maanantaina, tammikuuta 25, 2010

Uusateismin ”uskontunnustus”

Luin taannoin Jussi K. Niemelän ja hiljattain edesmenneen Tapani Hietaniemen kirjoittaman kirjoituksen Uusateismin ”uskontunnustus” (Kanava 2/09). Siinä he kritisoivat Helsingin piispa Huovisen aiempaa kirjoitusta Kanava-lehdessä (9/2008). En itsekään katsonut piispa Huovisen kirjoituksen edustaneen hänen kirjoittamiensa tekstien parhaimmistoa. Niemelän ja Hietaniemen kritiikki oli välillä siinä määrin erikoista, että ajattelin käsitellä heidän puheenvuoronsa joitakin kohtia tässä.

Esitetyn kritiikin ytimessä oli Huovisen näkemys, jonka mukaan Jumalan olemassaolo ei ole tieteellisesti todistettavissa oleva kysymys ja jonka mukaan uskonnolla ja tieteellä on omat alueensa. Niemelä ja Hietaniemi kirjoittavat:

Huovinen toteaa, että ”filosofiassa ja teologiassa kysymystä Jumalan olemassaolosta ei yleensä lueta luonnontieteiden alaan. Luonnontieteet tutkivat materiaalista ja verifioitavissa olevaa todellisuutta. Niiden luonteeseen ei kuulu ottaa kantaa ns. tuonpuoleisiin asioihin, joihin metafysiikka ja kysymys Jumalasta kuuluvat.”

Juuri tässä on perusvirhe. Aina, kun uskonto tai oikeastaan uskova henkilö – tai oikeastaan kuka tahansa henkilö – esittää maailmankaikkeuden tosiasioihin liittyvän sisällöllisen väitteen Jumalasta, on se hypoteesina testattavissa kuten mikä tahansa mitä tahansa oliota koskeva näkemys.
Pysähdyin tässä kohdassa ja luin uudelleen: kirjoittajat siis väittävät, että aina kun esitetään maailmankaikkeuden tosiasioihin liittyvä sisällöllinen väite Jumalasta, on se heidän mukaansa automaattisesti testattavissa kuten mikä tahansa mitä tahansa oliota koskeva näkemys. Mitään perustelua tälle väitteelle ei kuitenkaan esitetty. Itse väitän, että maailmankaikkeuden tosiasioihin liittyvät, Jumalaa koskevat väitteet eivät ole automaattisesti testattavissa kuten mitä tahansa oliota koskevat väitteet. Syynä on se, ettei Jumala ole samanlainen kuin "mikä tahansa olio". Myöskään mitä tahansa oliota koskevat väitteet eivät ole testattavissa kuten mitä tahansa oliota koskevat näkemykset (testausmahdollisuudet riippuvat olennosta ja sen vaikutuksista, eivätkä ole kaikkien olentojen kohdalla muutenkaan samanlaiset). Mikroskoopin eteen saatavissa olevien olentojen testaus on hyvin toisenlaista kuin niiden, joita ei mikroskoopin alle saa.
Moraalisuuteemme liittyen piispa Huovinen syyttää ateisteja erinäisistä moraalittomista silmänkääntötempuista, joista hän itsekään ei ole vapaa. On tietenkin selvää, että kirjoittaja pyrkii retorisesti vakuuttamaan lukijansa sanomistensa laadusta ja perusteista. On kuitenkin tarkasteltava argumentteja – ei retorisia temppuja. On kritisoitava väitteitä, ei väitteiden esittäjää.

Esimerkkinä todettakoon, miten piispa kirjoituksessaan väittää, ettei Dawkins teoksessaan osoittaisi ”samaa nöyryyttä puhuessaan itse luonnontieteellisistä teorioista”. Mutta Dawkinshan osoittaa juuri tätä teoksessaan, kuvatessaan tieteellisen metodin sekä tiedon eroa dogmaattiseen uskoon!
Jos tarkkoja ollaan, sitaatteihin piispan nimiin laitetut sanat olivat kylläkin Huovisen oman tekstin mukaan McGrathin väite, jota hän referoi. Piispa Huovinen kritisoi kirjoituksessaan Dawkinsia siitä, että tämä esittää uskonnoista karikatyyrisen kuvan. Huovinen kirjoittaa:

