5 kulmaa kosmologiaan

TV:ssä on ilmeisesti alkanut jokin uusi maailmankatsomuksista keskusteleva sarja. Sarjassa ennakkotietojen mukaan Esko Valtaoja kutsuu ihmisiä studioon keskustelemaan kanssaan "olemassaolon perimmäisistä kysymyksistä". Olen nähnyt ohjelman markkinointia paitsi "maallisissa", myös etenkin monissa kristillisissä medioissa (mm. Kotimaa-lehti, Sana-lehti). Kun näin ohjelmaa mainostettavan myös Pasi Turusen blogissa, ajattelin kirjoittaa itsekin jotain aihetta sivuten. Ohjelmaa en ole nähnyt, mutta kommentoin TV-maailmassa aiheesta olleen Valtaojan haastattelun perusteella.

TV-maailmassa kerrotaan, että ohjelmassa keskustelemassa olevat "Vieraat edustavat erilaisia maailmankatsomuksia". Ensimmäisessä ja viimeisessä ohjelmassa vieraina on kaksi henkilöä: Kari Enqvist ja Matti Kamppinen (jonka esittämien [tai toistamien] argumenttien tasoa kyseenalaistin aiemmin tänä vuonna). YLE:n sivuston mukaan ensimmäisen ohjelman aiheena oli tällainen: "Miksi tiedämme, että universumi syntyi alkuräjähdyksessä? Mitä arvoja tiede tarjoaa maailmankuvalle?" Kamppinen ja Enqvist ovat molemmat ateisteja. Ohjelman "isäntä" Valtaoja on puolestaan agnostikko. Ohjelman ensimmäisen osan keskustelijat vaihtelevat siis kannoissaan suhteessa Jumalaan: osa uskoo, että Jumalaa ei ole. Ja osa ei usko, että Jumalaa on. Tällaisella porukalla ohjelmassa ennakkotietojen mukaan sitten on mm. pohdittu sitä, miksi ihmiset uskovat Jumalaan, ja "mitä arvoja tiede tarjoaa maailmankuvalle". Toki Kamppinen ja kumppanit varmaan eroavat monissa näkemyksissään, mutta hieman ihmetyttää se, ettei siitä keskustelemaan, miksi ihmiset uskovat mm. kuolemanjälkeiseen elämään, ole otettu (taaskaan) yhtään teistiä, joka kykenisi rationaalisesti pohtimaan samaa kysymystä, ja myös sitä, miksi maailmassa on ateisteja. Jälkimmäistä kysymystä harvemmin missään käsitellään. Vaikka "uskontotieteilijöitä" kiinnostaa yleensä kysymys, miksi ihmiset uskovat Jumalaan, aika harvaa heistä tuntuu kiinnostavan se, miksi jotkut ihmiset ovat ateisteja tai agnostikkoja. Ehkä minun pitää itse ottaa asia aiheeksi vaikka jossain tulevassa blogauksessani.

TV-maailmassa olleessa Valtaojan haastattelussa yksi asia pisti erityisesti silmään. Ensin Valtaoja toteaa, että:

"Usein valitetaan tutkijoiden olevan kaikkitietävän varmoja asiastaan, mutta juuri tutkija tietää, että todellinen varmuus on vähäistä. Meillä on vain enemmän tai vähemmän toimivia malleja todellisuudesta. Kärjistetysti kukaan ei ole onnistunut todistamaan, että todellisuus on olemassa."
(lihavointi lisätty)

Olen osittain samaa mieltä. Suuri osa tutkijoista tietää tutkimuksiin ja niiden tuloksiin liittyvät epävarmuustekijät. Toisaalta tiedän myös, että osa tutkijoista - kuten ihmisistä yleensäkin - on todella varmoja siitä, että on itse oikeassa. Tutkijoiksi taitaa valikoitua itse asiassa keskimääräistä väestöä enemmän omasta mielestään "oikeassa olijoita". Tietynlaista itsevarmuutta tarvitaan yleensä tutkijan tehtävissä, jotta saa tutkimusohjelmansa vietyä läpi ja rahoituksen siihen. Merkittävät tutkimustulokset ovat välillä seuraus vuosien turhalta vaikuttaneesta, "tuloksettomasta" työstä. Oman pään pitäminen ja tutkimuksen läpi vieminen ympäristön sitä kritisoidessakin on ollut monen innovaation edellytys. Väärässä olemistaan aika harvoin tutkija julkisesti myöntää. Osa taasen haluaa korostaa sitä, kuinka väärässä aiemmin oli, ja että todistusaineiston pakottamana edustaa nyt sitä kantaa, mitä edustaa. Aiemmin väärässä olemisen ilmoittaminen - jos se tehdään - tehdäänkin mielellään siten, että esitetään asia siinä valossa, että on ollut (itse) objektiivinen, kuten tutkijoiden pitäisi erään yleisen ihanteen mukaan olla.

