tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Blogeja

En ole viime aikoina juuri tullut bloganneeksi. Tarkoitus olisi taas lähitulevaisuudessa ehtiä blogata vähän enemmänkin. Sitä odotellessa suosittelen tutustumaan muutamaan blogiin, joita linkkilistassani sivun vasemmassa laidassa ei ainakaan vielä ole ollut.

Prosthesis on kalvinilaisen machtin blogi. Hän on blogannut jo yli 1000 postausta, ja kirjoittanut blogissaan paljon mm. tieteenfilosofiaan, teknologianfilosofiaan, teologiaan, mediaan, argumentointiin, apologetiikkaan, uskonnonfilosofiaan, politiikkaan, luonnontieteisiin ja älykkääseen suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä.

Jjmarkan hiljattain aloittama blogi Syvenevän hämärän halki aamunkoittoon puolestaan käsittelee rationaalista ajattelua ja argumentointia, kristillisestä perspektiivistä. Jjmarkka tuntuu ottavan blogissaan kritiikin kohteeksi nyt erityisesti postmodernin ajattelun, sekä Raamatun tulkintaan liittyvät yli- ja alilyönnit.

Törmäsin hiljattain Emil Anton blogiin. Hän blogaa katolisesta apologetiikasta osoitteessa http://hyviauutisia.wordpress.com/. Tähän blogiin - ja sen argumentaation tasoon - en ole ehtinyt vielä juuri tutustua, mutta ainakin siellä käsiteltävät kysymykset vaikuttavat ensisilmäysten perusteella kiinnostavilta.

Οπτασια-blogissa puolestaan käsitellään paljon teologisia ja eettisiä kysymyksiä, ajatuksia herättelevällä tavalla asioita usein esittäen. Eräs esimerkki ainakin itselleni ajatuksia herättäneestä eettisestä blogauksesta löytyy täältä.

6 kommenttia:

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Terve!

Minua kiinnostaisi tietää millä HTML-pätkällä tai asetuksella olet mahdollistanut Googlen hakukoneen löytävän sinun blogin?

Anonyymi kirjoitti...

En tietääkseni millään. Tai en ole ainakaan tietoisesti laittanut mitään Google-asetusta.

Google on löytänyt blogiani sen jälkeen, kun siihen oli linkitetty joissakin muissa Googlessa jo olleissa blogeissa.

Google ilmeisesti etsii jo olemassaolevilta sivustoilta linkkejä, ja jossain vaiheessa se sitten löysi joltain sivulta linkin minunkin blogiini. Sen jälkeen blogini on siis näkynyt Googlessa.

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

No ilmankos. Olen vielä niin rupuisen blogin omistaja, ettei ole lykästänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Lisääpäs etusivullesi seuraavat temput ja korvaa "*"-merkki "<"-merkillä. Tämä sivu ei sallinut tageja.

*META NAME="AUTHOR" CONTENT="xxx">
*META NAME="KEYWORDS" CONTENT="hakutermi1, hakutermi2,...">
*META NAME="DESCRIPTION" CONTENT="Tämä on Advocatuksen blogi...">
*META NAME="ROBOTS" CONTENT="INDEX,FOLLOW">

Niin johan alkavat hakukoneeetkin löytää.

juho kirjoitti...

Miksi et anna kommentoida uusinta "lopullinen Boeing 747 -gambiitti" -uutistasi? Se on täynnä virheitä. Ei Dawkins väitä, että suunnittelija-Jumala olisi mahdoton, vaan äärimmäisen epätodennäköinen. Lainauksesi ei ole edes virallisesta suomennoksesta.

Koko argumentti perustuu siihen, ettei suunnittelua voida selittää Jumalalla, koska jokainen jonkinlaiseen suunnitteluun kykenevä Jumala on väistämättä niin monimutkainen, että edellyttää sellaisenaan jonkinlaisen selityksen. Jumala käynnistää päättymättömän regression.