Arvostellessaan uskontoa – erityisesti kristinuskoa – Dawkins kertoo lukuisia anekdootteja kieroutuneista uskonnollisuuden muodoista. Nämä esimerkit hän esittelee ikään kuin ne kuvaisivat sitä, minkälaista tavanomainen uskonnollinen elämä on. McGrath kiinnittää huomiota tähän retoriikkaan: sen avulla Dawkins saa uskonnon näyttämään vastenmieliseltä, jolloin sen torjuminenkin on helpompaa. Hän ei edes yritä tehdä oikeutta arvostelunsa kohteelle, vaan turvautuu karikatyyreihin.

Mahdollisesti tätä Niemelä ja Hietaniemi pitivät "moraalittomana silmänkääntötemppuna". Retoriikkaa ja argumentteja ei voida kuitenkaan aina erottaa täysin toisistaan. Esimerkiksi Dawkins väittää, että uskonnot ovat vaarallisia. Tämä väite tukeutuu Dawkinsin retoriikkaan, jossa nostetaan esiin (lähinnä vain) sellaisia uskonnollisuuden muotoja, jotka Dawkins kokee negatiivisiksi. Jos argumentti muodostettaisiin loogisesti, voitaisiin ehkä päätellä, että on olemassa sellaisia uskonnollisuuden muotoja, jotka ovat (Dawkinsin kannattamien eettisten normien) vaarallisia tai haitallisia. Vastaavalla tavalla voidaan joitakin mustia lampaita näkemällä päätellä, että on olemassa (joitakin) mustia lampaita. Dawkins ei kuitenkaan tyydy väittämään, että olisi olemassa vain joitakin vaarallisia uskonnollisuuden muotoja, vaan hän väittää että (kaikki) uskonnollisuus on vaarallista. Loogisesti ajateltuna tämä on samantapainen argumentti kuin esittää, että mustien lampaiden olemassaolo osoittaisi kaikkien lampaiden olevan mustia. Kyseessä on siis argumentaatiovirhe.

Niemelä ja Hietaniemi jatkavat:
Tästä Huovinen siirtyy suoraan hyökkäykseen: ”Vaikka väkivallantekijät voivatkin perustella toimintansa uskonnollisilla perinteillä ja löytää niistä inspiraatiota, tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uskonnot olisivat lähtökohtaisesti sen väkivaltaisempia kuin ihminen yleensä.”

Olemme tästä jyrkästi eri mieltä. Yleensä pahat ihmiset, riippumatta maailmankatsomuksestaan, tekevät pahoja tekoja ja hyvät ihmiset hyviä tekoja. Voimakkaat uskonnon muodot sen sijaan saavat myös hyvät ihmiset tekemään pahoja tekoja, vaikkapa lentämään pilvenpiirtäjää päin huutaen ”Jumala on suuri
Jouduin taas lukemaan moneen kertaan. Kirjoittajat kirjoittivat siis: "Yleensä pahat ihmiset, riippumatta maailmankatsomuksestaan, tekevät pahoja tekoja ja hyvät ihmiset hyviä tekoja." Minulla ei ole tietoa, mihin tietoon tämä väite perustuu. Ainakaan tieteellistä perustaa en tiedä tällaisella väitteellä olevan. Tiedän kyllä ateistifyysikko Steven Weinbergin esittäneen lähes sanasta sanaan tämän samaisen väitteen, mutta hänkään ei ole esittänyt mitään tieteellistä evidenssiä tälle ihmisen käyttäytymistä koskevalle väitteelle. "Hyvä ihminen" - "paha ihminen" -kaksijaon määritelmiäkään en tunne, enkä sitäkään tiedä, miten testataan tekevätkö hyvät ihmiset hyviä tekoja ja pahat pahoja tekoja (paitsi jos asia määritellään kehäisesti niin, että "hyvä ihminen" on (vain?) hyviä tekoja tekevä ihminen ja "paha ihminen" (vain?) pahoja tekoja tekevä; itse luulisin kyllä, ettei kukaan ihminen tee vain hyviä tai pahoja tekoja). Toisekseen, jo ajatus että (vain) uskonnollisuus jotenkin muuttaisi (ja vain "hyvästä" "pahaksi") on outo. Esimerkiksi moni rikollinen on lopettanut rikosten tekemisen kristityksi kääntymisen myötä. Maailmankatsomuksilla tiedetään olevan vaikutusta siihen, mitä ihmiset pitävät hyvänä ja mitä eivät. Ja sillä on taas vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen, samoin kuin kulttuurilla, kasvatuksella, perimällä ja monilla muilla asioillakin.