Vaikka Valtaoja kertoi siis juuri tutkijoiden tietävän, että "todellinen varmuus on vähäistä". samalla sivulla, joitakin rivejä ylempänä Valtaoja on kuitenkin kertonut yhden perimmäisistä kysymyksistä olevan sen, "onko kaikki todellakin sattumaa". Valtaoja kertoi lehdessä sitaattimerkkien välissä vastauksenaan tällaista:

"Evoluutiobiologit ovat lähes varmoja kehitysprosessin sattumanvaraisuudesta."
(lihavointi lisätty)

Mitenköhän tutkijat voivat olla "lähes varmoja" sattumanvaraisuudesta? Todellista varmuuttahan ei pitänyt Valtaojan mukaan tutkijoilla edes juuri olla.

Asiaan saattaa vaikuttaa se, että (ainakin tämän tutkimuksen mukaan) ehkä vain noin 7 prosenttia evoluutiobiologeista on teistejä. Tutkimuksen mukaan selvä enemmistö evoluutiobiologeista on "vahvasti materialistisia" maailmankatsomukseltaan ("strongly materialists and monists").



Kuvassa evoluutiobiologien vastausjakaumia esitettyihin kysymyksiin.

Paitsi, että evoluutiobiologien ammattikunta on keskimääräistä väestöä selvästi ateistisempaa, joukossa on muutenkin keskimääräistä väestöä selvästi enemmän uskontovastaisempia yksilöitä: siis sellaisia, jotka eivät halua muidenkaan ihmisten olevan uskonnollisia ihmisiä.

Tuleeko varmuus maailman tapahtumien sattumanvaraisuudesta tutkimustuloksena, vaiko ennemminkin seurauksena näiden tutkijoiden maailmankatsomuksesta?

Ilmeisesti jälkimmäisestä, koska sattuma-väitettä jonkin tapahtuman juurisyynä ei välttämättä voi edes testata... oikeastaan vaikuttaisi siltä, että on mahdollista todentaa vain se, että jokin EI ole sattumaa. Tämä osoitus voidaan tehdä esimerkiksi osoittamalla jokin tapahtuma/asia suunnitelluksi tai tarkoitukselliseksi (mikä sekään ei ole mahdollista aina kaikissa niissä tilanteissa, joissa tapahtuma/asia on oikeasti ollut suunniteltu). Niissä tapauksissa, joissa sattuman vastakohtaa ei kyetä riittäväksi katsotulla varmuudella osoittamaan vallitsevaksi asiantilaksi, ihmiset oman maailmankatsomuksensa puitteissa päättävät, pitävätkö jotain asiaa tarkoituksellisena vai sattumana. Ateistinen maailmankuva ohjaa tällaisissa tapauksissa mieltämään asiat herkemmin sattumaksi, kuin kristilllinen maailmankuva. Kaikki kristityt eivät usko aitoa sattumaa välttämättä olevan lainkaan.

Metafyysinen sattuma-väite ei ole kokeellisen evoluutiobiologisen tutkimuksen tulos, vaan monen tutkijan maailmankatsomuksellinen lähtökohta. Sama tutkimusdata voidaan tulkita myös toisin. Ihminen on taitava huijaamaan paitsi muita, myös itseään. Ihminen voi nähdä suunnitelmallisuutta maailmassa, mutta hän voi olla myöskin sitä näkemättä, jos niin haluaa.

Ps. Mainitsemisen arvoista lienee todeta (kun sanoilla kerta on historialliset taustansa), että sana kosmologia on lainasana kreikan kielestä, ja tarkoittaa suoraan käännettynä oppia järjestyksestä. Ei siis oppia järjestymättömyydestä, saati sattumasta...