaa ja todistusaineistoa. Kysymys Jumalasta osoittautui vähemmän helpoksi. Vertauksena voisi sanoa, että juoppo voi etsiä kadottamiaan avaimia katulampun alta, koska siellä näkee hyvin etsiä. Vastaus ei kuitenkaan välttämättä löydy sieltä, mistä se olisi helppo löytää, eli esim. juuri katulampun alta. Muualta etsiminen ja asioiden ja paikkojen läpikäyminen on kuitenkin työlästä, eikä sitä viitsisi tehdä. Tingleyn provosoiva väite on, että ateistit eivät tosiasiassa ole nykyaikana yleensä todellisia skeptikkoja: he vain olettavat, että Jumalaa ei ole. Mutta eivät itse kyseenalaista omaa lähtökohtatulostaan.

Kurtzin esittämä väite on eräille "skeptikoille" aika tyypillinen:

"Uskonnon suhteen skeptinen henkilö ei ole dogmaattinen eikä hän hylkää uskonnollisia väitteitä a priori, suoralta kädeltä; hän ei vain kykene hyväksymään jumala-väitettä, jos riittävät todisteet eivät tue sitä. Todistustaakka on teisteillä, joiden on esitettävä sitovat perusteet ja todisteet ennen kuin tämä väite hyväksytään."

Tingley kyseenalaistaa tämän väitteen voimakkaasti. Hän pohtii sitä, miten hienolta "riittävät todisteet"-ilmaisu kuulostaa, mutta kuinka harva "skeptikoiksi" itsensä esittävistä ateisteista on vaivautunut itse etsimään todisteita Jumalasta. Kysyä sopii myös, mikä ja millainen on tai ei ole "riittävä todiste" Jumalasta.

Tingleyn mukaan "skeptiset" ateistit ja agnostikot usein tekevät loogisen virheen esittämällä vaihtoehdot puutteellisina. Monet nimittäin esittävät vain kaksi vaihtoehtoa: sen, että Jumala on selvästi ja aika lailla kiistattomasti nähtävissä tai että jumalaa ei ole. Tingley on tullut pohdittuaan tätä vastausten asettelua siihen tulokseen, että on olemassa myös kolmas rationaalinen vaihtoehto: se, että Jumala on, mutta hän on jollain tavoin salattu. Jos tämä kolmas vaihtoehto pitää paikkansa, sellainen logiikka joka nojautuu kahden (vain) kahden ensimmäisen vaihtoehdon reaaliseen huomioimiseen, on virheellistä ja voi johtaa loogisesti vääriin loppupäätelmiin.

Kurtz väittää, että:

"Skeptiset tarkastelijat pidättäytyvät ottamasta kantaa kysymyksiin, joista ei ole riittävää todistusaineistoa."

Väite kuulostaa siksi oudolta, että Kurtz väittää artikkelissaan, että "riittävä todistusaineisto" puuttuu Jumalan kohdalla, mutta hän silti osaa väittää lähes edellisen siteeratun kohdan perään, että jokaisen skeptikon tulisi ajatella seuraavasti:

"minkään jumalan olemassaolo on hyvin epätodennäköistä."

Sanalla "skeptikko" pyritään joskus luomaan mielikuvaa intohimoisen rationaalisesti ajattelevasta ihmisestä, joka on objektiivinen ja jonka kuva maailmasta ei riipu siitä, mitä hän maailmalta toivoo. Tingley kuitenkin esittää, että todella moni "skeptikoksi" itseään väittävä ateisti tai agnostikko ei ole Jumalan suhteen tällainen skeptikko, vaikka he näin itse väittävät. Tingleyn mukaan nämä "skeptikot" uskovat itsekin siten, kuin haluavat ja toivovat. He toivovat, että Jumalaa ei ole olemassa. Sellainen maailma tuntuu heistä miellyttävämmältä.

Elämän alkuperää käsitellyt väittely oli murhan motiivi?

Blogiavaruudessa on eilisestä lähtien käsitelty erästä tiettyä murhaa. Mikäli blogeja ja eräitä uutisotsikoita on uskominen, olisi eräs ihminen murhattu evoluutio-luominen-väittelyn johdosta.

Murha on joka tapauksessa tapahtunut (vuonna 2006), mutta sen motiiviksi ei taida olla aivan niin yksinkertaisesti pääteltävissä sentään luominen-evoluutio-väittelyä, kuin miten nyt on toimittu. Koska uutiset leviävät internetissä nopeasti edellisten uutisten perusteella matkan varrella ehkä hieman muokkautuen, on huhu murhan motiivista levinnyt jo laajalle. Itse ajattelin kuitenkin käydä läpi hieman sitä, mitä tietoa murhan mahdollisista motiiveista on edes jollain tavoin dokumentoitu ja saatavilla. Niiden läpikäymisen seurauksena väite evoluutio-luominen debatista murhan aiheuttaneena motiivina kyseenalaistui.

The Scotsman-lehdestä 7.7.2007:

The court also heard from a man who remembered having a conversation earlier that evening with Mr Boa, York, and Mr Boa's girlfriend Gillian Brown, about evolution and creationism.

But John Corner, a fruit-picker who lived in Tumut at the time, said by then he had drunk at least 12 cans of beer and could not remember the whole of the evening or how he got home.

Blogeissa "varmana tietona" levinneen selityksen ongelma on siinä, ettei ole juuri evidenssiä sen puolesta, että evoluutio-luominen-väittely olisi oikeasti ollut tämän murhan syynä. Oikeudessa kuultiin nauhoitusta illan tapahtumista ajalta, jolloin murhan sittemmin tehnyt oli ollut autossa:

The jury was shown an in-car recording, taken about 10:30pm on the night of Mr Boa's death on 27 January, showing Mr Corner and York being driven home.

York, 31, was heard on the tape to complain that Mr Boa had smoked his marijuana and drunk his beer without giving him anything in return.

Riverina Media Groupin uutisen (3/7/2007) mukaan:

York left the hotel and about 10.25pm caught a taxi back to the holiday park during which an in-car surveillance system recorded him disparaging Mr Boa and Ms Brown and called them “typically Scottish.”

Ehkä on tarpeen mainita, että murhattu siis oli skotti, ja murhaaja puolestaan oli englantilainen. Vaikuttaisi siis siltä, että murhan takana on ollut muita(kin?) syitä, kuin käyty debatti. Murhan taustalla oli mm. juopumus, ja mahdollisesti riitaa siitä, oliko toinen polttanut luvatta toisen marihuonaa, ja juonut toisen olutta. Taustalla oli myös se, että molemmat osapuolet olivat paikalla turisteina, ja heistä toinen oli skotti ja toinen englantilainen. Oikeudenkäynnin tuomari oli sitä mieltä, että evoluutio-debatti ei ollut lainkaan murhan syy. Tuomari totesikin oikeudenkäynnin päätöstä lukiessaan evoluutio-debatin mahdollisista vaikutuksista mm. näin:

"Although this became perhaps a little sharp edged, it did not really amount to anything"

Kuitenkin murhaa ja siitä seurannutta tuomiota on uutisoitu paljolti luomis-evoluutio-debatin tuotoksena. Sellaisesta debatista seurannut murha lienee yllättävyydessään uutis- ja blogiotsikkoaiheena kiinnostavampi, kuin esim. otsikko, jossa kerrottaisiin humalaisen surmanneen toisen humalaisen. Eri asia on se, ovatko nyt levinneet otsikot olleet lukijoita harhaanjohtavia.

Elämmekö virtuaalitodellisuudessa?

Aamulehden tiedetoimittaja Vesa Vanhalakka kirjoitti Aamulehden Tiede-sivulla olleessa kolumnissaan 7.11.2007 siitä, elämmekö kenties virtuaalitodellisuudessa.