Mutta havaitsen Niemelän ja Hietaniemen harjoittavan tässä juuri sitä, mikä jo edellä todettiin päättelyvirheeksi: esittävän, että "voimakkaat uskonnon muodot" ovat itsemurhaiskujen syy. He eivät rajaa syytöstään joihinkin Islamin muotoihin, vaan yleistävät samantien väitteensä muotoon "voimakkaat uskonnon muodot".

Kuitenkin Suomessakin on monia "voimakkaita uskonnon muotoja", mutta itsemurhaiskujen tekijät eivät ole tavanneet olla uskonnollistaustaisia. Itse asiassa esimerkiksi molemmat kuuluisiksi tulleet suomalaiset koulusurmaajat ovat olleet vakaumukseltaan oman kertomansa mukaan ateisteja. En toki väitä, että kaikki ateistit olisivat itsemurhaiskujen tekijöitä. Mutta haluan sanoa, että itsemurhaiskuja voivat tehdä myös jotkut uskonnollisuutta vastaan olevat ja Jumalaan välinpitämättömästi suhtautuvat ihmiset. Jälkikäteen on vaikea spekuloida, olisiko esimerkiksi kristillinen vakaumus voinut estää heitä tekemästä itsemurhaiskuja. Jos olisi, voitaisiin esittää että näiden henkilöiden edustama ateismi on ollut yksi näihin tekoihin vaikuttanut tekijä (jos sen puute olisi teon estänyt).

Niemelä ja Hietaniemi esittävät myös tällaisen erikoisen syytöksen:
Huovinen jatkaa, ettei ”Dawkins ei myönnä, että ateismi voisi innoittaa väkivaltaan.” Jälleen puuttuu tekstuaalinen tuki ja kuten todettua, käsitteleehän myös Dawkins kirjassaan Stalinin terroria. Herääkin kysymys, onko Huoviselta jäänyt koko kirja lukematta.
Erikoista syytöksessähän on se, että siinä vaaditaan tunnustamattomuuden puuttumisen osoittamista tekstuaalisesti. On hyvin vaikea viitata sellaiseen tekstinkohtaan, jonka kertoo puuttuvan. Dawkins kyllä käsittelee kirjassaan Stalinin terroria. Mutta hän KIELTÄÄ, että ateismi olisi voinut innoittaa Stalinia väkivaltaan. Dawkinshan kirjoittaa:
What matters is not whether Hitler and Stalin were atheists, but whether atheism systematically influences people to do bad things. There is not the smallest evidence that it does (309)
Tämä on eräänlaista kaksinaismoralismia: uskonnollisten ihmisten tekemä pahan Dawkins väittää olevan uskonnosta johtuvaa, mutta ateistin tekemät pahoja tekoja Dawkins sen sijaan väittää automaattisesti muista tekijöistä kuin tämän maailmankatsomuksesta johtuviksi. Vaikuttaa siltä, että Niemelältä ja Hietaniemeltä itseltään on jäänyt Dawkinsin kirja kriittisesti ajatellen lukematta.

Hitleristä Niemelä Ja Hietaniemi kertovat:
Hitler tunnustautui kristityksi (ks. Taisteluni) ja häntä tuki ennen muuta katolinen Etelä-Saksa, ei esimerkiksi työväenliikkeen Berliini. Katolinen kirkko ei koskaan exkommunikoinut Hitleriä eikä muitakaan natseja. Näistä faktoista ei luonnollisestikaan seuraa, että kristityt olisivat natseja, yhtä vähän kuin että ateistit olisivat kommunisteja.
On totta, että Hirler käytti silloin tällöin uskonnollista retoriikkaa, kuten muutkin aikansa poliitikot. Ja on totta, että katolinen kirkko ei tiettävästi koskaan ekskommunikoinut Hitleriä. Mutta en tiedä, tietävätkö Niemelä ja Hietaniemi, mitä ekskommunikointi tarkoittaa. Käytännössä se tarkoittaa sakramenttien (katolisessa kirkossa kaste, ehtoollinen, avioliitto jne.) eväämistä. Ekskommunikoinnin, eli kirkosta erottamisen, tekemättä jättämisen taustalla oli poliittisia syitä. Katolinen kirkko ei halunnut suututtaa Hitleriä.

