Elämää ulkoavaruudessa? & uutisointi

Kirjoitin vuonna 2006 joitakin huomioita liittyen siihen, miten elämän löytymisistä avaruudesta on kirjoiteltu uutisia, ja miten Crenson ennustaa uutisoinnin kehittyvän jatkossa:

10 vuotta sitten monissa tiedepiireissä oltiin innoissaan Marsista: tällöin katsottiin saadun erään meteoriitin (nimeltään ALH84001) välityksellä evidenssiä siitä, että Marsissa on (ainakin ollut) elämää. NASA:n virkailijoiden kerrotaan puhuneen jopa "vuosisadan luonnontieteellisestä löydöstä". Nyt into on laantunut: enää harva tiedemies kertoo ainakaan ääneen uskovansa Marsissa olevan elämää. Toimittaja Matt Crenson lopettaa asiasta kertovan tuoreen (englanninkielisen) artikkelinsa hauskasti: hänen hypoteesinaan on, että huolimatta siitä, että tällä hetkellä tiedepiireissä todella harva puhuu Marsin elämän puolesta, Crenson ennustaa että puheet elämästä Marsissa tulevat alkamaan kohta taas uudelleen.

Historia kertoo, että sellaisia puheita esittäneet ovat saaneet julkisuutta ja rahoitusta. Tiedemies esittämässä löytäneensä evidenssiä elämästä Marsissa kun on sellainen aihe, josta media innostuu helposti.

Aamulehdessä oli elämän löytymiseen liittyen uutinen pari päivää sitten: "Elävä planeetta voi löytyä jo vuoteen 2015 mennessä". Asia oli nähty niin merkittäväksi, että uutinen oli päätynyt Aamulehden etusivulle. Toimittaja Vanhalakan kirjoittamisesta uutisesta selvisi, että biologista elämää ei siis kuitenkaan olla vieläkään löydetty avaruudesta miltään muulta planeetalta kuin Maasta. Uutisen taustalla oli se, että dosentti Lehto oli pitänyt puheen, ja puheessaan esittänyt tällaisen ennusteen. Vanhalakka kirjoittaa:

Lehto kertoi olevansa elävän planeetan löytymisen suhteen optimisti, joten on mahdollista, että ensimmäinen elävä planeetta löydetään jo hyvinkin pian. Takarajaksi hän asetti vuoden 2015. Toki planeetta voi löytyä jo ennen sitä.

Koska Lehto on optimisti planeetan löytymisen suhteen, on Vanhalakan mukaan siis mahdollista, että ensimmäinen (elävä) planeetta löydetään jo hyvinkin pian. Varoja elämän etsimiseen avaruudesta on kulutettu miljardeja euroja. Rahoitusta lienee tarjolla etsintöihin ainakin vielä lähitulevaisuudessa, koska aihe sinänsä on suurta yleisöä kiinnostavaa. Mutta miksi aihe kiinnostaa niin paljon ja saa palstatilaa lehdistä?

Ihmiskeskeisyyden kumoamispyrkimykset uutisoinnin taustalla (ainakin joillakin aiheesta kirjoittavilla)?

Tähän kysymykseen on tarjolla mielenkiintoinen vastaus toimittaja Vesa Vanhalakan (joka itse on jaksanut pitää elämän löytymisaihetta esillä vuodesta toiseen) tuoreesta toisesta kirjoituksesta. Hän kirjoittaa:

On vain ajan kysymys, milloin jostakin löytyy ensimmäinen maankaltainen elävä planeetta, missä elämän edellytykset täyttyvät. Mikrobitason elämää saatetaan pian löytää jopa omasta aurinkokunnastamme.
Jos ja kun näin käy, ihmiskeskisyys saa lopullisen kuolemantuomionsa.

Syy aiheen esillä pitoon ja sen tarpeellisuuteen näyttäisi olevan hänelle maailmankuvallinen tai maailmankatsomuksellinen: elämän löytyminen ulkoavaruudesta merkitsisi Vanhalakan näkemyksen mukaan ihmiskeskisyyden "lopullista kuolemaantuomiota".

Tieteenteko on riippuvaista ihmisistä: myös heistä, jotka jakavat rahoitusta. Lehto esitti ennusteensa siitä, että lähivuosina avaruudesta löytyy elävä planeetta. Esitän kilpailevan hypoteesin: sen, että vuoteen 2015 mennessä sellaista ei löydy. Oma hypoteesini perustuu mm. siihen, että viime vuosikymmenten tutkimus viittaa elämän vaatimusten olevan selvästi kovempia kuin aiemmin on osattu ajatella. Aika näyttää, kumpi ennuste osui oikeaan. Mielenkiintoista on se, että astronominen tutkimus on johtanut siihen, että on ollut mahdollista esittää näin radikaali hypoteesi:

our location within the Galactic Habitable Zone offers the best overall location to be a successful astronomer and cosmologist. Even though we’re near the mid-plane, there’s very little in the way of dust in our neighborhood to absorb light from nearby stars and distant galaxies. We’re far enough from the Galactic center and the disk is flat enough that it doesn’t excessively obscure our view of the distant universe. We have access to a striking diversity of nearby stars and other Galactic structures, as well as a clear view of distant galaxies and the unique cosmic microwave background radiation, both essential for discovering the astonishing facts that the universe is expanding and finite in age.