Hän aloitti kertomalla Oxfordin yliopistossa vaikuttavan filosofi Nick Boströmin ajattelusta:

"Hänen mielestään on mahdollista, että maailmankaikkeus on simulaatio.

Ajatus ei ole uusi, mutta Boström filosofoi päättelyketjunsa niin vakuuttavasti, että lumemaailmankaikkeudessa elävät virtuaali-ihmiset alkavat vaikuttaa jopa todennäköiseltä vaihtoehdolta."

Boströmin argumentti on siis tehnyt vaikutuksen Vanhalakkaan. Tämä jatkaa kolumniaan kertoen Boströmin argumentin "olettamuksista":

"Boströmin todisteluketju nojaa olettamukseen, että teknologinen kehitys tuottaa niin tehokkaita tietokoneita, että ihmisen aivot pystytään joku päivä istuttamaan tietokoneen osaksi. Syntyy tietoinen kyborgi.

Tämän jälkeen lumemaailmoihin voidaan luoda lumeihmisiä, joilla on tietoisuutta ja älyä. Loppujen lopuksi virtuaalimaailmoissa on enemmän virtuaalihahmoja kuin ihmiskunnan historian aikana on ollut olemassa ihmisiä.

Raja aidon ja lumeen välillä on hämärtynyt."

Voisin väittää, että Boströmin argumentti olettaa aika paljon muutakin. Boströmin "vakuuttavan" päättelyketjun oletus oli siis, että TULEVAISUUDESSA voisi olla mahdollista tuottaa virtuaalisia "lumeihmisiä", joilla on sekä tietoisuus että älyä. Mutta mutta... mitkä ovatkaan Boströmin "vakuuttavan" päättelyketjun lopputulokset:

"Todisteluketju johtaa kolmeen johtopäätökseen, joista yksi on Boströmin mukaan väistämättä totta. Tässä karkeat versiot:

1) Lähes kaikki kehityksemme tason saavuttavat sivilisaatiot tuhoutuvat ennen kuin teknologia on riittävän kehittynyttä.

2) Niiden sivilisaatioiden osuus, joita kiinnostaa virtuaali-ihmisten luominen, on lähes nolla.

3) Elät lähes tulkoon varmasti tietokonesimulaatiossa.

Jos näistä kolmesta johtopäätöksestä ensimmäinen ja toinen ovat väärin, kolmannen täytyy olla totta. Boström ei sano, minkä vaihtoehdon toteutuminen on todennäköisintä, mutta kolmannen vaihtoehdon toteutumisen todennäköisyys on hänen arvionsa mukaan yli 20 prosenttia."

Eli Boström on jollain merkillisellä laskutavalla kyennyt jopa laskemaan tai arvioimaan todennäköisyyden sille, mikä on todennäköisyys, että elämme TÄLLÄ HETKELLÄ tietokonesimulaatiossa! Sen laskun minäkin haluaisin nähdä.

Vanhalakka ja Boström eivät ole ajatuksineen yksin. Jorma Hietamäki teki nimittäin hiljattain tutkimuksen suomalaisten tiedemiesten maailmankatsomuksista ja -kuvista. Tutkimuksessa käsitys, jonka mukaan koko näkyvä maailmankaikkeus on harhaa, sai osakseen kannatusta 2,5 %:n osuudella vastaajista. Hietamäki näki osuuden olleen pienen, mutta omasta mielestäni luku kuulostaa aika suurelta. Jos vastaajat eivät ole vastanneet huumorimielellä tai rastineet väärään ruutuun, vaikuttaisi siltä, että joka neljäskymmenes suomalainen tiedemies kuvittelee elävänsä virtuaalitodellisuudessa...


Lähteet:

Hietamäki, Jorma. Suomalaisten tiedeihmisten maailmankuvat ja -katsomukset. Tieteessä tapahtuu, 6/2007.
Vanhalakka, Vesa. Virtuaalisia ihmisiä lumeuniversumissa. Aamulehti 07.11.2007, sivu 24.

Itsemurhaiskut, niiden selittäminen ja Jokela

Jokelan tapahtumat

Viime viikolla uutisvälineet täyttyivät uutisista Jokelasta. Oli tapahtunut Suomen historian pahin kouluja kohdannut veriteko. Eräs poika oli ampunut koululla 8 ihmistä, sekä lopuksi itsensä. Hän oli siis tehnyt itsemurhaiskun koulussaan.

Auvinen kirjoitti ja samalla kertoi ajatustensa perusteista jälkipolville osoittamassaan "manifestossaan" mm. näin:

"Elämä on vain tarkoituksetonta sattumaa… pitkän evolutiivisen kehityksen ja monien eri syiden ja tekijöiden tulosta. Kuitenkin elämä on myös sitä, mitä yksilö sillä haluaa tehdä. Ja minä olen oman elämäni diktaattori sekä jumala. Ja minä olen valinnut tieni. Olen valmistautunut taistelemaan ja kuolemaan ajatteluni puolesta. Minä, luonnollisena valitsijana, eliminoinen kaikki jotka näen epäsopiviksi, häpeäksi ihmiskunnalle sekä luonnonvalinnan virheeksi."

Auvinen kuvasi itsensä ateistiksi ja hän oli myös uskontovastainen. Peliplaneetan foorumeilla hän esitti syyskuussa ajatuksiaan siitä, millainen olisi hänestä ihanteellinen elinympäristö. Auvinen kirjoitti siellä (20.9.2007) mm. tällaisia:

- Kirkkojen omaisuus ja tilat otetaan valtionomistukseen. Uskonnollisuus poistettaisiin myös koulutuslaitoksista.
- Eugeniikkaohjelma aloitetaan. Vammaisilta ja mielisairailta kielletään lisääntyminen ja aloitetaan sterilisaatio-ohjelmat. Parhaimpien yksilöiden lisääntymistä rohkaistaan ja huonoimpien yksilöiden lisääntymistä rajoitetaan sekä estetään.
- Maahanmuuttajien ottamista (varsinkin Afrikasta, Latinalaisesta Amerikasta, lähi-Idästä) rajoitettaisiin.
- Rikolliset ja rettelöivät ulkomaalaiset sekä elintasopakolaiset palautettava takaisin kotimaahansa.
- Pakolaisia ei oteta.
- Puolustusbudjettia nostettaisiin.
- Jalkaväkimiinat säilytetään Suomen ja Venäjän välisellä rajalla.
- Suomen otettava etäisyyttä EU:sta. EU:ssa pysytään vain, jos se säilyy suvereenien kansallisvaltioiden talous- ja kauppaliittona.

[Olen koonnut tähän vain osan Auvisen esityksistä. Sitaatit ovat sanatarkasti.]


Auvisen ajattelu

Nostan Auvisen ajattelusta esiin kolme asiaa, jotka hän itse nosti esiin manifestossaan. Teot oikeuttavan maailmankatsomuksen, hänen sisäisen vihansa ihmiskuntaa kohtaan ja nationalismin.

Ensimmäiseen kohtaan liittyen hän kirjoitti mm. näin:

"Ihmiset ovat vain laji muiden eläinten joukossa eikä maailma ole olemassa vain ihmisiä varten. Kuolema ja tappaminen ei ole tragediaa, sitä tapahtuu luonnossa koko ajan kaikkien lajien kesken. Kaikki ihmiselämät eivät ole elämän eikä pelastettavan arvoisia. Vain vahvojen (älykkäiden, itsetietoisten, vahvamielisten) yksilöiden tulisi elää kun taas heikkojen (tyhmien, jälkeenjääneiden, heikkomielisten) tulisi kuolla."