Käytännössä kirkosta erottamisella ei ollut siksikään tarvetta Hitlerin kohdalla, koska tämä ei kirkon hengelliseen toimintaan tiettävästi aikuisiässä ottanut edes osaa. Ehtoollisen saamisen ja muideb sakramenttien saamisen kieltämistä ei tarvinnut hänen kohdallaan pohtia siksikään, kun hän ei kirkon messuissa tavannut käydä eikä sen hengelliseen toimintaan osallistua. Ekskommunikoinnilla ei siksi olisi ollut käytännössä välttämättä mitään vaikutusta Hitlerin suuntaan. Toiseen suuntaan vaikutuksia olisi voinut olla enemmän.

Katolisen kirkon Hitlerin valtakautta koskevat aineistot ovat jatkossa tutkijoiden kiinnostuksen kohteena, kun Vatikaani avaa lisää Hitleriin liittyviä arkistojaan. Lähivuosina onkin mahdollisesti tarjolla nykyistä enemmän ja tarkempaa tietoa siitä, miksi katolinen kirkko toimi Hitlerin kohdalla niin kuin toimi.

Kirjoituksensa lopussa Niemelä ja Hietaniemi kommentoivat piispa Huovisen lausetta näin:
Lopulta Huovinen väittää, että ”Dawkinsin missio on kitkeä pois kaikki olemassa oleva uskonnollisuus ja siten tehdä maailmasta onnellinen paikka.” Piispa ei todellakaan tunne ateismia ja modernia vapaa-ajattelua. Uusateistinen uskontokritiikki ei tarkoita uskonnon saati uskovaisten tuhoamista. Vapaa-ajattelu on nykymaailman aseistettujen uskontojen ja itsemurhapommittajien keskellä pasifistinen liike, joka sanoo uskovaisille: luopukaa rauta-aikaisesta maailmankuvastanne ja patriarkaalisesta moraalistanne!
Tämä kritiikki oli niin sanottu olkinukke. Piispa totesi, että Dawkinsin missiona on kitkeä pois uskonnollisuus. Niemelä ja Hietaniemi kritisoivat piispaa siitä, kuinka tämä ei heidän mielestään "todellakaan" tunne ateismia, ja "informoivat" piispaa, että uusateistinen uskontokritiikki ei tarkoita uskovaisten tuhoamista. Piispa Huovinenhan ei ollut kirjoituksessaan (eikä sitaatissa) sellaista edes väittänyt. Mutta sitä Niemelä ja Hietaniemi eivät olleet joko huomanneet, tai sitten he esittivät erheellistä kritiikkiä tietoisesti. Kun väitteen esittäjä on väärä (ja kun näiden ateistien tahto näyttää, kuinka piispan täytyy olla väärässä oli suuri), oli lopputuloksena kritiikkiä, jonka asiapitoisuus ei minua ainakaan täysin vakuuttanut...

Kuten alussa sanoin, aika erikoisen kritiikin olivat Niemelä ja Hietaniemi kirjoittaneet.

1 kommentti:

alias Edmund kirjoitti...

Tätähän se on ollut. Itse ajattelen että kyseessä on jonkinlainen politikointi. Yhteiskunta näyttää menneen entistä enemmän siihen suuntaan, että argumenttien taso on laskenut ja muodostunut epärehelliseksi ja mikä vielä pahempaa sellaisissa asioissa, jotka ovat entistä vakavampia. Siitä ei ole haittaa jos pikkulapset vääristelevät toistensa sanomisia hiekkalaatikolla, mutta kun tiedemiehet ja yhteiskunnan tiedollinen eliitti syyllistyy karkeaan harhaanjohtamiseen ollaan huonolla tiellä. Tätä on harrastettu politiikassa ja siksi katson että tässäkin on kyse politikoinnista.