Ja huomioi myös: Riippumatta siitä, miten epätodennäköinen jokin asia on, jota yritetään selittää olettamalla suunnittelija, suunnittelijan itse on oltava vähintään yhtä epätodennäköinen. -Monimutkaisuudesta (miksi käytät huonoa suomea "kompleksisuus"?) ei puhuta mitään.

Vastaväitteesi "luomattoman maailmankaikkeuden synnyn todennäköisyys" ei liity mitenkään aiheeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei juho,

Kaikkien blogausteni kommentointi on mahdollista KOMMENTIT-sivulla, jonne löydät linkin sivun vasemmasta laidasta.

Et varmaankaan tunne blogini historiaa. Jo ensimmäisessä postauksessani pyrin tekemään aikoinaan selväksi, että blogini toimii omilla ehdoillani. Keskustelufoorumeita on internet tulvillaan, ja jokainen blogini lukija on vapaa käymään keskustelua niissä. Jos kuitenkin minun blogiini haluaa kirjoittaa, toimitaan niillä ehdoilla, jotka itse olen asettanut. Kaikkiin postauksiini en jätä suoraa kommentoimismahdollisuutta. Kaikki postaukseni ovat kuitenkin kommentoitavissa, vähintään keskustelu-sivulla.

Aikani on rajallista. En ole viime aikoina ehtinyt juurikaan blogata, enkä kauheasti osallistua blogin kommenttiosioiden keskusteluihinkaan. Vastaan nyt kuitenkin joihinkin kommentteihisi. Kirjoitit:

"Ei Dawkins väitä, että suunnittelija-Jumala olisi mahdoton, vaan äärimmäisen epätodennäköinen."

Itse asiassa Dawkins toimii kahdella tavalla: välillä hän esittää väitteitä, joiden mukaan Jumala on mahdoton - välillä hän taasen esittää, että Jumala olisi vain äärimmäisen epätodennäköinen. Tässä ensimmäisestä silmääni nyt osuneesta Dawkinsin tekstistä otettu esimerkki, jossa hän esittää käsittääkseni suunnittelija-Jumalaa nimenomaan mahdottomaksi:

"The first cause cannot have been an intelligence – let alone an intelligence that answers prayers and enjoys being worshipped. Intelligent, creative, complex, statistically improbable things come late into the universe, as the product of evolution or some other process of gradual escalation from simple beginnings. They come late into the universe and therefore cannot be responsible for designing it." (Dawkins, 2006)

Seuraava syytöksesi kuului:

"Lainauksesi ei ole edes virallisesta suomennoksesta.

Tietenkään lainaukseni eivät ole "virallisesta suomennoksesta", sillä siteeraukseni otin Matti Kamppisen jo alun perin suomenkielisestä tekstistä. Tein sitaatin lähteen blogauksessani selväksi sitaattia edeltäneillä sanoilla: "Kamppinen kirjoittaa".

Kirjoitat:

"Koko argumentti perustuu siihen, ettei suunnittelua voida selittää Jumalalla, koska jokainen jonkinlaiseen suunnitteluun kykenevä Jumala on väistämättä niin monimutkainen, että edellyttää sellaisenaan jonkinlaisen selityksen. Jumala käynnistää päättymättömän regression."

Kyseenalaistin argumentin sisältämän oletuksen siitä, että Jumalan olisi pakko olla vähintään yhtä "monimutkaisen", kuin selitettävä systeemi on. Jos kuitenkin olisi niin, että suunnittelijan täytyy olla (luonnossa vallitsevien lakien mukaan arvioituna) vähintään yhtä monimutkaisen kuin suunniteltu kohde on, argumentista olisi seurauksena - ei se, että Jumalaa ei voi olla - vaan kuten filosofisessa ammattikirjallisuudessa on huomautettu, johtopäätös että syynä ei ole ollut ainakaan luonnollinen suunnittelija. Jotkut ovatkin nähneet tämän argumentin loogisena seurauksena olevan sen, että se johtaisi tarkemmin tarkasteltuna oikeastaan argumenttiin yliluonnollisen suunnittelijan ja jonkinlaisen jumalan olemassaolon puolesta.