Toiseen kohtaan liittyen hän kirjoitti mm. näin:

"Viha, se on asia jota olen täynnä ja rakastan sitä. Se on yksi ainoista asioista jota rakastan. Jokin aika sitten uskoin ihmisyyteen ja halusin elää pitkän ja onnellisen elämän… mutta sitten heräsin. Aloin ajatella kaikkea syvemmin ja tiedostin asioita. Mutta eksistentiaalinen pohtiminen ei ollut helppoa… se, kuinka paljon tiedostan asioita, on tehnyt minut onnettomaksi, turhautuneeksi ja vihaiseksi. En vain voi olla onnellinen tässä yhteiskunnassa tai todellisuudessa, jossa elän. Pitkän olemassaolon pohtimisen, yhteiskunnan tarkkailun ja joidenkin muiden elämässäni tapahtuneiden asioiden seurauksena… olen tullut pisteeseen jossa en tunne muuta kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan."

Kolmannesta kohdasta, nationalismistaan, hän ei manifestossaan kirjoittanut, mutta muualla internetissä hän oli tästä aihepiiristä ajatuksiaan kertonut. Eräitä hänen nationalistisista ajatuksistaan siteerasin jo yllä.


Esittämäni hypoteesi ja tuore terroriteko

Edellisen postaukseni (joka oli kirjoitettu huomattavasti ennen Jokelan terrori-iskua) lopussa esitin oman näkemykseni siitä, mikä lisää itsemurhaiskujen riskiä:

"Kun vahva nationalistinen aate yhdistyy sellaiseen kulttuuriin, ja sellaiseen moraaliseen ilmapiiriin, jossa itsemurhaiskut nähdään oikeutettuina, riski niihin kasvaa."

Tällä kertaa iskut oikeuttanut moraalinen ilmapiiri oli Auvisen teksteistä päätellen sosiaalidarwinistinen. Nationalismi ei välttämättä ollut kovin keskeisessä roolissa tällä kertaa, mutta itseni jossain määrin yllätti se, kun kuulin Auvisen(kin) omanneen nationalistisia ajatuksia.

Itsemurhaiskujen motiivit ja syyt ovat varsin monitahoinen kenttä. Esimerkiksi tapaus Jokelan taustalla oli edellä käsiteltyjen taustatekijöiden lisäksi kuulemma mm. koulukiusaamista, sekä kaikenlaista muutakin henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen liittynyttä, jotka kirjaimellisesti laukaisivat tilanteen murhenäytelmäksi.

Pyysiäinen, Kamppinen ja itsemurhaiskut

Edellinen kirjoitukseni käsitteli Matti Kamppisen esittämiä väitteitä siitä, miten itsemurhaiskut tulisi tutkimuksissa selittää. Kamppinen näki uskon kuolemanjälkeiseen elämään, taivaaseen ja helvettiin, sekä mm. Raamattuun luottamisen itsemurhaiskujen todellisena selityksenä.

Uusin "Tieteessä tapahtuu"-lehti (7/2007) sisältää vastineen Matti Kamppiselle. Vastine on kirjoitettu täsmälleen samasta aiheesta, josta itse viime postaukseni kirjoitin. Itse asiassa Ilkka Pyysiäinen, joka vastineen on kirjoittanut, vastasi Kamppiselle jopa osittain myös samoilla argumenteilla, kuin itse postauksessani olin esittänyt.

Poimin Pyysiäisen vastauksesta tiivistäen omin sanoin muutaman kohdan:
-Pyysiäisen mukaan Harris pitää päässään sepittämää juttuaan todistusvoimaisena, vaikkei ole esittänyt tarinansa tueksi faktoja
-vaikka Kamppinen syyttikin itsemurhaiskuista uskontoja, ahkerimmat itsemurhapommittajien ryhmät ovat Pyysiäisen mukaan nykyisin tosiasiassa maallisia mutta nimellisesti hindulaisia (Tamilitiikerit)
-Vaikka Harrisin keksimässä tarinassa toista sanottiinkin, Palestiinan itsemurhapommittajien läheisille osoitetut haastattelut eivät Pyysäisen mukaan ole kertoneet vanhempien olevan ylpeitä iskuista
-Vaikka Harris ja Kamppinen näkivät taivasuskon olevan merkittävä syy itsemurhaiskuihin, Pyysiäisen viittaama tutkija ei ole kertaakaan tavannut tapausta, jossa usko paratiisiin pääsemiseen olisi ilmennyt itsemurhaiskun tekemisen motiiviksi

Kamppinen, itsemurhaiskut ja usko taivaaseen

Käsittelin edellisessä postauksessani Matti Kamppisen kirjoittamaa kirja-arvostelua, ja siinä esitettyjä väitteitä. Kirja-arvostelu on julkaistu "Tieteessä Tapahtuu"-lehden numerossa 5/2007. Tieteen kanssa Kamppisen tekstillä ei ole kuitenkaan välttämättä kauheasti tekemistä. Otan nyt käsittelyyn sen, miten hän käsitteli tekstissään kysymystä itsemurhaiskuista, ja siitä, miten niitä tulisi hänen mielestä (tiedemiesten tällä hetkellä esittämien mallien sijasta) pyrkiä selittämään. Kamppinen kirjoittaa:

Sam Harrisin kirja alkaa tarinalla, johon jokaisen uskonnontutkijan olisi syytä tutustua:

”Nuori mies astuu bussiin sen lähtiessä pysäkiltä. Hänellä on pitkä päällystakki, jonka alle on kätketty pommi. Hänen taskunsa ovat täynnä nauloja, kuulia ja rotanmyrkkyä. […] Nyt bussi on täynnä. Mies hymyilee. Napinpainalluksella hän räjäyttää itsensä ja muut bussin matkustajat – naulat, kuulat ja rotanmyrkky pitävät huolen siitä, että moni muu lähistöllä kärsii myös. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. … Miehen vanhemmat kuulevat pian poikansa kohtalosta. Vaikkakin surun murtamia, he ovat yhtäkaikki valtavan ylpeitä poikansa saavutuksesta. He tietävät että poika on mennyt taivaaseen ja valmistanut tietä tuleville. Hän on myös lähettänyt viholliset ikuiseen helvettiin. Tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Naapurit yhtyvät juhlintaan ja antavat vanhemmille lahjoja.” (Harris 2005, 11)

Harris kysyy, mitä voimme tämän tarinan perusteella päätellä nuoren miehen ominaisuuksista. Oliko hän hyvä koulussa, oliko hän valmistumassa insinööriksi, oliko hän köyhä vai rikas? Näihin on vaikea vastata.
Pariin kysymykseen on helppoa vastata: Oliko mies uskonnollinen? Oliko hän muslimi?
Harris kritisoi sosiaalitieteilijöitä, jotka kernaasti kiinnittävät huomiota itsemurhapommitusten taloudellisiin ja poliittisiin motivaatioihin. Usko kuolemanjälkeiseen elämään, usko taivaaseen ja helvettiin, usko Koraanin tai Raamatun kaltaisiin dualistisiin teksteihin on parempi selittäjä. Itsemurhapommitus on ymmärrettävissä jos toimija uskoo kuolemanjälkeiseen elämään. Jos uskoa ei tarvitse perustella, mikä tahansa käy päinsä, kuten monet kristinuskon ja islamin esimerkit kertovat (ks. Harris 2006).
Kainous siteerata uskonnollista uskoa selittävänä tekijänä johtuu Harrisin mukaan mm. siitä, että jos näin teemme, sitoudumme samalla ajatukseen että ihminen aivan oikeasti uskoo asioita, joille ei ole perusteita. Tämä puolestaan johtaisi uskonnon kritiikkiin, koska olemme taipuvaisia kritisoimaan uskomuksia, joille ei ole perusteita, ja/tai joiden seuraukset ovat katastrofaalisia.