Ihmiskeskeisyyttä tällainen havainto ei erityisesti oikeuta, sillä Maan mahdollinen etuoikeutettu sijainti voi merkitä etuoikeutettua sijaintia myös eläimille. Kysymyksen Maan asemasta tällainen tähtitieteelliseen tutkimukseen pohjaava hypoteesi asettaa kuitenkin uuteen valoon. Planeettamme ei tunnu sittenkään olevan ihan satunnaisella paikalla, vaan sen sijainti vaikuttaa erinomaiselta tieteenteon kehittymisen mahdollisuuden kannalta. Suurimmassa osassa muuta maailmankaikkeutta luonnontieteen kehittyminen ei olisi ollut ehkä edes mahdollista, kun mm. tähtitieteellisten havaintojen teko ei olisi onnistunut.

Mainita voisi, että ihmiskeskeisyys ei sinänsä ole esimerkiksi luterilaiselle ensisijainen tarkasteluperspektiivi elämän suurissa kysymyksissä. Esimerkiksi nykyinen arkkipiispa Paarma on kirjoittanut:

Luterilaisessa perinnössä on aina tahdottu pitää tarkkaan erossa toisistaan sellaiset asiat, joita ei pidä sekoittaa keskenään. Luther opetti, että lain ja evankeliumin erottaminen on teologin ammattitaidon osoitus, samoin on erotettava jumalakeskeisyys ja ihmiskeskeisyys. Se, mitä kirkolla on sanottavaa ihmisen pelastuksesta, hänen elämänsä onnesta ja ikuisesta autuudesta, elämäntarkoituksesta, elämän voimavaroista ja suhteesta kuolemaan, on kertakaikkisesti jumalakeskeistä. Kaikki julistus ja sielunhoito tähtää siihen, että katseet suunnattaisiin pois omasta itsestä, ihmisen uskosta tai uskonpuutteesta, suorituksista tai suorittamattomuuksista, ja että katseet käännetään Jumalaan ja hänen tekoonsa Kristuksessa.

Toisaalta kuitenkin kristillisyydessä ollaan myös joissain asioissa ihmiskeskeisiä. Tämän taustalla on se, että ihminen nähdään muusta luomakunnasta eroavaksi olennoksi. Kristus tuli kristinuskon mukaan tuomaan toivon ja pelastuksen langenneelle ihmiskunnalle. Ihmisiin suhtaudutaankin eri lailla kuin eläimiin. Kristikunnassa ei tavata nähdä esimerkiksi koiria tai lehmiä evankelioimisen kohteina. Ihminen nähdään iankaikkisuuteen tarkoitettuna olentona. Vastaavasti ihmisen arvo nähdään yleensä eläinkuntaa selvästi suuremmaksi: tästä syystä esimerkiksi ihmisen tappaminen nähdään vakavana rikoksena, kun taas vaikkapa kärpäsen tappamista ei nähdä. Vanhalakan käsistä lähtenyt väite evoluutiotutkimuksen tuloksista oli kuitenkin kiintoisa:

Evoluutiotutkimuksen myötä on käynyt ilmi, että ihminen ei ole eliömaailman tärkein osa, ainoastaan yksi laji muiden joukossa.

Kiintoisaa olisi nimittäin kuulla, millainen tutkimusmetodologia antaa tulokseksi, että ihminen ei ole erityisen tärkeä, vaan vain "yksi laji muiden joukossa". "Tärkeyden" arvioinnissa on kyse arvoihin ja arvostuksiin liittyvästä kysymyksestä, jonka ratkaisu ei kaiketi ole erityisen objektiivinen, vaan riippuu asiaa käsittelevän omasta maailmankatsomuksesta. Aika moni tieteentekijä on kuitenkin yhtä mieltä siitä, että vain ihmisten nähdään olevan kykeneviä vaikkapa luotettavan tutkimuksen tekoon. Eläinten ei tähän nähdä kykenevän. Itse asiassa yleisesti ajatellaan, että vain tietty (rajattu) joukko ihmisistäkään on kykeneviä tekemään tiedettä. Tieteenteko on erittäin ihmiskeskeistä. Voisi melkeinpä väittää, että maailma on tieteen kehityksen myötä tällä hetkellä ihmiskeskeisempi, kuin se on ollut kenties koskaan aiemmin.