Kamppinen, itsemurhaiskut ja usko taivaaseen

Käsittelin edellisessä postauksessani Matti Kamppisen kirjoittamaa kirja-arvostelua, ja siinä esitettyjä väitteitä. Kirja-arvostelu on julkaistu "Tieteessä Tapahtuu"-lehden numerossa 5/2007. Tieteen kanssa Kamppisen tekstillä ei ole kuitenkaan välttämättä kauheasti tekemistä. Otan nyt käsittelyyn sen, miten hän käsitteli tekstissään kysymystä itsemurhaiskuista, ja siitä, miten niitä tulisi hänen mielestä (tiedemiesten tällä hetkellä esittämien mallien sijasta) pyrkiä selittämään. Kamppinen kirjoittaa:

Sam Harrisin kirja alkaa tarinalla, johon jokaisen uskonnontutkijan olisi syytä tutustua:

”Nuori mies astuu bussiin sen lähtiessä pysäkiltä. Hänellä on pitkä päällystakki, jonka alle on kätketty pommi. Hänen taskunsa ovat täynnä nauloja, kuulia ja rotanmyrkkyä. […] Nyt bussi on täynnä. Mies hymyilee. Napinpainalluksella hän räjäyttää itsensä ja muut bussin matkustajat – naulat, kuulat ja rotanmyrkky pitävät huolen siitä, että moni muu lähistöllä kärsii myös. Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan. … Miehen vanhemmat kuulevat pian poikansa kohtalosta. Vaikkakin surun murtamia, he ovat yhtäkaikki valtavan ylpeitä poikansa saavutuksesta. He tietävät että poika on mennyt taivaaseen ja valmistanut tietä tuleville. Hän on myös lähettänyt viholliset ikuiseen helvettiin. Tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Naapurit yhtyvät juhlintaan ja antavat vanhemmille lahjoja.” (Harris 2005, 11)

Harris kysyy, mitä voimme tämän tarinan perusteella päätellä nuoren miehen ominaisuuksista. Oliko hän hyvä koulussa, oliko hän valmistumassa insinööriksi, oliko hän köyhä vai rikas? Näihin on vaikea vastata.
Pariin kysymykseen on helppoa vastata: Oliko mies uskonnollinen? Oliko hän muslimi?
Harris kritisoi sosiaalitieteilijöitä, jotka kernaasti kiinnittävät huomiota itsemurhapommitusten taloudellisiin ja poliittisiin motivaatioihin. Usko kuolemanjälkeiseen elämään, usko taivaaseen ja helvettiin, usko Koraanin tai Raamatun kaltaisiin dualistisiin teksteihin on parempi selittäjä. Itsemurhapommitus on ymmärrettävissä jos toimija uskoo kuolemanjälkeiseen elämään. Jos uskoa ei tarvitse perustella, mikä tahansa käy päinsä, kuten monet kristinuskon ja islamin esimerkit kertovat (ks. Harris 2006).
Kainous siteerata uskonnollista uskoa selittävänä tekijänä johtuu Harrisin mukaan mm. siitä, että jos näin teemme, sitoudumme samalla ajatukseen että ihminen aivan oikeasti uskoo asioita, joille ei ole perusteita. Tämä puolestaan johtaisi uskonnon kritiikkiin, koska olemme taipuvaisia kritisoimaan uskomuksia, joille ei ole perusteita, ja/tai joiden seuraukset ovat katastrofaalisia.

Kamppinen väitti, että kysymyksiin tarinan itsemurhaiskun tekijän sosiaalisesta taustasta on vaikea vastata, mutta että kysymyksiin koskien tämän uskonnollisuutta on sen sijaan helppo vastata. Tarinasta sain kyllä ainakin itse tosin mielikuvan, että mies ei itse ole välttämättä ollut todennäköisesti kovin varakas. Jos hän olisi, hänellä olisi varmaan mahdollisuus käyttää tehokkaampiakin iskumenetelmiä, kuin tarinassa mainittua. Ehkä uskonnollisuuden päättely on tosiaan myös mahdollista, mikäli se, että tarinassa kerrottiin nuoren miehen vanhempien olevan muslimeja, on riittävä peruste olettaa myös tämän miehen olleen uskonnollisen. Sanaa "muslimi" ei tarinassa mainittu, mutta vanhempien taivas-uskon kuvaus on tehty tavalla, joka pyrkii tuomaan lukijalle mieleen islamin. Jos sen sijaan vanhempien ajattelusta ei olisi kerrottu, kysymys olisi paljon vaikeampi. Itsemurhaiskuja kun ovat tehneet myös monet ei-uskonnolliset ryhmittymät, joista eräs tunnetuimmista lienee Tamiilitiikerit Sri Lankassa.

Kamppinen kertoi Harrisin kritisoivan tiedemiehiä, jotka vaivautuvat tutkimaan asiaa ja pohtivat mahdollisia taloudellia ja poliittisia motivaatioihin. Sen jälkeen Kamppinen kirjoitti:

"Usko kuolemanjälkeiseen elämään, usko taivaaseen ja helvettiin, usko Koraanin tai Raamatun kaltaisiin dualistisiin teksteihin on parempi selittäjä."