Kamppinen väitti, että kysymyksiin tarinan itsemurhaiskun tekijän sosiaalisesta taustasta on vaikea vastata, mutta että kysymyksiin koskien tämän uskonnollisuutta on sen sijaan helppo vastata. Tarinasta sain kyllä ainakin itse tosin mielikuvan, että mies ei itse ole välttämättä ollut todennäköisesti kovin varakas. Jos hän olisi, hänellä olisi varmaan mahdollisuus käyttää tehokkaampiakin iskumenetelmiä, kuin tarinassa mainittua. Ehkä uskonnollisuuden päättely on tosiaan myös mahdollista, mikäli se, että tarinassa kerrottiin nuoren miehen vanhempien olevan muslimeja, on riittävä peruste olettaa myös tämän miehen olleen uskonnollisen. Sanaa "muslimi" ei tarinassa mainittu, mutta vanhempien taivas-uskon kuvaus on tehty tavalla, joka pyrkii tuomaan lukijalle mieleen islamin. Jos sen sijaan vanhempien ajattelusta ei olisi kerrottu, kysymys olisi paljon vaikeampi. Itsemurhaiskuja kun ovat tehneet myös monet ei-uskonnolliset ryhmittymät, joista eräs tunnetuimmista lienee Tamiilitiikerit Sri Lankassa.

Kamppinen kertoi Harrisin kritisoivan tiedemiehiä, jotka vaivautuvat tutkimaan asiaa ja pohtivat mahdollisia taloudellia ja poliittisia motivaatioihin. Sen jälkeen Kamppinen kirjoitti:

"Usko kuolemanjälkeiseen elämään, usko taivaaseen ja helvettiin, usko Koraanin tai Raamatun kaltaisiin dualistisiin teksteihin on parempi selittäjä."

On helppo ymmärtää, miksi itsemurhaiskuja tutkineet tiedemiehet eivät pysäytä tutkimustaan, ja tyydy kannattamaan Kamppisen ja Harrisin selitystä. Ensinnäkin: suurin osa ihmisistä, jotka uskovat taivaaseen ja helvettiin, eivät koskaan elämänsä aikana tee yhtään itsemurhaiskua. Esimerkiksi Suomessa, Norjassa, Puolassa (jotka ovat tilastojen mukaan aika kristillisiä maita) jne. sellaisia ei tunnu tapahtuvan lainkaan. Sen sijaan esimerkiksi palestiinassa, eräissä Aasian maissa ja USA:ssa näitä tapahtuu. Jos usko kuolemanjälkeiseen elämään olisi selitys asialle, olisi odotettavissa olevaa, että itsemurhaiskuja tehtäisiin kaikkialla, missä taivaaseen ja helvettiin uskotaan. Näyttää kuitenkin siltä, että itsemurhaiskut liittyvät uskonnoista lähinnä islamiin (ja joihinkin new age-lahkoihin) ja että niitä tapahtuu lähinnä tietyillä maantieteellisillä alueilla. Jos Kamppisen ja Harrisin esittämä selitys pitäisi paikkansa, voitaisiin myös odottaa, että itsemurhaiskujen tekijät ovat aina uskonnollisia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan osa itsemurhaiskujen tekijöistä on sekulaareja ihmisiä. Ei olekaan ihme, jos monet aihetta tutkivat tiedemiehet eivät kannata Harrisin ja Kamppisen ad hoc-selitystä.

Itsemurhaiskujen syiden selittäminen on hyvin vaikeata. Turun Sanomissa uutisoitiin vuonna 2005 eräästä aiheeseen liittyvästä psykologian professorin tekemästä tutkimuksesta:

Vuosina 1993-96 tekemässään tutkimuksessa Merari analysoi 50 palestiinalaisen ja libanonilaisen, ennen tekoa kiinnijääneen terroristin tai heidän lähisukulaistensa haastatteluja.

Kenelläkään haastatelluista ei ollut itsemurhataipumukseen viittaavia psykiatrisia ongelmia. Myös uskonnolliset tekijät olivat vähäisempiä kuin siihen asti oli oletettu. Melkein kaikki tutkitut olivat iältään 18-22 -vuotiaita ja naimattomia, mutta muuten heillä oli hyvin vähän yhteistä. Taustaltaan he olivat ääri- tai hillityn uskonnollisia tai sekulaareja.

Suomen historian tunnetuin itsemurhaisku lienee yhä se, kun Eugen Schauman ampui vuonna 1904 kenraalikuvernööri Bobrikovin ja itsensä.

Mikä oli Schaumanin motiivi? Pääsy taivaaseen? Ei. Bobrikovin saattaminen helvettiin? Ei. Schauman kirjoitti muutama päivä ennen murhan toteuttamista näin:

Vapaus on itse oma päämääränsä. Tietyin ja varsin pienin rajoituksin se on jokaisen ihmisen luovuttamaton etuoikeus, jota ei mikään ulkonainen mahti voi häneltä riistää. Ihmisellä ei ole oikeutta luopua siitä omalta osaltaan, vielä vähemmän lastensa puolesta. Vapaus on itsekunnioituksen perusta, ja ilman sitä suuri oppi ihmisen siveellisestä vastuusta olisi pelkkää valhetta ja petosta. Vapaus on pyhä asia ja vapaudenrakkaus sydämeemme syvään juurtunut luonnonvietti. Rakastatko maatasi? Hyvä, pidä mielessäsi Ibsenin sanat: "Vaikka antaisit kaiken, mutta et elämääsi, et ole antanut mitään".

Schaumanin teon taustalla oli ainakin nationalismi ja lisäksi mm. henkilökohtaisen elämän ongelmat (esim. se, että nainen, jota hän oli pitkään rakastanut, oli jättänyt hänet). Schaumanista tehtiin Suomen kansallissankari,ja häntä monet pitävät yhä yhtenä kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista. ("Suurin suomalainen" äänestyksessä hän tuli sijalle 34). Vasta viime vuosina on alettu puhua siitä, että Schaumanin teko oli terroriteko.

Millaisia johtopäätöksiä voidaan siis tehdä? Vaikuttaisi siltä, että usko kuolemanjälkeiseen elämään yksinään ei riitä itsemurhaiskuja selittäväksi tekijäksi. Itsemurhaiskuja tekevät niin kuolemanjälkeiseen elämään uskovat, kuin uskomattomatkin. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että jostain syystä itsemurhapommittajat eivät tunnu yleensä olevan tiettyjen uskontojen kannattajia (esim. kristinuskon). Toisaalta joissain toisissa yhteisöissä (mm. eräät islamislaistaustaiset yhteisöt) on muuhun maailman verrattuna paljon tällaista toimintaa. Moni itsemurhapommi-isku tuntuu olevan yhteydessä myös nationalistisen aatteen kannattamiseen. Koska kaikista nationalisteistakaan ei tule itsemurhapommittajia, selityksistä tulee vielä paljon monitahoisempia. Kun vahva nationalistinen aate yhdistyy sellaiseen kulttuuriin, ja sellaiseen moraaliseen ilmapiiriin, jossa itsemurhaiskut nähdään oikeutettuina, riski niihin kasvaa.
Jostain syystä kuitenkaan esimerkiksi kristityt kuolemanjälkeiseen elämään uskovat ihmiset eivät itsemurhaiskuja tunnu yleensä tekevän, kulttuuripiiristä riippumatta.

Matti Kamppinen ja Jumalan kompleksisuus

Dosentti Matti Kamppinen on kirjoittanut tuoreimpaan Tieteessä Tapahtuu-lehteen (No 5) kirja-arvostelun, jossa hän käsittelee Dawkinsin ja Harrisin tuoreita kirjoja. Kamppinen tuntuu olevan siinä määrin samoilla linjoilla näiden kirjoittajien kanssa, että on vaikeata erottaa, missä kohdin hän arvostelee, missä kohdin hän referoi kirjoja, ja missä kohdin hän esittää (näistä poikkeavia) omia näkökantojaan.

Joka tapauksessa Kamppinen antoi nyt minulle syyn tarkastella erästä viime vuosina jostain syystä varsin suosituiksi tullutta argumenttia. Kamppinen tuntuu kannattavan kyseisen argumentin pätevyyttä, mutta itse tulen jäljessä perustelemaan, miksi tämä "argumentti" on kuitenkin itse asiassa argumentaatiovirhe. Kamppinen kirjoittaa (väliotsikon "Kaikkien virhepäätelmien äiti eli perimmäinen Boeing 747" alla):

Kirjan luvussa 4 ”Why there almost certainly is no God” Dawkins tarjoaa perustelun sille, että jumalahypoteesi on kestämätön.

Argumentin innoittajana on ollut Fred Hoylen letkautus, jonka mukaan elämän synty maapallolla on yhtä epätodennäköistä kuin jos pyörremyrsky kulkisi romuttamon läpi ja tuloksena olisi toimiva Boeing 747. Kreationistit ovat tällä perusteella esittäneet, että elämä tarvitsee suunnittelijan, joko perinteisen luojajumalan tai sitten modernimpaan asuun puetun ID- eli Intelligent Design -suunnittelutoimiston, koska kompleksisuutta ei voi muuten syntyä. Dawkinsin vasta-argumentti on seuraava: Maailma jonka tunnemme on kompleksinen. Jos sen selittämiseksi postuloidaan kompleksinen olento, emme ole selittäneet mitään, vaan pelkästään siirtäneet selitettävän ilmiön yhtä askelta aikaisemmaksi. Selitys on samantapainen kuin lapsi voisi käyttää selittäessään näkökykyä: ihminen näkee koska pään sisällä on pieni ihminen, jolla on tarkka pieni silmä…

Luojajumala ja sen erilaiset sukulaisversiot ovat itse asiassa perimmäisiä Boeing 747 -koneita, niin epätodennäköisiä, ettei niitä voida postuloida. Vain luonnonvalinta tai sen kaltainen mekanistinen prosessi voi selittää kompleksisuuden synnyn ja olemassaolon. Jumalat ovat perimmäisiä Boeingeja koska niiden täytyy olla vähintään yhtä kompleksisia kuin selitettävät systeemit. Näin ollen jumalahypoteesi ei pidä paikkaansa. Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa.

Alkuun voisin huomauttaa siitä, että tämä argumentti ei tosiasiassa ole Dawkinsin keksimä, eikä edes Hoylen innoittamana syntynyt, vaan argumentti on vanha. Se löytyy myös monista viime vuosikymmeninä julkaistuista ateismia käsittelevistä kirjoista (1).

Kamppisen esittämänä argumentti eteni näin:

1) Maailmamme on kompleksinen
2) Kaiken kompleksisuuden synty vaatii selityksen
3) Jos maailmamme on luotu, selitys ei selitä mitään, koska selitys itsekin pitää selittää: ("emme ole selittäneet mitään, vaan pelkästään siirtäneet selitettävän ilmiön yhtä askelta aikaisemmaksi")
4)Jumalan (jolla "emme ole selittäneet mitään") täytyy olla vähintään yhtä kompleksinen kuin selitettävän systeemin
5) Koska Jumalan täytyy olla kompleksinen, hänen täytyy olla epätodennäköinen, eikä Jumala ole siksi mahdollinen

Johtopäätös: "Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa"

***

Miksi tämä argumentti on huono?

Ensinnäkin, kohta 4) voidaan kyseenalaistaa. Vaikka Dawkinsille ja Kamppiselle tuntuukin olevan ilmeistä, että Jumalan pitäisi olla kompleksinen, se ei ole kaikille yhtä ilmeistä. Käsite "kompleksisuus"(monimutkaisuus) omaa merkityksen sellaisissa konteksteissa, joissa on kyse monista osista koostuvasta rakenteesta. Epäselvää on kuitenkin se, mitä tarkoitetaan "kompleksisuudella" tai sen määrällä silloin, jos sanaa käytetään materiaan sitoutumattoman asian yhteydessä. Onkin kyseenalaistaa, mitä edes tarkoittaa väite "Jumala on kompleksinen". Jos väitteellä ei ole merkityssisältöä, kohdat 4) ja 5) voidaan tiputtaa argumentista pois merkityssisällyksettöminä.

Toisekseen, argumentti selityksen vaatimasta selityksestä perustuu käsitteen selittäminen kyseenalaiseen käyttöön. Jos esimerkiksi lääkäri havaitsee potilaalla olevan taudin syyksi viruksen, hänen ei tarvitse olla kykenevä selittämään viruksen syntyä, jotta hän olisi selittänyt jotain. Viruksen synty hänen pitäisi selittää, jos hän olisi selittämässä viruksen syntyä, mutta alkuperäisen selitysaiheen kannalta viruksen syntytapaa ei ole välttämätöntä tuntea ja tietää.

Toisin kuin dosentti Kamppinen väitti, vaikka lisäkysymyksiä selityksestä syntyisikin, ei tästä seuraa, että olisi niin, että selitys ei olisi voinut selittää mitään. Siten myös Kamppisen argumentin kohta 3) on pätemätön.

Yllä olevasta seuraa Kamppisen argumentin kumoutuminen.

***

Ps. "Argumenttia" olisi voitu kritisoida myös siitä, että se oletuksissaan epäoikeutetusti oletti johtopäätöksensä. Argumentissa oletettiin Jumalan olemassaolon todennäköisyyden olevan niin pienen, ettei Jumala ole mahdollinen. Kuitenkaan argumentissa ei arvioitu sitä, mikä on "luomattoman maailmankaikkeuden" synnyn todennäköisyys. Eli siis siitä, mikä on maailmankaikkeuden synnyn todennäköisyys ilman minkäänlaista luojaa. Kamppinen postuloi kuitenkin ajatustaan, että maailmankaikkeus on syntynyt ilman luojaa, näyttämättä, että sellainen vaihtoehto olisi ainakaan yhtään sen todennäköisempi, kuin maailmankaikkeuden synty Luojan vaikutuksesta.

(1) Esim. Smith, George: "Atheism: The Case Against God", julkaistu mm. teoksessa "An Anthology of Atheism and Rationalism", Prometheus Press, 1980.

Blogeja

En ole viime aikoina juuri tullut bloganneeksi. Tarkoitus olisi taas lähitulevaisuudessa ehtiä blogata vähän enemmänkin. Sitä odotellessa suosittelen tutustumaan muutamaan blogiin, joita linkkilistassani sivun vasemmassa laidassa ei ainakaan vielä ole ollut.

Prosthesis on kalvinilaisen machtin blogi. Hän on blogannut jo yli 1000 postausta, ja kirjoittanut blogissaan paljon mm. tieteenfilosofiaan, teknologianfilosofiaan, teologiaan, mediaan, argumentointiin, apologetiikkaan, uskonnonfilosofiaan, politiikkaan, luonnontieteisiin ja älykkääseen suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä.

Jjmarkan hiljattain aloittama blogi Syvenevän hämärän halki aamunkoittoon puolestaan käsittelee rationaalista ajattelua ja argumentointia, kristillisestä perspektiivistä. Jjmarkka tuntuu ottavan blogissaan kritiikin kohteeksi nyt erityisesti postmodernin ajattelun, sekä Raamatun tulkintaan liittyvät yli- ja alilyönnit.

Törmäsin hiljattain Emil Anton blogiin. Hän blogaa katolisesta apologetiikasta osoitteessa http://hyviauutisia.wordpress.com/. Tähän blogiin - ja sen argumentaation tasoon - en ole ehtinyt vielä juuri tutustua, mutta ainakin siellä käsiteltävät kysymykset vaikuttavat ensisilmäysten perusteella kiinnostavilta.

Οπτασια-blogissa puolestaan käsitellään paljon teologisia ja eettisiä kysymyksiä, ajatuksia herättelevällä tavalla asioita usein esittäen. Eräs esimerkki ainakin itselleni ajatuksia herättäneestä eettisestä blogauksesta löytyy täältä.