On helppo ymmärtää, miksi itsemurhaiskuja tutkineet tiedemiehet eivät pysäytä tutkimustaan, ja tyydy kannattamaan Kamppisen ja Harrisin selitystä. Ensinnäkin: suurin osa ihmisistä, jotka uskovat taivaaseen ja helvettiin, eivät koskaan elämänsä aikana tee yhtään itsemurhaiskua. Esimerkiksi Suomessa, Norjassa, Puolassa (jotka ovat tilastojen mukaan aika kristillisiä maita) jne. sellaisia ei tunnu tapahtuvan lainkaan. Sen sijaan esimerkiksi palestiinassa, eräissä Aasian maissa ja USA:ssa näitä tapahtuu. Jos usko kuolemanjälkeiseen elämään olisi selitys asialle, olisi odotettavissa olevaa, että itsemurhaiskuja tehtäisiin kaikkialla, missä taivaaseen ja helvettiin uskotaan. Näyttää kuitenkin siltä, että itsemurhaiskut liittyvät uskonnoista lähinnä islamiin (ja joihinkin new age-lahkoihin) ja että niitä tapahtuu lähinnä tietyillä maantieteellisillä alueilla. Jos Kamppisen ja Harrisin esittämä selitys pitäisi paikkansa, voitaisiin myös odottaa, että itsemurhaiskujen tekijät ovat aina uskonnollisia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan osa itsemurhaiskujen tekijöistä on sekulaareja ihmisiä. Ei olekaan ihme, jos monet aihetta tutkivat tiedemiehet eivät kannata Harrisin ja Kamppisen ad hoc-selitystä.

Itsemurhaiskujen syiden selittäminen on hyvin vaikeata. Turun Sanomissa uutisoitiin vuonna 2005 eräästä aiheeseen liittyvästä psykologian professorin tekemästä tutkimuksesta:

Vuosina 1993-96 tekemässään tutkimuksessa Merari analysoi 50 palestiinalaisen ja libanonilaisen, ennen tekoa kiinnijääneen terroristin tai heidän lähisukulaistensa haastatteluja.

Kenelläkään haastatelluista ei ollut itsemurhataipumukseen viittaavia psykiatrisia ongelmia. Myös uskonnolliset tekijät olivat vähäisempiä kuin siihen asti oli oletettu. Melkein kaikki tutkitut olivat iältään 18-22 -vuotiaita ja naimattomia, mutta muuten heillä oli hyvin vähän yhteistä. Taustaltaan he olivat ääri- tai hillityn uskonnollisia tai sekulaareja.

Suomen historian tunnetuin itsemurhaisku lienee yhä se, kun Eugen Schauman ampui vuonna 1904 kenraalikuvernööri Bobrikovin ja itsensä.

Mikä oli Schaumanin motiivi? Pääsy taivaaseen? Ei. Bobrikovin saattaminen helvettiin? Ei. Schauman kirjoitti muutama päivä ennen murhan toteuttamista näin:

Vapaus on itse oma päämääränsä. Tietyin ja varsin pienin rajoituksin se on jokaisen ihmisen luovuttamaton etuoikeus, jota ei mikään ulkonainen mahti voi häneltä riistää. Ihmisellä ei ole oikeutta luopua siitä omalta osaltaan, vielä vähemmän lastensa puolesta. Vapaus on itsekunnioituksen perusta, ja ilman sitä suuri oppi ihmisen siveellisestä vastuusta olisi pelkkää valhetta ja petosta. Vapaus on pyhä asia ja vapaudenrakkaus sydämeemme syvään juurtunut luonnonvietti. Rakastatko maatasi? Hyvä, pidä mielessäsi Ibsenin sanat: "Vaikka antaisit kaiken, mutta et elämääsi, et ole antanut mitään".

Schaumanin teon taustalla oli ainakin nationalismi ja lisäksi mm. henkilökohtaisen elämän ongelmat (esim. se, että nainen, jota hän oli pitkään rakastanut, oli jättänyt hänet). Schaumanista tehtiin Suomen kansallissankari,ja häntä monet pitävät yhä yhtenä kaikkien aikojen suurimmista suomalaisista. ("Suurin suomalainen" äänestyksessä hän tuli sijalle 34). Vasta viime vuosina on alettu puhua siitä, että Schaumanin teko oli terroriteko.

Millaisia johtopäätöksiä voidaan siis tehdä? Vaikuttaisi siltä, että usko kuolemanjälkeiseen elämään yksinään ei riitä itsemurhaiskuja selittäväksi tekijäksi. Itsemurhaiskuja tekevät niin kuolemanjälkeiseen elämään uskovat, kuin uskomattomatkin. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että jostain syystä itsemurhapommittajat eivät tunnu yleensä olevan tiettyjen uskontojen kannattajia (esim. kristinuskon). Toisaalta joissain toisissa yhteisöissä (mm. eräät islamislaistaustaiset yhteisöt) on muuhun maailman verrattuna paljon tällaista toimintaa. Moni itsemurhapommi-isku tuntuu olevan yhteydessä myös nationalistisen aatteen kannattamiseen. Koska kaikista nationalisteistakaan ei tule itsemurhapommittajia, selityksistä tulee vielä paljon monitahoisempia. Kun vahva nationalistinen aate yhdistyy sellaiseen kulttuuriin, ja sellaiseen moraaliseen ilmapiiriin, jossa itsemurhaiskut nähdään oikeutettuina, riski niihin kasvaa.
Jostain syystä kuitenkaan esimerkiksi kristityt kuolemanjälkeiseen elämään uskovat ihmiset eivät itsemurhaiskuja tunnu yleensä tekevän, kulttuuripiiristä riippumatta.