"Luonnollinen moraalitaju"

YLE uutisoi erästä tuoretta ihmisen eettiseen käyttäytymiseen liittyvää tutkimusta seuraavasti:

Koehenkilöille esitettiin joukko moraalisia valintatilanteita, joissa tehtäviä ratkaisuja piti pohtia. Osa oli helppoja, osa vaikeita. Helpoksi luokiteltiin esimerkiksi kysymys siitä, saako oman lapsensa hylätä koska sen hoitaminen on vaivalloista.

Vaikea tilanne oli puolestaan sellainen, missä olisi pitänyt tappaa läheinen ihminen, joka uhkasi tartuttaa aidsin mahdollisimman moneen viattomaan ihmiseen. Ihmisillä on vahva vastenmielisyys tappamiseen ja läheisen tappamisen ajatus on vielä vastenmielisempi, vaikka vastapainona olisi monen muun ihmisen hengen pelastaminen.

Helpoissa valinnoissa kaikki koehenkilöt, aivovauriosta riippumatta valitsivat samalla tavalla. Sen sijaan vaikeissa valinnoissa VMPC-potilaat erosivat muista radikaalisti. Heillä ei ollut vaikeuksia valita esimerkiksi läheisen tappamista muiden hyväksi. Toisin sanoen, heidän emotionaaliset reaktionsa olivat poikkeuksellisia. He eivät tunteneet empatiaa tai myötätuntoa vaikeissa valintatilanteissa.

Luettuani alkuperäisen raportin, minun täytyy todeta, että YLE:n siitä tekemä uutinen on huono. Ensinnäkään: tutkimuksessa ei puhuttu aidsista, vaan HIV:sta, toisekseen HIV:hen liittyvä kysymys ei koskenut tappamista, vaan allergisen kohtauksen aiheuttamista tälle (seurauksen ollessa se, että tämä joutuisi sairaalaan kahdeksi vuorokaudeksi). Tutkimuksessa oli kyllä esitetty useita tappamiseen liittyviä kysymyksiä, mutta YLE:n tiedeuutisessa oli jostain syystä tapahtunut sekaannus, koska uutisessa puhuttiin aidsin levittäjän tappamisesta. Siteeraan tutkimuksessa esitetyn tehtävän:

You are a waiter. You overhear one of your customers say that he is about to go to jail and that in his last forty-eight hours of freedom he plans to infect as many people as possible with HIV. You know him well enough to know that he is telling the truth and that he has access to many potential victims.
You happen to know that he has a very strong allergy to poppy seeds. If he eats even one he will go into convulsions and have to be hospitalized. for at least forty-eight hours.
Would you cause this man to have a serious allergy attack in order to prevent him from spreading HIV?

Tulos sinänsä kuitenkin oli se, mitä YLE uutisoi: VPMC-potilaat erosivat eettisten kysymysten ratkaisuissaan muista ihmisistä. Esim. tutkimuksessa käytettiin seuraavaa kysymystä:

You, your husband, and your four children are crossing a mountain range on your return journey to your homeland. You have inadvertently set up camp on a local clan’s sacred burial ground.
The leader of the clan says that according to the local laws, you and your family must be put to death. However, he will let yourself, your husband, and your three other children live if you yourself will kill your oldest son.
Would you kill your oldest son in order to save your husband and your other three children?

(En tiedä siitä, mikä yhteys on paperilla annetuilla vastauksilla käytännön toimintaan: epäilen, etteivät VPMC-potilaatkaan yleensä todellisuudessa olisi halukkaita tappamaan ketään, paperilla annetuista vastauksista huolimatta.)

Jätän nyt kuitenkin YLE:n uutisoinnin yksityiskohtiin liittyvien virheiden käsittelyn, ja siirryn pohdimaan sitä, mitä seurauksia tällaisilla tutkimuksilla on, jos ne pitävät paikkansa.

Tutkimukset herättävät nimittäin ajatuksia siitä, mihin moraalinsa voi ja kannattaa perustaa.

Eräs klassinen ohje etiikalle on ns. "kultainen sääntö" jonka ideana on, että toiselle tulee tehdä samoin kuin itselleen haluaa tehtävän.

Kuitenkin, jos kyseistä ohjetta käytettäisiin yksinään etiikan perustana, jouduttaisiin ongelmiin. Ohjehan yksinään oikeuttaisi esim. kuolemaa itselleen toivovan tappamaan muut ihmiset, mikäli hän tällöin tekisi muille niin kuin toivoisi itselleen tehtävän.

Ns. "luonnollinen moraalilaki": ajatus, että kaikilla ihmisillä on luontaisesti käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ja että tulee toimia lähimmäisensä parhaaksi, on katsottu osaksi luterilaista etiikkaa. (Eri kirkkokuntien ajattelu poikkeaa osin tässä kohdin.)

Ilmari Karimies kirjoittaa:

Suomalainen Luther-tutkimus, erityisesti Jorma Laulajan ja Antti Raunion tutkimukset kultaisesta säännöstä ovat osoittaneet, että Martti Lutherin etiikan keskuksessa on kultaisen säännön periaate, eli käsky tehdä lähimmäiselle se, minkä tahtoisi itselleen tehtävän. Luther pitää kultaista sääntöä luonnollisena moraalilakina, jonka kaikki ihmiset tuntevat, sillä Jumala kirjoittaa sen jatkuvasti eräänlaisena joka hetki tapahtuvana luomistekona jokaisen ihmisen sydämeen.

Blogaukseni alussa mainitsemani tutkimus (samoin kuin monet muutkin tutkimukset) näyttävät olevan kuitenkin ristiriidassa tämän tulkinnan kanssa. Eri ihmiset näyttävät kokevan eri asiat oikeiksi, ja eri asiat vääriksi. Esim. alussa mainitussa tutkimuksessa osa koehenkilöistä halusi tappaa lähimmäisensä, osa ei. Eivätkö kaikki edes pidä oikeana lähimmäiselleen samoin tekemistä, kuin itselle pitäisi tehdä?

Esitän yhden kysymyksen pohdittavaksi:

Voiko etiikkaa perustaa vain siihen, mikä itsestä tuntuu oikealta?

A DEFENSE OF ALVIN PLANTINGA’S EVOLUTIONARY ARGUMENT AGAINST NATURALISM

Troy M. Nunley

May 2005
University of Missouri-Columbia
Dr. Jonathan Kvanvig, Dissertation Supervisor

ABSRACT

Alvin Plantinga argues that naturalism it is irrational for a reflective person to hold to the doctrine of naturalism. If naturalism is true, some evolutionary doctrine must also be true and our evolutionary history must be accounted for in terms of only random mutation and natural selection. The probability of our being reliable cognitive agents given these origins is low or, at best, inscrutable. But it cannot reasonably be thought to be high. Consequently, the naturalist cannot reasonably hold to the belief that they are reliable cognitive agents. And since the reliability of their cognitive apparatus has been called into such grave question, naturalists are rationally bound to dismiss any belief accepted on the basis of trust in that apparatus. Specifically, to the extent that the naturalist is rational, they will give up their belief in naturalism.

In this dissertation, I explicate and defend Plantinga’s attack on philosophical naturalism. My thesis is that it has survived all the current attacks available in the literature.

More

The Dawkins Delusion

Hiljattain julkaisin tässä blogissa David Andersonin tekstin "Onko Dawkins olemassa?". Nyt joku on paljolti samoihin ideoihin perustuen tehnyt aiheesta audiovisuaalisemman parodian. Se on nähtävissä tästä.

Tämä video on siis kuitenkin tarjolla vain englanniksi.

HS.Tiede

Helsingin Sanomien Tiede-blogissa julkaistiin taannoin blogaus, jossa tiedetoimittajana toimiva Marko Hamilo kirjoitti mm. näin:

Matka kohti elämänmuutosta ja paranemista

8. 1. 2007 kello 16:05 Marko Hamilo

Pistäydyin Hiltusen antikvariaatissa. Uutuushyllyllä huomioni kiinnitti riemastuttava parodiakirja Matka kohti elämänmuutosta ja paranemista. Kirjoittaja oli muka parantunut “koripallon kokoisesta” kasvaimesta kohdussaan syömällä tuoreravintoa ja parantavia yrttejä. Tällaista satiiria vaihtoehtohoidoista olikin kaivattu!

Selailin kirjaa vähän pitemmälle, ja riemastus vaihtui pettymykseksi. Eihän kyseessä ollutkaan mikään Pahkasika-tyylinen parodia. Ihan vain tavanomainen WSOY:n julkaisema huuhaa-kirja, joka “on auttanut jo tuhansia ihmisiä vapautumaan riippuvuuksista, masennuksesta, huonosta itsetunnosta sekä kroonisista sairauksista”. Piti kuitenkin varmistaa - “koripallon kokoinen” kasvain kuulostaa jo niin paksulta, että josko sittenkin kirja olisi luokiteltu huumoriosastolle.

Ei ollut. Brandon Baysin Matka kohti elämänmuutosta ja paranemistalöytyi WSOY:n sivuilta kategorian tietokirjat alakategoriasta Tiede.

Minä vastasin kyseisessä blogissa kyseiseen blogaukseen. Koko vastaukseni on ainakin vielä luettavissa välimuistista täällä. Sanoin siksi "ainakin vielä", että Helsingin Sanomien Tiede-blogista kyseinen blogaus on näköjään nyt kokonaan poistettu. Hamilo kritisoi (nyttemmin poistetussa) blogauksessaan tapaa, jolla WSOY luokittelee kirjansa. Kyseisen blogauksen poiston syy voisi olla joko siinä, että SanomaWSOY-konsernin sisällä ei ole pidetty kyseisestä WSOY-kritiikistä, tai(/ja) sitten Hamilolle kirjoittamassani vastauksessa. Epäilin nimittäin tiedetoimittaja Hamilon itsensä esittäneen huuhaa-väitteitä. Siteeraan vastauksestani tähän sen pätkän, joka liittyi yllä siteerattuun Hamilon tekstiin.

Toimittaja Hamilo kertoi että hänelle oli nähtyään kirjan “Matka kohti elämänmuutosta ja paranemista” antikvariaatissa tullut jostain yllättäen mieleen tarkistaa, onko WSOY luokitellut kirjan huumoriluokkaan nettisivuillaan. Tiedetoimittaja Hamilon kertoma tarina on kuitenkin epäuskottava. Ei vähiten siksi, että - kuten WSOY:n sivustolla käyvä huomaa - WSOY:n sivustolla ei ole huumoriluokkaa. Siksi tarina, jonka mukaan toimittaja Hamilolle tuli jostain mieleen tarkistaa, onko kirja WSOY:n sivustolla huumoriluokassa, ei kuulosta kovin uskottavalta.

Epäilenkin, että on käynyt niin, että joko toimittaja Hamilo on itse tullut huomanneeksi, että kyseinen kirja oli Tiede-otsakkeen alla, tai sitten joku on vinkannut tiedetoimittaja Hamilolle asiasta. Ja että siten tiedetoimittaja Hamilon tarina siitä, että hänen “piti kuitenkin varmistaa… josko sittenkin kirja olisi luokiteltu huumoriosastolle” on Hamilon itsensä keksimä huuhaa-versio asioiden todellisesta kulusta.

Tiedetoimittaja Marko Hamilo, kävikö kyseisen kirjan luokitus ilmi siten, kuin minä epäilin, vaiko niin kuin sinä asiasta kerroit?

Vastaus esittämääni kysymykseen oli koko blogauksen poisto.
Poistamisen voi itse kukin havaita yrittämällä klikata tätä linkkiä.

Onko Dawkins olemassa?

[Richard Dawkins on ehkä maailman tunnetuin ateisti. Hän kirjoitti taannoin kirjan "God Delusion" ("Jumala-harha"), jossa hän pyrki osoittamaan, että Jumalan olemassaoloon ei kannata uskoa. Mutta kannattaako Dawkinsin omaan olemassaoloonkaan uskoa? Jäljessä seuraa David Andersonin kirjoittama humoristinen artikkeli, jossa asiaa pohditaan pilke silmäkulmassa. Artikkeli on luettavissa englanniksi täällä.
Lisäys: Tekstiversion lisäksi tämän tarinan pohjalta on kehitelty myös ääntä ja kuvaa sisältävä nauha, joka on nähtävissä täällä.]

Alku

Lukiessani kirjaa “"God Delusion" eräs kysymys tuli mieleeni: onko Richard Dawkins olemassa?

Koska olen tieteellistä ajattelua harjoittava rationaalinen ihminen, päätin olla hyväksymättä mitään vanhaa teoriaa tästä kysymyksestä. Jos Richard Dawkins on olemassa, minun pitäisi löytää todistusaineistoa hänen olemassaololleen. Muilla on heidän omat taikauskoiset kuvitelmansa, jotka perustuvat kuka-tietää-mihin, mutta minä luotan vain kokeellisiin luonnontieteisiin. Jos Dawkins on olemassa, miksei hän ole näyttäytynyt minulle?

Mitä tapahtui seuraavaksi?

Kun olin pohtinut tätä, eräs mies, jolla oli hassu suippolakki päässään, tuli huoneeseen, ja alkoi puhua minulle.

Hän alkoi dogmaattisesti väittää monia asioita. Kuulemma oli ilmeistä ja itsestäänselvää, että Dawkins on olemassa. Eikö minulla ollut hänen kirjansa kädessänikin? Eikö kirjan kannessa lukenutkin “Dawkins” ja kirjan joka sivu ollut täynnä jälkiä tämän ajattelusta? Jos halusin nähdä todistusaineistoa Dawkinsista, eikö sitä voinut löytää tästä paksusta kirjasta? Mikä voisi olla riittävä syy sellaiselle kirjalle, jos ei Dawkins? Vaihtoehdot olivat uskomattomia. Ne vaativat enemmän uskoa, kuin se, että yksinkertaisesti hyväksyisi sivujen olevan Dawkinsin työtä.

Sisään astuu asiantuntija

Pohtiessani tätä ajatusta sisään astui mies, jolla oli valkotakki yllään. Hän hymyili lämpimästi, ja näytti minulle paperia, jossa oli paljon kirjaimia, ja alkoi sitten puhua. Hän kiinnitti huomioni lukuisiin kiistattomiin tosiasioihin. Kirja, joka minulla oli kädessäni, koostui sivuista. Sivujen puolestaan voitiin osoittaa olevan paperia, jota puolestaan saadaan tehtyä sellusta. Paperin päällä oli pieniä täpliä, järjestäytyneenä eräänlaiseksi koodiksi. Täplät koostuivat musteesta, jota puolestaan voitiin valmistaa tietyistä kemikaaleista. Kirja olikin mahdollista selittää, ja hän oli selittänyt sen.

Valkotakkinen mies oli tehnyt minuun vaikutuksen, sillä hän ei viitannut epävarmoihin teorioihin, eikä arveluttaviin päätelmiin. Se mitä hän puhui oli selvästi totta. Pystyin omin silmin havaitsemaan sen, mistä hän puhui! Kirjalle oli ilmeinen selitys, ja tähän selitykseen ei tarvittu maagisia teorioita, joissa Dawkinsista tehtäisiin sen tekijä. Lisäksi, teoriat Dawkinsin olemassaolosta olivat syynä suureen määrään vääryyttä. Ympäri internetiä oli löydettävissä loogisia virheitä, karikatyyrejä, vertauksia lasten pahoinpitelyyn ja kaikenlaista pahaa – kaikki esitettynä Dawkinsin nimissä! Jos Dawkins olisi olemassa, hänellä olisi paljon vastattavaa.

Ensimmäisenä tullut mies kuitenkin vastusti. Olin – hänen mukaansa – kieltämässä sitä, mikä oli itseestään selvää. Jos Dawkinsia ei olisi ollut, sitten kirjaakaan ei olisi ollut. Kirja oli hänen tekoaan, ja oli täynnä merkkejä Dawkinsin luonteesta, temperamentista ja ideoista, jotka olivat joka sivulla esillä. Jos etsin evidenssiä Dawkinsista, se oli nähtävissä suoraan edessäni.

Kaikki helposti selitetty

Mutta nytpä tiesinkin, että tämän vanhan hassuhattuisen miehen puhe oli puhdasta taikauskoa. Pystyin näkemään, että kirjassa oli kyse yksinkertaisesti vain 26 (tai suomen kielessä 28) kirjaimen järjestelystä. Totta puhuakseni - en ymmärtänyt kansikuvaa hyvin - mutta se ei tarkoita, että pitäisi turvautua selityksissä minkäänlaiseen Dawkinsiin. Niin toimiminen olisi vain vetoamista “aukkojen Dawkinsiin”- Dawkinsiin, joka katoaisi kun tieteellinen tutkimus etenee.

Käytyäni kirjahyllyni läpi, ja tehtyäni tutkimusta Internetissä, kykenin havaitsemaan että kirja sisälsi ajatuksia ja argumentteja jotka eivät olleet ainutlaatuisia – kirja oli vain sekoitus asioista, jotka oli sanottu jo tuhansia kertoja menneisyydessä. Siten oli selvää, että kirja oli syntynyt polveutumalla puhtaasti luonnollisella ja epä-älyllisellä prosessilla. Vähän a,e,i,o ja u-kirjainten liikkumista – ja kappaleiden siirtymistä. Jonkin argumentin korvautumista toisella argumentilla. Argumentit kehittyvät primitiivisemmistä muodoistaan, kunhan vain on riiittävästi aikaa. Hattu-mies oli selvästi jonkinlainen fundamentalisti, joka erärationaalisesti uskoi että Dawkins olisi olemassa. Jos sellaisten ihmisten annetaan esittää argumenttejaan, tällöin terve logiikka osoittaa, että me kaikki kuolemme parrakkaiden hullujen miesten toimesta, ja voidaan perustellusti todeta, että maailma on menossa Dawkinsokratiaan. Aloin pohtia, että jopa ajatus koko Dawkinsista voi olla vaarallinen.

Uusi huijaus

Tässä vaiheessa eräs uusi mies tuli jostain huoneeseen. Hän käytti laseja ja näytti suoraan sanottuna nörtiltä. Hän kiinnitti huomioni mm. a,e,i,o, ja u-kirjaimiin. Hän todistaisi, niin hän sanoi, että ne eivät olleet sattumalta syntyneitä, vaan että ne olivat järjestyneet tietyllä tavalla. Vähän kirjaimia, yhteenlaitettuina, merkityksellisenä kompleksisena koodina, jotka ovat muodostuneet sivistyneiltä vaikuttaviksi argumenteiksi. Se, niin hän väitti, on selvä merkki älykkyydestä. Kirja ei ollut sattumalta polveutunut edellisestä kirjasta, koska kirjaimien satunnainen muuntelu johtaisi siihen, että kirjasta tulee siansaksaa. Tietoinen suunnittelu oli ilmeistä kirjassa, ja tiede ja järkikin todistivat sen. Lisäksi, eräiden argumenteista, jotka minä näin tarpeettomiksi ja merkiksi älykkyyden puuttumisesta, voitaisiinkin näyttää olevan tarkoituksellisia.

Kun nörtti oli sanonut tämän, valkotakkinen mies alkoi taas puhua. Tämä nörtti - hän sanoi - käyttää omituista hattua. Siksi hänellä ei ole sen enempää sanottavaa kuin toisellakaan hassun hatun omaavalla miehellä, ja siksi häntä ei kannata ottaa huomioon. Tämän valkoinen takki on vain tekaistu, sillä eihän kukaan valkotakkinen käytä hassua hattua. Lisäksi, minä voisin kysyä, että kenen älykkyys koodin takana oli. Todennäköisesti hassuhattuinen olisi vain väittänyt, että Dawkinsin. Mutta tämän olemassaolostahan ei olla esitetty evidenssiä, joten vastaus olisi ollut kelvoton.

Hassuhattu smokissa!

Kun katselin kolmannen miehen laseja, ne alkoivat näyttää minusta oudoilta. Ja valkotakki-argumentti kuulosti vakuuttavalta. Tämä puhe älykkyydestä oli selvästikin huonosti naamioitu “dawkinstekisen”-teesi. Jos Dawkins suunnitteli kirjan, kuka suunnitteli Dawkinsin? Siten – ongelma vain siirtyy – eikä ratkea. Kukaan ei kyennyt selittämään, kuka oli Dawkinsista vastuussa.

Nörtti vastusti ja väitti, että hän käyttää tiedettä älykkyyden tunnistamisessa. Hänen tieteensä - hän sanoi - olisi pätevää riippumatta siitä, oliko kirjoittaja Dawkins. Eikä sitä voitaisi kieltää käyttäen filosofiaa ja viisastellen. Mutta sellainen protesti selvästi rikkoi periaatteitani vastaan, jotka erottelevat selvästi uskon tietämisestä. Lisäksi - kun pohdin kirjaa – kykenin näkemään lukuisia loogisia virheitä, argumentteja jotka osoittautuivat lähinnä mielipideväittämiksi, ja sellaista. Jos jonkinlainen äly oli kirjan takana, se oli selvästikin huono! Siten käyttäen suuria rationaalisen ajattelun voimavarojani päättelin, että älykkyydestä ei ollut evidenssiä lainkaan.

Päätelmä

Richad Dawkins ei ole olemassa. En ole koskaan nähnyt häntä. Tiede kykenee täysin selittämään kirjan, jonka on väitetty olevan Dawkinsin kirjoittama. Se on vain kokoelma onnekkaasti järjestäytyneitä kirjaimia (a,b,c...) jotka ovat rekombinoituneet aiemmista versioista. On aakkosia, lorukirja ja kirja “God Delusion”. Näistä primitiivisin voidaan erottaa. Linkit näiden välillä saattavat vielä puuttua, mutta Tiede tulee saamaan ne selville millä hetkellä hyvänsä. Jokainen, joka epäilee tätä tosiasiaa joko valehtelee, on hullu tai tyhmä (tai vitsailee).

Ratkaistuani tämän tapauksen, onnittelen itseäni terävästä kyvystäni käyttää logiikkaa ja järkeä. Lounaan jälkeen minulla on uusi kysymys pohdittavana...

olenko minä olemassa?

"Evankelis-luterilaisella kirkolla ei tietenkään ole virallista Darwin-kantaa"

Kirjoitin muutama kuukausi sitten evankelisluterilaisen kirkon suhteesta evoluutio-kysymyksiin parissakin postauksessani. Sittemmin laitoin kysymykseni Kotimaa-lehden internetsivustolla olevalle keskustelualueelle. Kysymykseni kuului:

"Minkälaiset evoluutiotulkinnat EIVÄT OLE ja minkälaiset taasen OVAT Suomen evankelisluterilaisen kirkon kannan mukaan yhteensopivia kristillisen uskon kanssa?"

En tiedä, onko Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala nähnyt ja lukenut kysymykseni. Hän kuitenkin joka tapauksessa esittää vastauksen kysymykseeni. Piispa Pihkalan vastaus kuuluu näin:

"Evankelisluterilaisella kirkolla ei tietenkään ole virallista Darwin-kantaa. Jäsenistössä kyllä on kehitysopista ja sen tulkinnasta erilaisia mielipiteitä."
(Aamulehti, 22.12.2006)

Piispa Pihkalan mukaan luterilaisella kirkolla ei siis ole virallista Darwin-kantaa. Pihkala siten vahvistaa aiempaan blogaukseeni kirjaamani havainnot.